Miniatyyrikylppäri, vihdoinkin valmis!

Meidän muutaman neliön kokoinen kylppäri on vihdoinkin valmis, no melkein ainakin.

Kylppärin mitat on n.1m x 2.4m ja siihen tilaan on saatu mahdutettua kaikki tarpeellinen.
Alkusuunnitelmien mukaan kylppäriin piti tulla valmis suihkukaappi, mutta pienoisten säätämisten jälkeen, sitä ei tullut. Kaupasta ei saatu, tilattiin ja ei ollut varastossa, joten päätettiin tehdä itse. Saatiimpa ainakin nätimpi.
Alkuun suunnittelin vitivalkoisia seiniä ja harmaata laattalattiaa, mutta hinta olisi pompannut pilviin ja laatat olisi pitänyt tilata, joten unohdin sen ja kävelin laattakaupan takahuoneeseen valitsemaan jämälaattoja. Vaalealaatta löytyi halvalla laattakaupan jäämistöstä, pimeässä varastossa tein ostopäätöksen ja ei kaduta. Hintaa niille tuli $150. Päätyseinälle löysin kivan puukuviolaatan, samanlaista laattaa meillä on eteisessä, mutta harmaana.
Ikeasta ostettiin valaisimet, kaapit ja lavuaari. Hana tuli suomesta, sillä halusin ehdottomasti bideesuihkun. Meille kyllä sanottiin, ettei täkäläisiin putkiin saa liitettyä  suomalaista hanaa, mutta kun vähän suunnittelee ja miettii, niin saa sen ja hyvin saakin, jos on ystäviä Britanniassa. Tilattiin pari pientä osaa Britanniasta, jotta hana saatiin asennettua.
Lattiaan laitettiin lattialämmistys, pysyypä jalat lämpöisinä ja vessa kuivana. Ei tuonne olisi kyllä patteria edes mahtunut mihinkään.
Haaveilin seinään kiinnitettävästä vessanpytystä, mutta silläpä olikin hintaa kolme kertaa enemmän kuin tuolla mikä lopulta ostettiin. Kävi meillä kääntymässä yksi rokokootaideteospyttykin, mutta hylkäsin sen heti. En ymmärrä miksi sellaisia pyttyjä edes tehdään, jossa näkyy putket. Ne on järkyttäviä siivota, varsinkin perheessä, missä on pikkupoikia, tiedätte varmaan miksi? Tuohon pyttyyn lopulta tyydyin, vaikka teki vielä kerran vaihdattaa. Olisin halunnut pikkaisen pienemmän ja sellaisen, ettei pytyn taakse jää rakoa, sen hinta olisi ollut tuplat tuosta ja tilaustavaraa, joten kiire ja kukkaro  valitsi puolesta.
Katoon ja toiseen päätyseinään tuli valkoiseksi maalattu puupaneeli. Minä entinen paneelin inhoaja laitan joka paikkaan paneelia. On se vaan niin hienoa.
Kylppäri on siis käyttökunnossa, mutta oikeasti tuolta puuttuu vielä suihkuovi. Sekin pitää etsiä ja tilata, kunhan ehtii. Toimiihan tuo verhollakin, kun on varovainen. Ovikin puuttuu, oveksi tulee samanlainen liukuovi, kuin meidän vaatekaappille tulee, sitten joskus. Johan tässä on totuttu olemaan koko perheellä vessassa, joten mitäpä sitä ovella.
Olen todella tyytyväinen lopputulokseen, tuli parempi kuin osasin kuvitella. Aikaahan tuohon meni liian kauan, mutta hyväähän kannattaa odottaa, eikös?

Suihkuverhon tilalle tulee lasiovi.

Kylppäriin mahtui, jopa kaappi. Pyyhekuivaustelineellekkin löytyi paikka.

Näkymä makuuhuoneesta kylppäriin.

Bideesuihku ja oikeanmallinen pytty, siinäpä mun toiveet kylppärissä.

Joulupäivänä kaivoin kameran

Sain joululahjaksi uuden kamerarepun, sellaisen jota minäkin voin kantaa. Käytiin joulupäivänä ystäväperheen kanssa ulkoilemassa ja otin kamerani mukaan ja napsin kuvia, miehet pelasi käsimunaa (amerikkalaista jalkapalloa) ja pikkuiset kiipeili katsomon rakenteissa. Oli reipas tunti auringonlaskuun, joten valaistuskin oli mahtava. Alla olevat kuvat on suoraan kortilta julkaistuja, mielestäni onnistuin hyvin. Vai mitäs olet mieltä?

Koulut suljettu tänään, huomenna poliisit valvoo kouluja.

Sain eilen illalla puhelun koulutoimenjohtajalta, jossa kerrottiin, että koko kaupungin koulut on suljettu lukiohin tulleiden uhkauksien vuoksi. Moni yksityinen koulukin piti ovensa kiinni tänään.
Saatiin siis pidennetty viikonloppu ja meidän lapsille tuli kyllä tarpeeseen.
Huomenna koulut ovat auki normaalisti, mutta koululla on poliiseja vahtina. Taitaa olla välitunnitkin pannassa huomenna.
Tällainen jouluviikon avaus täällä. Toivottavasti uhkaukset olivat perättömiä ja elämä jatkuu tasaisen tylsänä täällä pienessä tuppukylässä. 

Parempaa viikkoa sinne ruudun toiselle puolelle!
Täällä on vielä aattokin normaali päivä, tosin koululaisilla loppuu koulu keskiviikkona. 

Villeroy & Boch vs. Ikea

Onko merkki laadun tae?
No ei todellakaan, ainakaan minun kokemuksella.
Pari joulua sitten ostin Villeroy & Bochin jalallisia laseja, joita käytettään todella harvoin. Aina kun olen ottanut niitä käyttää, ainakin yhdestä on lohkeillut palasia. Reunasta lohkeaa ikävä palanen ja niitähän ei voi sen jälkeen käyttää muuna kuin koristeena, jos haluaa huuliaan suojella.
Viikko sitten uhkasin heittäväni nuo lasit roskiin, koska pännii, ettei niitä ole tehty käyttöön ja koristeena ne on rumia. En sitten saanut aikaiseksi heittaa niitä, vaan kaappiinhan ne jäi. Eilen otin yhden lasin käyttöön, kun muut oli tiskissä ja lopputulos on alakuvassa. Ei tippunut mihinkään, laitoin tiskialtaaseen ja kohta kuului kilahdus, lasista irtosi jalka. Nyt ne saa mennä kierrätysroskikseen. 

Ostan tulevaisuudessakin astiani dollarikaupasta ja ikeasta, sillä ne on rumia ja ne ei mene rikki vaikka toivoisi niiden hajoavan ja ne ei maksa paljoa. Vaikka olenkin esteetikko, niin roskasta en vaan viitsi maksaa. 

Joulu on taas.. johan se just oli

Joulu se aina yllättää mut, paitsi tänä vuonna vaan vähän.
Aina ennen olen ostellut lahjat viime hetkellä, lähettänyt kortit viimeisenä päivänä ja yleensä tehnytkin ne viimeisenä yönä. Joulukoristeista en niin piittaa ja niitä olen ottanut esille vasta 23. päivä ja jouluruokaa, niin mitä se on? Meillä se on kebabia, lanttulaatikkoa, porkkanalaatikkoa ja salaattia, ne olen tehnyt vasta aattona, sillä eihän me niitä jakseta viikkoa syödä ja pienet annokset tekee nopsaa. Jouluksi leivon yleensä lässytyskakkua (taatelikakku), pipareita ja torttuja, mutta kaikkea kohtuudella. Pellillinen per asia riittää, lisäksi jouluksi ostan karkkia vain vähän, siis oikeasti vähän. Muutama levy tummaasuklaata ja joku pikkuinen pussi nameja lapsille. Siinäpä meidän joulu. 

No mites tänä vuonna?
Istutin joulukukan jo marraskuussa ja nyt jo kukkii nätisti, elämäni ensimmäinen itseistutettu joulukukka. Joulukuusi tuotiin kellarista jo ensimmäisenä adventtina, niin kuin täällä on maantapa. Ostin pari ruottalaista joulutonttua ikkunalaudalle jo marraskuussa ja mies toi Berliinin joulumarkkinoilta lisää tonttuja, ihan kuin täällä ei jo tarpeeksi tonttuja asustelisi.
Joulukortit meinas jäädä laittamatta tänäkin vuonna, mutta tilasin sitten kuva kortteja läjän ja postitan ne tänään, toivottavasti ehtii Suomeen ennen joulua ja jos Suomen posti hävittää ne, niin suutun postilaitokselle, sillä postikortin lähettäminen maksaa aika paljon, varsinkin kun määrä on valtaisia.

 Joulukorttien teko ei mennyt ihan putkeen, vaikka kuvittelin pääseväni helpolla ja tilasin valmiit kortit, no arvaatte varmaan jo, etten saanut valmiita kortteja. Eivätkä ne olleet edes valmiina kaupassa kun menin niitä hakemaan. 

Keuhkoputkentulehduksen jälkimainingeissa menin kiireellä niitä hakemaan neljän muksun kanssa, viides oli reeneissä ja meillä oli reipas tunti aikaa hakea ne. No pääsin kuvauspisteelle ja siellä mulle kerrottiin, että lykkäät vaan koodin tuohon koneeseen, niin saat kortit. Minähän lykkäsin ja luulin saavani minuutin päästä kuvat, mutta mitäpä vielä. Alkoi tulostin ruksuttaa ja tajusin sillä hetkellä, että tämä kone tulostaa ne vasta nyt. Ajattelin, että luulis olevan nopea kone, koska on ihan ammattilaismallinen vekotin ja taas olin väärässä. Kone oli hidas kuin tämä mamma aamutuimaan ja tulosteli kuvia 50 minuuttia. Neljä kakaraa oli kuin enkelit vieressä odottamassa, että saadaan joulukortit valmiiksi, uskoitteko oikeasti tuon jutun? Neljä kakaraa tappeli kaupankäytävällä siihen malliin, että leikin, ettei ne mun olleet.  Vihdoinkin kone ruutuun lävähti, että kortit ovat valmiit ja ihmettelin sitten aikani, miten ihmeessä saan ne pois siitä koneesta, kun reikä mistä ne olisi pitänyt ottaa oli noin 2 senttiä korkea ja sinne olisi pitänyt sormet työntää ja vetää reippaan 2 senttiä korkean kuva nivaska pois, valitettavasti vaikka olenkin äiti ja irrotellut pienistä koloista tavaroita, niin en alkanut edes yrittämään moista vaan kysyin apua. Ensimmäinen henkilö ei kuulemma tiennyt kuvausvekottimesta mitään ja haki siihen toisen henkilön, jonka piti tietää siitä jotakin. Oli pikkuisen jo kiire, kun pojalla alkoi reenien loppu häämöttää ja mä olin toisella puolen kaupunkia, taisin olla hippasen kireänä. Siihen sitten ilmaantui toinen henkilö, joka leikki tietävänsä koneesta jotakin, mutta ei tiennyt yhtään mitään. Onneksi sentään osasi avata sen oven ja antaa mulle kopio nivaskan. Ihmettelin sitten ääneen sitä, että tilasin kortteja 4x8 kokoisina ja sain A4 kopioita, joista minun pitää itse leikata ne. Kuulemma ne on niin, niiden nettisivuilla vaan ei asiasta kerrottu mitään. Tässä vaiheessa olin vielä kireämpi. Meinasin jättää tulosteet siihen ja lähteä lätkimään sieltä, mutta olin sentään tunnin seissyt ja leikkinyt, ettei ne tappelevat kakarat ole minun, niin otin ne mukaani, sain sentään $6 alennusta niistä. Leikkelin ne sitten itse ja huomasin, että osa kuvista on ihan blurreja ja niistä ei saa mitään selvää. Enää ei jaksanut edes pänniä, tiedämpä etten enää eksy Targetin kuvausprintterille.

Tämmösiä sain.

Jouluvalot Amerikan malliin

Yksi hyvä resepti teillekin

Täällä on ollut aika hiljaista. Mies on ollut työmatkalla ja minä yksin lasten kanssa kotona ja tietystihän puolet sairastui, myös minä. Eipä ole paljoa jaksanut sängystä nousta kuin pakolliset tekemään. Tänään oli jo parempi olo ja tein lapsukaisille dinnerin, pikkuherra kyllä auttoi ja teki lihapullat ja pilkkoi paprikat. Kohta opetan pojulle koko menuun tekemisen, sillä tämä poika rakastaa tehdä ruokaa.
Tässäpäs teillekkin resepti hyvin yksinkertaiseen ruokaan, joka maistuu kaikille ja on nopea tehdä, vaikka sitten Tapaninpäiväksi, kun on jouluruokaa mätetty paripäivää ja ei enää maistu kinkut ja laatikot.
Olkaapas hyvä!

Bon Appetit!

Lihapullat 18kpl

-luomujauhelihaa ~600g
-sipulia 1 keskikokoinen sipuli
-kalaharinsuolaa ~1/2rkl
-pippuria ~1/2rkl
-chilijauhetta ~1tl
-cayanepippuria ~1/4tl

Pilko sipuli pieneksi kuutioiksi. Sekoita kaikki ainekset sähkövatkaimella tasaiseksi taikinaksi ja pyörittele sopivan kokoisia palloja, paista jauhelihapullat uunissa 200c n. 10-15 minuuttia.

Bataattimuussi

-bataattia
-vettä
-luomuvoita
-kalaharinsuolaa

Kuori ja pilko bataatit pieneksi, keitä bataatit pehmeäksi. Kaada keitinvedet kulhoon ja lisää bataattien joukkoon nokare voita ja suolaa maun mukaan. Muussaa survimella mössöksi ja lisää tarpeen mukaan keitinvettä joukkoon, niin että tulee tasainen muussi, voit myös käyttää sähkövatkainta, mutta survimella saa muussiin kivan rakenteen.

Tarjoa salaatin kera.

Ei mun tarvi

Mitäpä jos yhtenä päivänä vaan tajuaisit, ettei sun tarvi juosta sosiaalisesta paineesta. Ei sun tarvi hankkia ammattia, jos et halua. Ei sun tarvi siivota, jos sua ei kiinnosta. Ei sun tarvi laihduttaa ja olla rasvaton, jos sä tykkäät itsestäsi just nyt. Ei sun tarvi osallistua joka kissanristiäisiin, jos sua ei huvita. Ei sun tarvi elää niin kuin muut odottavat sinun eläväsi.  Ei sun tarvi tehdä asioita yleisesti hyväksytyllä tavalla, jos tykkäät jostain muusta tavasta enemmän.

Tajuat, että voit rakastaa itseäsi niin paljon, että voit heittää muiden odotukset takkaan ja polttaa ne. Voit miettiä ihan itse mitä elämältä haluat. Voit määritellä omat arvosi ja odotuksesi itseltäsi. Voit taputella mahaasi ja sanoa sille, että hyvin menee, vaikkei naistenlehdet sinusta pidäkkään. Voit istua sohvalla ja lukea kirjaa, ryystää vaikka siinä sivussa teetä tai mitä haluat. Voit lakata olemasta kone, joka toimii kun on pakko toimia. Voit jättää asioita tekemättä ja maailma pyörii siltikin. Voit vaan olla ja antaa maapallon pyöriä.

Mitäpä jos vaan ottaisit vastuun omasta elämästä ja tekisit siitä itsesi näköisen? Uskaltaisit epäonnistua ja onnistua. Uskaltaisit uida vastavirtaan, jos se tuntuu oikealta. Uskaltaisit antaa virran viedä, jos se tuntuu hyvältä. Uskaltaisit kertoa mitä ajattelet, uskaltaisit ajatella.

Tiedättekös, että nuo asiat kun ymmärtää, niin elämä muuttuu mukavammaksi ja armollisemmaksi.

Tosin ei riitä, että nuo vaan ymmärtää, ne pitää myös toteuttaa ja niitä pakkojuttuja on työstettävä. On ymmärrettävä mikä asia tehdään sosiaalisen paineen alla ja mikä asia tehdään, koska se tuntuu oikealta ja hyvältä. On ymmärrettävä miksi elää, ketä varten.

Tuon kun ymmärtää, niin on jo pitkällä luomassa omaa elämää, eikä vain juoksemassa, koska muut niin tahtoo.

Ihanaa päivän jatkoa teille! Lähden tästä siivoamaan, koska rakastan siistiä kotia.

Kyllä keinot keksitään!

Pyssyn hakumatkalla

Remontti on nyt imenyt meiltä viimeisen vuoden, ei olla käyty enää pikkureissuilla, ollaan vaan tehty remonttia ja nukuttu väsymystä pois.
Luvattiin sitten hakea yksi pyssy Vermontista ja hyvä kun luvattiin, saatiin samalla turistipäivä uusilla kulmilla. Lähdettiin aamusta ajamaan Brandoniin, jonne menee noin kolmisen tuntia ajella. Napattiin pyssy sieltä mukaan ja suunnistettiin sieltä Burlingtoniin. Jos olisi ollut passit mukana, olisin yllyttänyt miestä ajamaan entiseen kotimaahan Kanadaan, mutta passit oli kotona, joten pysyttiin Usan puolella. Mietittiin mitä tehdään, mies halusi nähdä Burlingtonin rannnat, mutta ilma oli hyytävä rantalenkille, joten se siirrettiin suosiolla ensi kesään. Sattumalta löydettiin Vermontin nalletehdas ja mentiin sinne kierrokselle. Kierros ei maksanut juuri mitään, mutta kyllä siellä kovasti kaupattiin nalleja pentukauppoilla. Lapsukaisethan olisi ottaneet kaikki nallet mukaan, mutta ei ostettu yhtään, koska ollaan jouduttu edellisiäkin nalleja laittamaan allergioiden takia evakkoon. Suosittelen silti käymään nalletehtaalla kierroksella, jos ei muuta niin ainakin esittelijällä oli hauskat jutut ja nähtiin nallesairaala.
Saatiin lapsukaiset komennettua ulos nalletehtaalta ja suunnistettiin Burlingtonin keskustaan vatsa kurnien. Jätettiin auto parkkihallii ja eksyttiin kävelykadulle, josta löydettiin burritobaari ja saatiin vatsat täyteen ja kukkaro tyhjäksi. Oli siis kallis paikka ja ei niin hääviä ruokaa. Kierreltiin vielä hetki niissä pikkuputiikeissa ja turisteiltiin.
Oli oikein mukava päivä, vaikka autossa tulikin istuttua reipas kuusi tuntia. Pitää kyllä ottaa taas tavaksi tämä lähimatkailu, kunhan tuo remontti lakkaa häiritsemästä elämää.

Remontin vuosipäivä -miniatyyrikylppäri edistyy

Tasan vuosi sitten aloitettiin remontti, tehtiin siis kaupat talosta.

Talo on muuttunut toiseksi ja vielä vähän muuttuu, ollaan yritetty järkeistää tätä ja käyttää neliöiden sijasta kuutioita. Asuin neliöitä on ehkäpä 100, jos lisätään lapinlisä.
Talossahan oli vain yksi hotellihelpotus ja on itseasiassa edelleen, mutta toinen on kovaa vauhtia tulossa, joo meidän kova vauhti ei päätä huimaa. Kyllähän sitä yhdelläkin kylppärillä selviää, mutta olen saanut jakaa vessan käyttövuoroja ja jos suihkussa käy, ovea ei saa lukita, sillä pissille on jonkun päästävä kuitenkin. Kesävieraiden aikaan, miellä oli ulkohuussi ja pihasuihku, pihasuihku on edelleen ja sen viereen on tulossa sauna, sekin on jo hyvällä mallilla, ehkäpä saadaan jouluksi saunakin.

Miniatyyrikylppäri on tulossa meidän makuuhuoneen kylkeen, niin kuin täällä on tapana. Masterbedroomissa kuuluu olla kylppäri, hienoissa taloissa ainakin. No meidän talo näyttää ulkoapäin ladolta, mutta sisältä on tarkoitus tehdä hieno ja tänne tuo kylppäri tarvitaan. Kylppärille raivattiin tilaa sillä, että siirrettiin kellarin portaikko. Edellinen kellarin portaikko vei turhaa tilaa ja oli itseasiassa täysin typerät portaat utility basementtiin. En oikein tajunnut miksi betonikellariin pitää mennä niin hienoista portaista, no ne on nyt historiaa ja kellari on saanut arvoisensa portaikon.
Miniatyyrikylppärillä on leveyttä metrin verran ja pituutta reipas kaksi metriä, siihen ollaan saatu suunniteltua suihkukaappi, lavuaari, peilikaappi ja pytty. Ainut mikä ei mahdu on ovi. Se ei mahdu edes makuuhuoneen puolelle, joten oveksi tulee liukuovi, sitten joskus. Samanlainen liukuovi tulee vaatekaapille, joten saadaan kivasti piilotettua vessa.

Kaikki materiaali kylppäriä varten on saapunut, joten ei muuta kuin kasaamaan. Päätyseinä ja lattia saa tänään laatat, huomenna saumaus ja ensi viikolla kalusteet, sitten päästäänkin tekemään oviaukko makuuhuoneeseen ja nauttimaan omasta kylppäristä.

Alla läjä kuvia just tämän hetkisestä tilanteesta, tilanne muuttuu parhaillaan kokoajan, sillä mies viettää perjantai iltaa laattaamalla kylppärissä tai siis laatoittamassa.

Tuosta tulee oviaukko makkariin.

Päätyseinä saa tänään laatat.

Tuohon tulee vielä lasiseinämä, jahka se tilataan.

Tässä nyt näette koko kylppärin pohjan, pytyn viemäri näkyy tuossa kuvan alhaalla, lavuaarin putket törröttää seinästä ja suihkukoppero toisessa päässä.

Tämä kuva on otettu "seinän" läpi. Tuo viemärin tuuletusputki menee siis seinän sisään ja oviaukko makuuhuoneeseen avataan viimeisenä remonttipölyn takia.

Takaovi ja uusi portaikko, täältä pääsee sitten saunomaan. Kesken nämäkin.

Hyvin luisti vai luistikohan?

Meidän kotikoululainen meinaa turhautua kotona olemiseen ja kuntosalilla käymiseen. Käyn kolmesti viikossa kuntosalilla ja otan pojan mukaan. Liikuntaa kuitenkin pitää saada vähintään tunti päivässä, ettei homehdu kotiin. Poju alkoi siis keksiä uusia juttuja liikunnan suhteen.
Meidän lähellä on jäähalli ja siellä on päivittäin public skating, joka maksaa $5/hlö ja jos haluaa vuokrata luistimet, niin ne on $4. Tänään kutsuin ystäväni poikansa kanssa meidän mukaan luistelemaan.
Muista kun penskana luisteltiin Oulussa Kastellin kentällä ja kamalassa pakkasessa. Raahattiin luistimet kotiin vielä luistelun jälkeen tunnottomilla sormilla ja varpailla. Luisteluhan itsessään oli kivaa, mutta minulle jäi trauma siitä, kun raahauduttiin kentän laidalle kävellen, laitettiin luistimet jalkaan ja yritettiin saada luistimet mahdollisimman tiukalle kohmeisilla sormilla, monesti sitä tuli autettua sisaruksia tai kavereita, kun heidän sormensa ei enää toimineet. 30 asteen pakkasessa saatettiin luistella monta tuntia, vaikka nenä oli jäässä, ripsissä kasvoi jääpuikot ja sormet ja varpaat olivat tunnottomia. Ne ei estäneet luistelua ollenkaan, Tosin en tykännyt siitä, että oli kylmä, mutta enpä valittanutkaan.
No luistelu jäi moneksi vuodeksi juurikin sen takia, kun en kestänyt enää jäisillä näpeillä vedellä nauhoja kiinni ja varsinkin kun omien lasten kanssa olisi pitänyt mennä luistelemaan pakkaseen, niin jätin menemättä.
Täällä tuo talvi on niin ovela, että saattaa ensin vähän pakastella ja kun saadaan ulkojäät aikaiseksi, niin seuraavana päivänä sataakin loskaa taivaan täydeltä ja sää muuttuu. Meidän lähettyvillä on yksi pieni kaupungin ylläpitämä luistinkenttä, jota kyllä huolletaan hyvin, jos pakkasia riittää, mutta niitä ei tahdo aina riittää ja sitten tulee se puolitoista metriä lunta siihen päälle.
Jäähallit on siksi niin näppäriä, koska luistimet saa kiristellä jalkaa lämpimässä tilassa, sieltä löytyy vessa ja sekin on lämmin ja jää on yleensä hyvässä kunnossa. Meidän perheen pelastus siis, sillä täytyyhän joka lapsen osata luistella.
Meidän nuorimmainen on jo viisi, eikä vielä osaa luistella vaikka ollaanhan tuota käytetty jo kolmesti jäällä. Tänään sitten ei ollut paras päivä pojalla. Sain kyllä hymyilevän muikean kuvan, mutta melkoisen känkkis jätkä oli. Löi leukansakin ja luistimet oli aivan liian liukkaat. Tänään meni siis ulinaksi koko reissu, tosin kotikoululainen nautti, kun sai luistella ja siellä oli vähän porukkaa.
En kuitenkaan ajatellut luovuttaa nappulan suhteen, meinaan ilmoittaa hänet luistelukouluun ja sielläkö oppikoot pysymään luistimilla pystyssä ja epäonnistumaan. Äitin kanssa kun harjoittelee, niin se tahtoo mennä ulinaksi, äitille kun on niin helppo kiukutella. 

Vanhimmainen.

Nuorimmainen.

Koulukiusaaminen opettajan taholta

Koulukiusaamisesta yleensä uutisoidaan syksyisin koulujen alkaessa, on kaiken maailman kamppanjaa, jossa pyritään samaan oppilaat toistensa kavereiksi ja kiusaaminen loppumaan. Hyviä kampanjoita ja toivon todellakin, että ne tehoaa. Harmi vaan, että kampanjointi tahtoo olla kausiluontoista, vaikka koulua lapsukaiset käy sekä syksyllä, talvella ja kesällä.

Miten minulla yhtäkkiä tuli koulukiusaaminen mieleen? No katselin mummilasta saamaani pakettia, missä oli isän perintöä ja minun vanhoja kuvia, kouluaineita, kortteja ja jotakin taidettakin. Löysin sieltä luokkakuvan, jossa olin toisella luokalla.

Ensimmäisellä luokalla meillä oli maailman paras opettaja, ihana vanha rouva. Mekko tai hame päällä ja ihanat lasit päässä ja sydän täyttä kultaa. Opettaja oli oikeasti kuin jostakin vanhasta leffasta, samannäköinen, mutta erittäin hellä ja ihana. Muistan kuinka opettaja hoiti minua kun pyörtyilin koulussa, sillä minulla oli jo silloin matala verenpaine ja jos pulpetista jouduin nopeaa nousemaan, niin jo vippas vintistä. Opettaja antoi minun maata luokkahuoneen takana, laittoi pääni alle tyynyn ja jatkoi opetusta, minä sitten vastailin sieltä vaakatasosta.

Toisella luokalla meillä oli alkuun sama opettaja, tosin vain hetken. Hän sairastui ja menehtyi. Saimme mukavan nuoren miehen sijaisopettajaksi. Sattui kyllä hyvä sijainenkin, koska hän osasi ohjata meidät surusta pois ja meillä oli tosi kivaa luokassa.

Kolmannella luokalla sitten se alkoi. Opettaja ei tykännyt minusta. Olin väärän perheen lapsi ja opettaja heittäytyi hankalaksi. Aineeni luettiin pilkaten koko luokan edessä ja naurettiin kaikille virheille ja lopuksi vihko lensi vielä opettajan toimesta lattialle, josta vaati minua noukkimaan sen. En noukkinut, vaikka koko luokka oli sitä mieltä, että minun kuului se noukkia. Ajattelin silloin, että jos iso ihminen viskoo tavaroita lattialle, niin noukkikoot itse. Jos olin unohtanut koulukirjani väärään paikkaan, niin opettaja luki kirjasta nimeni tahalleen väärin ja pyysi minua noutamaan kirjat hänen pöydältään, no en noutanut, koska ei minun kirjoissa lukenut sitä nimeä mitä se opettaja sanoi. Jos satuin myöhästymään, niin siitäkin sain haukkuja, kohteena saattoi olla vaikka meidän auto, jolla olin sinä aamuna tullut kouluun. Opettaja meni silloin vähän noloksi, kun ilmoitin, että meillä on samanlainen auto kun sinulla.

Kolmas luokka oli kokoajan tuota, olin vääränlainen opettajalleni.  En osannut mitään, olin hankala ja ärsyttävä opettajan mielestä. Silloin hajosi luokan hyvähenki, sillä eihän sitä opettajaa kukaan uskaltanut vastustaa tai ei muut kuin minä. Ajattelin, että joudun taistelemaan tuon opettajan kanssa seuraavat kolme vuotta, onnekseni en joutunut, sillä muutettiin pohjoisesta etelään ja olin helpottunut siitä, että pääsin siitä opettajasta eroon. 

Olimme vasta muuttaneet etelään ja sain vanhalta luokkakaverilta kirjeen pohjoisesta, jossa se ylisti meidän opettajaa ja sanoi, että opettaja muuttui ihanaksi kun minä muutin pois. Tämän kirjeen kirjoitti 9-vuotias tyttö, jota luulin ystäväkseni. Siihen loppui minun osaltani yhteydenpito vanhoihin koulukavereihin, tosin onnekseni näin somen aikana olen moneen saanut törmätä uudestaan, jopa siihen kirjeenkirjoittajaan, ei edelleenkään olla ystäviä, ei edes kavereita.

Minulla oli vahvuutta taistella sitä hullua opettajaa vastaan, anteeksi nyt vaan jos olet hengissä vielä, niin edelleen pidän että olit hullu, jonka huvia oli nöyryyttää pientä 9-vuotiasta tyttöä. Onneksi olin ja olen edelleen vahva, enkä ihan pienestä taivu, enkä anna ihmisten kiusata itseäni, enkä muita. Uskallan puolustaa muitakin, vaikka sata muuta olisi toista mieltä asiasta, näin oli jo lapsena.
Selvisin siitä vuodesta, selvisikö muut siitä luokasta sitä en tiedä, heidän tarinoitaan en ole kuullut, toivottavasti.

Valittettavasti olen törmännyt tähän koulukiusaamiseen opettajan taholta myöhemminkin, siihenhän ei kukaan uskalla puuttua, se on tabu. Muistan kuinka meidän koulun rehtorikin pelkäsi kyseessä olevaa opettajaa, pelolla hallitsi kaikkia. Myöhemmissä kouluissa missä olen tähän törmännyt, niin olen yrittänyt vaihtaa opettajaa tai sitten paukutellut päin naamaa, ettei ihmisiä saa kiusata, edes opettaja. Olen jopa työpaikallani ladellut pomolleni ja omistajalle työpaikkakiusaamisesta ja ihan hyvällä menestyksellä.

Tiedän vallan hyvin, etten ole poliittisesti korrekti, en todellakaan. Olen vain korrekti ja se saa riittää.

Terkut sille kiusaaja opettajalle: Mulla on edelleen paljon otsaa!

Kotikoulua

Melekonen viikko takana, siltikin hengissä.

Viikko sitten vanhin poika tuli koulusta kotiin ja kertoi, että nyt hän tietää mikä olo siellä koulussa on, henkeä ahdistaa. Saatiin lääkäri heti seuraavalle aamulle ja häneltä vahvat lääkkeet kaiken varalle ja suositus, ettei poika menisi kouluun, ennen kuin allergia ja astma lääkäri on tutkinut pojan.
Allergia ja astma lääkärille oli aika eilen aamulla ja poika meni isänsä kanssa sinne. Olivat ottaneet ison liudan allergia testejä ja aika monelle tuo näyttää olevan allerginen, sai jopa niin pahan reaktion, että pisto kohtaan tuli kanamunan kokoinen paukama illalla ja oli kuulemma kipeä. Allergialääkkeillä saatiin paukama pieneksi.
Lääkäri lupasi kirjoittaa kouluun puoltavan paperin, että pojan olisi parempi siirtyä kotikouluun. Mies ja poika kävi juttelemassa koulun kuraattorin kanssa ja meille annettiin kolme vaihtoehtoa. Ensimmäinen oli että poika menee kouluun, mutta on vain tietyissä luokissa. Toinen vaihtoehto oli, että poika jatkaa samaa koulua, mutta tekee työt kotona ja kolmas vaihtoehto oli, että otetaan poika pois koulusta ja siirretään se kaupungin kustantamaan internetkouluun. Poika valitsi kakkosen, sillä haluaa valmistua tuosta koulusta. 

Nyt sitten mulla on kaksi kotona. Nuorimmainen, joka on liian nuori eskariin, kaksikymmentä viisi päivää liian nuori. Ja vanhimmainen joka on allerginen liian monelle. 

Olen superonnellinen, että täällä meitä kuunneltiin, lääkäri otti tosissaan meidän kokemukset homeesta ja sisäilmaongelmista, koulu on erittäin joustava ja kannustava, sillä tämä tilannehan ei ole ollenkaan kiva. Poika on käynyt kahta eri yläastetta täällä ja vaihtanut koulua elämänsä aikana kuusi kertaa, yhdeksän luokkaa ja kuusi eri koulua.
Minullehan tämä tietää vaan lisää hommia, kuvittelin jo pääseväni kotiäitiurasta pois, mutta pahalta näyttää. Aupairiakaan ei voida kahdesta syystä palkata, meillä on liian pieni talo ja meillä on vain viisumi. Ehkäpä mä pääsen tästä urasta pois viimeistään kymmenen vuoden päästä kun nuorimmainen valmistuu peruskoulusta. 

Sitä odotellessa siivoan viikareiden leikkejä keittiöstä ja vahdin, että kotona koulu toimii.

Mites teillä?

Laser-rata keittiössä.

Marraskuun kuudes ja ulkona on 79F, tämä keli saisi jatkua.

Olisipa itsekkin saanut "koulussa" makoilla sohvalla kun läksyjä teki. 

Autoilua täkäläisittäin (liikaa kuvia)

Täällä liikennekulttuuri on melkoinen, jos vertaa Suomeen. Ruuhka-aikana ruuhkassa on yhtä paljon autoja, kuin Helsingissä yhteensä. Kaikki ajaa ylinopeutta ja vilkku toimii harvassa autossa. Turvaväli on varmaankin jotain syötävää täkäläisten mielestä. Jos pidät vähänkään turvaväliä edellä ajavaan autoon, niin siihen kyllä joku auto tunkee väliin ja tietysti ilman vilkkua ja hurjalla vauhdilla.

Ekalla kerralla kun lähdin täällä auton rattiin, ajelin sillain nätisti moottoritiellä ja eiköhän vain jonkun liittymän kohdalla mun edestä pyyhällä bemari muutaman sentin päästä ja nopeutta oli yli 100km/h. Minulla oli sen vuosimallin vani, joka ei todellakaan ole painava, saatika turvallinen. Sain pienoisen sydärin silloin ja vaadin miestä ostamaan mulle mahdollisimman ison auton, jossa on rautaa tarpeeksi ympärillä. Mies osti itselleen riisikupin, jolla minäkin välillä ajelen.
Punaisia päin ajaminen on täällä ihan normi juttu, johon poliisit ei kiinnitä mitään huomiota. Ylinopeuttakin saa olla melkoisesti, ennen kuin poliisi viitsii edes pysäyttää ja sakoista pääsee, jos osaa kauniisti anteeksi pyytää.
Mulla ei riitä edes sormet siihen, montako kertaa minun yli on meinattu ajaa, eilen viimeksi rekka pyyhälsi puolen metrin päästä, olin siis ylittämässä tietä. Kerran meinasin tuupata muksun auton alle, kun työnsin rattaita ja valot vaihtui vihreälle ja lähdin ylittämään tietä. Onneksi ehdin reagoida, sillä siitä olisi tullut rumaa jälkeä.
Onneksi ei kuitenkaan ole sattunut mitään isompaa, mitä nyt autot vähän naarmuuntuneet ja saaneet muutaman pikkulommon lisää, niin pieniä, ettei niitä viitsi edes korjata.

Viime perjantaina ajelin kaupasta pelikentälle ja alkoi tulla jo pimeää, kaahailin vähän sillä poika odotti pimeällä kentällä. Oli pahin ruuhka-aika ja tajusin, että jos en nyt keskity täysillä ajamiseen ja aja varovasti, niin sattuu vahinko. Siitä meni noin kaksi minuuttia kun näin, että kolmikaistaiselle tielle peruttaa iso pickappi ja vieläpä keskimäiselle kaistalle. Ei viitsinyt kääntää autoansa huoltamon pihassa vaan peruutteli ruuhkaiselle kolmikaistaiselle tielle. Minun edessä ajoi auto, joka yritti väistää tätä pickappia oikealle, mutta pickappi kuski päättikin kiihdyttää ja vaihtaa kaistaa oikealle, joten törmäsi tähän pikkuautoon ja pikkuauto veti katolleen ympäri. Kaikki tallentui minun etukameraan. Minähän en kykene toimimaan tuollaisessa tilanteessa ollenkaan, istuin autossa ja en kyennyt tekemään mitään. Aika nopeasti huoltamon työntekijät ja moni autoilija pysähtyi auttamaan ja tilaamaan apua, joten päätin poistua, sillä jos olisin mennyt katsomaan tilannetta, niin olisivat joutuneet minullekkin lanssin tilaamaan. Kolarissa ei tietääkseni tullut henkilövahinkoja.  Tulin sitten kotiin ja mieheni soitti poliiseille, että meillä on tilanteesta videota, halusivat nähdä sen. Toivon todellakin, että pikkuauton kuski oli selvinpäin ja pickappi kuski joutuu vastuuseen.

Ihan hintsusti pelottaa ajella täällä riisikupilla, joka ei juurikaan paina mitään ja kiihtyy hitaammin kuin kuski. Sanoinkin miehelle, että lukkiudun kotiin ja en enää ajele minnekkään, no eihän sekään täällä toimi, jos meinää elää.

Avoauto toimii hyvin pickappina.

Täällä on ihan laillista ajella ilman kypärää, mutta aurinkolasit täytyy olla.

Keskellä ei mitään.

Tietulli.

Buffalon poliisi, taidettii olla pahamaineisimmalla alueella ajelulla.

Tätä autoa ajoi ihastuttava vanha pariskunta, liekö heidän ensimäinen autonsa.

Kalifornialainen eksynyt Nykiin.

Manhattanin ruuhkassa omalla autolla, en suosittele.

Autoja on paljon ja kerroksittain, sillat on ikuisuuden vanhoja.

Henki ahtaalla sisäilmaongelmasta

Pitkästä aikaa ehdin istahtamaan alas ja rustaamaan vähän kuulumisia.
Tänne tuli syksy ja hieno väriloisto, tosin se alkaa olla jo ohi. Parissa viikossa vihreät lehdet muuttui värikkäiksi ja sitten tipahti jo maahan, no ei se haittaa sillä rakastan paljaita puita.

Syksyn myötä myös rakennuksissa laitetaan lämmittimet päälle ja ikkunat kiinni ja tietäähän sen mitä siitä seuraa, jos rakennuksessa on myös jonkun sortin sisäilmaongelma. 

Vanhin poika käy viimeistä vuotta yläasteella ja hän nyt on saanut hengitysoireita koulussa, olo on kuulemma kuin puutarhaletkulla kun sen taittaa ja vesi ei pääsekkään enää virtaamaan. Eilen poika oli tajunnut, että hänelle tosiaan tulee hengityskatkoksia koulussa ja ihottumaa. Kotiin tultaessa kertoi siitä heti, että vaihtaessa luokkaa hengitys oli mennyt tosi ahtaalle ja seuraavassa luokassa hän oli mennyt avonaisen ikkunan eteen ja oli sillä tavoin saanut hengityksen kulkemaan. Soitettiin heti asiasta meidän lääkärille ja tänä aamuna poika oli lääkärissä. Lääkäri määräsi astmapiipun ja allergiatesteishin. Saadaan aika allergiatesteihin varmaankin ensi viikolla. Kävin miehen kanssa koululla juttelemassa kuraattorin ja rehtorin kanssa tilanteesta ja he olivat heti yhteistyöhaluisia siirtää poika kotiopetukseen, kunhan saadaan allergiatestit ja lääkärinlausunto. Sovittiin, että poika on nyt kotona allergiatesteihin asti ja sen jälkeen sovitaan jatko. Rehtori meinasi, että hän tarvitsee lääkärinlausunnon, jotta sillä saa opettajat tekemään pojalle tarvittavat opetusmateriaalit. Hyvä niin, ajattelin jo, että jos koulu ei ole yhteistyöhaluinen, siirrän pojan suoriltaan kotikouluun ja tehkööt tehtävät netinvälityksellä. Nyt näyttää siltä, että voi suorittaa koulunsa tuolla ja käy tekemässä kokeet ja esitelmänsä astmapiipun voimin koululla.

Ehdin jo ihmetelläkkin, että miksi poika sairastaa vain viikolla ja viikonloput on terve. Onneksi poika tajusi asian ja saadaan nyt asiaan helpotusta. 

Meidän Halloween hirviöt ;)

Luonnon oma vesivärimaalaus.

Meidän mamu-ura ja kannattaako siihen ryhtyä?

Kannattaako mamuksi alkaa? Mitä pitää tietää ennen kuin alkaa mamuksi? Mitä olisi hyvä tietää ennen sitä?

Mieheni unelma oli pikkupojasta asti muuttaa Yhdysvaltoihin, sisaruksien perään. Sattui vaan niin, että mentiin naimisiin ja perustettiin perhe Suomeen. Kävimme monta kertaa (monta kertaa siihen nähden, että ei olisi ollut oikeasti varaa) Yhdysvalloissa. Söimme puolivuotta kaurapuuroa, että saatiin rahat kokoon ja taas mentiin. Lyhin aika mitä oltiin, oli kuukausi. Pisimpään oltiin kolme kuukautta. Totuuden nimissä, ei meillä olisi ollutkaan varaa, jos olisi pitänyt majoitus maksaa, mutta majoitus oli ilmainen ja ruokakin oli, jos ei nyt ilmainen niin hyvin halpa. Mies teki siihen aikaan Yhdysvaltoihin töitä ja yhdistetiin tietysti työreissu samalle kertaa. Monesti näillä reissuilla paikalliset kysyivät voisinko kuvitella muuttavani tänne, no en voinut. En todellakaan voinut kuvitella sellaista. Olin ostamassa taloa Suomesta, opiskelin Suomessa ja minulla oli yritys Suomessa. 

Ensimmäisen kerran kun olimme lähdössä Kanadaan, muutto peruuntui loppumetreillä ja mies vaihtoi samaan aikaan työpaikkaa Suomalaiseen yritykseen, silloin ajattelin, että jäädään nyt tosissaan Suomeen. Yllytin miestä etsimään meille taloa, mutta eipä se onnistunut. Miehen työpaikat vaihtui ja lapsiluku kasvoi. Olin jo ihan varma, ettei me minnekkään enää lähdetä ja opiskelin itselleni ammatin. Opiskelujen loppupuolella mies ilmoitti, että on saanut työtarjouksen Kanadasta, lähdetäänkö? 

Ei pitäisi ikinä kysyä tuollaista kysymystä ihmiseltä, joka on kahden viimeisen vuoden aikana elänyt erittäin stressaavaa elämää. Viides muksu syntyi, opiskelin, mies teki töitä ja viimeisteli maisterinpaperit, perustin yrityksen, tein vapaaehtoistyötä, sain selkä diagnoosin ja lapset hoidettiin kotona ilma ulkopuolista apua. Tuollaisessa tilanteessa kun tarjotaan kotirouvailua, niin vastaus ei ole kielteinen. Ilman pienintäkään ajatusta mitä oikeasti tulee tapahtumaan lupasin lähteä kahdeksi vuodeksi.
Ei minulla ollut resurseja miettiä tulevaa muuttoa, tein opinnot loppuun, hoidin muksut, kodin ja työni. Olin jopa viimeisen kesän Suomessa ollessa ulkopuolisella töissä, kun mies vietti isäkuukautta. En oikeasti ymmärrä, miten siitä selvittiin. Hengissä selvittiin kuitenkin.
Valmistuin maanantaina ja lennot Kanadaan oli torstaina. Kaikki myytiin ja hävitettiin Suomessa ja lähdimme 12 matkalaukun voimin reissuun.
Lähtisinkö enää tällä kokemuksella matkaan tuossa tilanteessa? En, en lähtisi. Vaatisin saada nukkua vuoden ja miettiä asiaa sitten tai sitten lähtisin, olen pikkasen yllytyshullu.

Tällä kokemuksella tiedän mitä kannattaa ottaa huomioon kun lähtee ulkomaille asumaan ilman turvaverkkoja ja tuikituntemattomaan paikkaan.
Suosittelen muutaman päivän reissua uuteen kotipaikkaan, tutkimaan minkälaista siellä on ja mistä voi etsiä asuntoa. Netistäkin sen voi löytää, mutta todellisuus voi löydä vasten kasvoja. Suosittelen etsimään asuntoa hyvältä alueelta, ei tarvitse olla kaupungin paras asuinalue, sillä siellä on omat ongelmansa. Sellainen keskivertoalue riittää ja on yleensä turvallinen. Rikkaimmilla alueilla on talomurtoja ja ryöstöjä tuon tuosta, köyhimmissä alueissa taas tappelut ja huumeet on arkipäivää. 

Jos on lapsia, niin kannattaa tsekata myös kouluarvostelut, huippukouluissa lapset voi stressaantua liikaa ja vanhemmilta vaaditaan rahaa ja aikaa. Itse laitan lapset mielumminkin huonoon kouluun kuin huippukouluun, sillä omakokemus on, että ns. huonoissa kouluissa hyvät oppilaat saavat huippu opetusta, koska ne jaetaan tasoryhmiin, lisäksi niissä kouluissa on ollut meidän kokemuksen mukaan huippu ilmapiiri. Sitten on vielä ne koulut, jotka ovat turvattomia, niihin ei kannata lapsiaan viedä. Ne on asia erikseen.
Kannattaa ottaa myös selvää harrastusmahdollisuuksista ja heti kun ehtii, niin mennä harrastuksiin mukaan. Lapset myös, sillä harvemmassa maassa lapset hengaa keskenään puistoissa kuin Suomessa. Lapsia kuskataan harrastuksiin ja ne saavat kaverinsa sieltä. Harrastuksistakaan ei aina tarvitse maksaa itseään kipeäksi. Tietysti jos on tarve näyttää ettei me mitään köyhiä olla, niin voi maksaa hyvin itsensä vararikkoon lasten harrastuksilla ja menettää oma vapaa-ajan. Me ollaan niin köyhiä, että vien lapsiani paikallisille klubeille harrastamaan, joiden hinnat on naurettavia. Teen aina kun ehdin vapaaehtoishommia sinne. Tosin minulta ne ei paljoa osaa odottaa, koska mulla on niin suuri perhe. Eivät tiedä, mitä minä olen entisessä elämässä tehnyt.

Tässä sitten vielä vinkkiä sille, joka tulee olemaan se kolmannen luokan kansalainen joka hoitaa kodin ja lapset.
Sovi puolisosi kanssa selkeät pelisäännöt esim. rahasta. jos olet tottunut olemaan oman kukkarosi herra ja yhtäkkiä sinulla ei ole tuloja, niin lupaan, että tulet kokemaan olevasi täysi luuseri ja arvoton. Yhtäkkiä olet menettänyt sen vallan mikä sinulla oli, et voi enää mennä ja ostaa ja tehdä, ilman että kerjäät puolisoltasi rahaa. Tämä on muuten oikeasti hyvin yleinen ongelma mamuperheissä. Kotona oleva ei välttämättä saa edes pankkitiliä avattua uuteen kotimaahansa. Minäkin voin maksaa tänne veroja, mutta pankkitiliä en saa. Onneksi sain Kanadaan ja siirrettiin vain Kanadasta tänne samaan pankkiin tilit. Sopikaa siis selkeät säännöt rahan kanssa. Työssäkäyvä ei voi olettaa, että toinen on sitten rahaton ja saa rahaa silloin kun työssäkäyvä sitä antaa, älä ikinä suostu sellaiseen, että jäät rahattomaksi. Lisäksi älä koe tunnontuskia siitä, että elät nyt työssäkäyvän rahoilla, sillä sinähän kuitenkin lähdit hänen mukaansa ja teet kyllä varmasti oman osuutesi perheesi eteen, eli ota se palkkana työstäsi. Meillä osa rahasta tulee minun tilille ja minä pidän perheen ruuassa ja lapset vaatteissa, mies hoitaa loput. Voin siis päättää syödäänkö meillä puuroa ja ostanko itselleni käsilaukun ;) . 

Hanki itsellesi harrastus, joku sellainen, että näet ihmisiä ja saat sosiaalisia kontakteja. Mene vaikka kielikurssille, niitä järjestää kansalaisopistot ja moni niistä on ilmainen, mene kouluihin vapaaehtoistyöhön, etsi kuntosali tai joku ryhmäliikuntatunti. Tee tuttavuutta naapurin kanssa, etsi meetup grouppeja mielenkiintosi mukaan. Mutta älä jää kotiin. Työssäkäyvällä on oma sosiaalinenelämä työssä ja monissa maissa se riittää, sillä työpäivät on pitkiä, kotona oleva saa sitten iltaisin pettyä siihen kun toinen ei enää jaksakkaan sosiaalista elämää ja itse on kökkinyt päivän kotona. 

Opiskele kieli jo ennen kuin lähdet matkaan. Olisi hyvä osata edes alkeet. Älä tee niin kuin minä tein, melkeinpä ummikona painelin matkaan ja luulin että kyllä se kieli siitä tarttuu. Ei muuten tartu. Joudut tekemään pääkipeänä töitä sen eteen, mitään et saa ilmaiseksi, et edes kieltä. Ja varaudu siihen, että jos niitä lapsia on, niin niiden sopeutuminen vie aikaa noin 3kk ja saat kokea kaiken kiukuttelun ja turhautuneisuuden ja stressin. Se menee onneksi ohi, joten ole vain tukena niille ja tsemppaa niitä eteenpäin.

Tee itsellesi suunnitelma. Suunnittele mitä haluat elämältä, haluatko olla kotona ja leikkiä kotirouvaa vai haluatko joskus työurakin. Toimi sen mukaan, että toiveesi toteutuu. Ilman suunnitelmaa et saa mitään. Tietystihän suunitelmat voi muuttua ja ne saa muuttuakkin, mutta unelmoi, unelmoi suuria. Ilman unelmia ei tätä jaksa.

Lisääkin olisi vaikka millä mitalla, lasten kanssa matkustelusta, asumiseen ja autoiluun, mutta jätän ne tästä pois, sillä muuten tähän tulee kirjan verran tekstiä.
Kyselkää vaan, niin vastaan.

Tässä on kuvia Kanadan ajalta, nyt on melkoinen ikävä Kanadaan, voisin lähteä sinne takaisin.