Pyssyn hakumatkalla

Remontti on nyt imenyt meiltä viimeisen vuoden, ei olla käyty enää pikkureissuilla, ollaan vaan tehty remonttia ja nukuttu väsymystä pois.
Luvattiin sitten hakea yksi pyssy Vermontista ja hyvä kun luvattiin, saatiin samalla turistipäivä uusilla kulmilla. Lähdettiin aamusta ajamaan Brandoniin, jonne menee noin kolmisen tuntia ajella. Napattiin pyssy sieltä mukaan ja suunnistettiin sieltä Burlingtoniin. Jos olisi ollut passit mukana, olisin yllyttänyt miestä ajamaan entiseen kotimaahan Kanadaan, mutta passit oli kotona, joten pysyttiin Usan puolella. Mietittiin mitä tehdään, mies halusi nähdä Burlingtonin rannnat, mutta ilma oli hyytävä rantalenkille, joten se siirrettiin suosiolla ensi kesään. Sattumalta löydettiin Vermontin nalletehdas ja mentiin sinne kierrokselle. Kierros ei maksanut juuri mitään, mutta kyllä siellä kovasti kaupattiin nalleja pentukauppoilla. Lapsukaisethan olisi ottaneet kaikki nallet mukaan, mutta ei ostettu yhtään, koska ollaan jouduttu edellisiäkin nalleja laittamaan allergioiden takia evakkoon. Suosittelen silti käymään nalletehtaalla kierroksella, jos ei muuta niin ainakin esittelijällä oli hauskat jutut ja nähtiin nallesairaala.
Saatiin lapsukaiset komennettua ulos nalletehtaalta ja suunnistettiin Burlingtonin keskustaan vatsa kurnien. Jätettiin auto parkkihallii ja eksyttiin kävelykadulle, josta löydettiin burritobaari ja saatiin vatsat täyteen ja kukkaro tyhjäksi. Oli siis kallis paikka ja ei niin hääviä ruokaa. Kierreltiin vielä hetki niissä pikkuputiikeissa ja turisteiltiin.
Oli oikein mukava päivä, vaikka autossa tulikin istuttua reipas kuusi tuntia. Pitää kyllä ottaa taas tavaksi tämä lähimatkailu, kunhan tuo remontti lakkaa häiritsemästä elämää.

Remontin vuosipäivä -miniatyyrikylppäri edistyy

Tasan vuosi sitten aloitettiin remontti, tehtiin siis kaupat talosta.

Talo on muuttunut toiseksi ja vielä vähän muuttuu, ollaan yritetty järkeistää tätä ja käyttää neliöiden sijasta kuutioita. Asuin neliöitä on ehkäpä 100, jos lisätään lapinlisä.
Talossahan oli vain yksi hotellihelpotus ja on itseasiassa edelleen, mutta toinen on kovaa vauhtia tulossa, joo meidän kova vauhti ei päätä huimaa. Kyllähän sitä yhdelläkin kylppärillä selviää, mutta olen saanut jakaa vessan käyttövuoroja ja jos suihkussa käy, ovea ei saa lukita, sillä pissille on jonkun päästävä kuitenkin. Kesävieraiden aikaan, miellä oli ulkohuussi ja pihasuihku, pihasuihku on edelleen ja sen viereen on tulossa sauna, sekin on jo hyvällä mallilla, ehkäpä saadaan jouluksi saunakin.

Miniatyyrikylppäri on tulossa meidän makuuhuoneen kylkeen, niin kuin täällä on tapana. Masterbedroomissa kuuluu olla kylppäri, hienoissa taloissa ainakin. No meidän talo näyttää ulkoapäin ladolta, mutta sisältä on tarkoitus tehdä hieno ja tänne tuo kylppäri tarvitaan. Kylppärille raivattiin tilaa sillä, että siirrettiin kellarin portaikko. Edellinen kellarin portaikko vei turhaa tilaa ja oli itseasiassa täysin typerät portaat utility basementtiin. En oikein tajunnut miksi betonikellariin pitää mennä niin hienoista portaista, no ne on nyt historiaa ja kellari on saanut arvoisensa portaikon.
Miniatyyrikylppärillä on leveyttä metrin verran ja pituutta reipas kaksi metriä, siihen ollaan saatu suunniteltua suihkukaappi, lavuaari, peilikaappi ja pytty. Ainut mikä ei mahdu on ovi. Se ei mahdu edes makuuhuoneen puolelle, joten oveksi tulee liukuovi, sitten joskus. Samanlainen liukuovi tulee vaatekaapille, joten saadaan kivasti piilotettua vessa.

Kaikki materiaali kylppäriä varten on saapunut, joten ei muuta kuin kasaamaan. Päätyseinä ja lattia saa tänään laatat, huomenna saumaus ja ensi viikolla kalusteet, sitten päästäänkin tekemään oviaukko makuuhuoneeseen ja nauttimaan omasta kylppäristä.

Alla läjä kuvia just tämän hetkisestä tilanteesta, tilanne muuttuu parhaillaan kokoajan, sillä mies viettää perjantai iltaa laattaamalla kylppärissä tai siis laatoittamassa.

Tuosta tulee oviaukko makkariin.

Päätyseinä saa tänään laatat.

Tuohon tulee vielä lasiseinämä, jahka se tilataan.

Tässä nyt näette koko kylppärin pohjan, pytyn viemäri näkyy tuossa kuvan alhaalla, lavuaarin putket törröttää seinästä ja suihkukoppero toisessa päässä.

Tämä kuva on otettu "seinän" läpi. Tuo viemärin tuuletusputki menee siis seinän sisään ja oviaukko makuuhuoneeseen avataan viimeisenä remonttipölyn takia.

Takaovi ja uusi portaikko, täältä pääsee sitten saunomaan. Kesken nämäkin.

Hyvin luisti vai luistikohan?

Meidän kotikoululainen meinaa turhautua kotona olemiseen ja kuntosalilla käymiseen. Käyn kolmesti viikossa kuntosalilla ja otan pojan mukaan. Liikuntaa kuitenkin pitää saada vähintään tunti päivässä, ettei homehdu kotiin. Poju alkoi siis keksiä uusia juttuja liikunnan suhteen.
Meidän lähellä on jäähalli ja siellä on päivittäin public skating, joka maksaa $5/hlö ja jos haluaa vuokrata luistimet, niin ne on $4. Tänään kutsuin ystäväni poikansa kanssa meidän mukaan luistelemaan.
Muista kun penskana luisteltiin Oulussa Kastellin kentällä ja kamalassa pakkasessa. Raahattiin luistimet kotiin vielä luistelun jälkeen tunnottomilla sormilla ja varpailla. Luisteluhan itsessään oli kivaa, mutta minulle jäi trauma siitä, kun raahauduttiin kentän laidalle kävellen, laitettiin luistimet jalkaan ja yritettiin saada luistimet mahdollisimman tiukalle kohmeisilla sormilla, monesti sitä tuli autettua sisaruksia tai kavereita, kun heidän sormensa ei enää toimineet. 30 asteen pakkasessa saatettiin luistella monta tuntia, vaikka nenä oli jäässä, ripsissä kasvoi jääpuikot ja sormet ja varpaat olivat tunnottomia. Ne ei estäneet luistelua ollenkaan, Tosin en tykännyt siitä, että oli kylmä, mutta enpä valittanutkaan.
No luistelu jäi moneksi vuodeksi juurikin sen takia, kun en kestänyt enää jäisillä näpeillä vedellä nauhoja kiinni ja varsinkin kun omien lasten kanssa olisi pitänyt mennä luistelemaan pakkaseen, niin jätin menemättä.
Täällä tuo talvi on niin ovela, että saattaa ensin vähän pakastella ja kun saadaan ulkojäät aikaiseksi, niin seuraavana päivänä sataakin loskaa taivaan täydeltä ja sää muuttuu. Meidän lähettyvillä on yksi pieni kaupungin ylläpitämä luistinkenttä, jota kyllä huolletaan hyvin, jos pakkasia riittää, mutta niitä ei tahdo aina riittää ja sitten tulee se puolitoista metriä lunta siihen päälle.
Jäähallit on siksi niin näppäriä, koska luistimet saa kiristellä jalkaa lämpimässä tilassa, sieltä löytyy vessa ja sekin on lämmin ja jää on yleensä hyvässä kunnossa. Meidän perheen pelastus siis, sillä täytyyhän joka lapsen osata luistella.
Meidän nuorimmainen on jo viisi, eikä vielä osaa luistella vaikka ollaanhan tuota käytetty jo kolmesti jäällä. Tänään sitten ei ollut paras päivä pojalla. Sain kyllä hymyilevän muikean kuvan, mutta melkoisen känkkis jätkä oli. Löi leukansakin ja luistimet oli aivan liian liukkaat. Tänään meni siis ulinaksi koko reissu, tosin kotikoululainen nautti, kun sai luistella ja siellä oli vähän porukkaa.
En kuitenkaan ajatellut luovuttaa nappulan suhteen, meinaan ilmoittaa hänet luistelukouluun ja sielläkö oppikoot pysymään luistimilla pystyssä ja epäonnistumaan. Äitin kanssa kun harjoittelee, niin se tahtoo mennä ulinaksi, äitille kun on niin helppo kiukutella. 

Vanhimmainen.

Nuorimmainen.

Koulukiusaaminen opettajan taholta

Koulukiusaamisesta yleensä uutisoidaan syksyisin koulujen alkaessa, on kaiken maailman kamppanjaa, jossa pyritään samaan oppilaat toistensa kavereiksi ja kiusaaminen loppumaan. Hyviä kampanjoita ja toivon todellakin, että ne tehoaa. Harmi vaan, että kampanjointi tahtoo olla kausiluontoista, vaikka koulua lapsukaiset käy sekä syksyllä, talvella ja kesällä.

Miten minulla yhtäkkiä tuli koulukiusaaminen mieleen? No katselin mummilasta saamaani pakettia, missä oli isän perintöä ja minun vanhoja kuvia, kouluaineita, kortteja ja jotakin taidettakin. Löysin sieltä luokkakuvan, jossa olin toisella luokalla.

Ensimmäisellä luokalla meillä oli maailman paras opettaja, ihana vanha rouva. Mekko tai hame päällä ja ihanat lasit päässä ja sydän täyttä kultaa. Opettaja oli oikeasti kuin jostakin vanhasta leffasta, samannäköinen, mutta erittäin hellä ja ihana. Muistan kuinka opettaja hoiti minua kun pyörtyilin koulussa, sillä minulla oli jo silloin matala verenpaine ja jos pulpetista jouduin nopeaa nousemaan, niin jo vippas vintistä. Opettaja antoi minun maata luokkahuoneen takana, laittoi pääni alle tyynyn ja jatkoi opetusta, minä sitten vastailin sieltä vaakatasosta.

Toisella luokalla meillä oli alkuun sama opettaja, tosin vain hetken. Hän sairastui ja menehtyi. Saimme mukavan nuoren miehen sijaisopettajaksi. Sattui kyllä hyvä sijainenkin, koska hän osasi ohjata meidät surusta pois ja meillä oli tosi kivaa luokassa.

Kolmannella luokalla sitten se alkoi. Opettaja ei tykännyt minusta. Olin väärän perheen lapsi ja opettaja heittäytyi hankalaksi. Aineeni luettiin pilkaten koko luokan edessä ja naurettiin kaikille virheille ja lopuksi vihko lensi vielä opettajan toimesta lattialle, josta vaati minua noukkimaan sen. En noukkinut, vaikka koko luokka oli sitä mieltä, että minun kuului se noukkia. Ajattelin silloin, että jos iso ihminen viskoo tavaroita lattialle, niin noukkikoot itse. Jos olin unohtanut koulukirjani väärään paikkaan, niin opettaja luki kirjasta nimeni tahalleen väärin ja pyysi minua noutamaan kirjat hänen pöydältään, no en noutanut, koska ei minun kirjoissa lukenut sitä nimeä mitä se opettaja sanoi. Jos satuin myöhästymään, niin siitäkin sain haukkuja, kohteena saattoi olla vaikka meidän auto, jolla olin sinä aamuna tullut kouluun. Opettaja meni silloin vähän noloksi, kun ilmoitin, että meillä on samanlainen auto kun sinulla.

Kolmas luokka oli kokoajan tuota, olin vääränlainen opettajalleni.  En osannut mitään, olin hankala ja ärsyttävä opettajan mielestä. Silloin hajosi luokan hyvähenki, sillä eihän sitä opettajaa kukaan uskaltanut vastustaa tai ei muut kuin minä. Ajattelin, että joudun taistelemaan tuon opettajan kanssa seuraavat kolme vuotta, onnekseni en joutunut, sillä muutettiin pohjoisesta etelään ja olin helpottunut siitä, että pääsin siitä opettajasta eroon. 

Olimme vasta muuttaneet etelään ja sain vanhalta luokkakaverilta kirjeen pohjoisesta, jossa se ylisti meidän opettajaa ja sanoi, että opettaja muuttui ihanaksi kun minä muutin pois. Tämän kirjeen kirjoitti 9-vuotias tyttö, jota luulin ystäväkseni. Siihen loppui minun osaltani yhteydenpito vanhoihin koulukavereihin, tosin onnekseni näin somen aikana olen moneen saanut törmätä uudestaan, jopa siihen kirjeenkirjoittajaan, ei edelleenkään olla ystäviä, ei edes kavereita.

Minulla oli vahvuutta taistella sitä hullua opettajaa vastaan, anteeksi nyt vaan jos olet hengissä vielä, niin edelleen pidän että olit hullu, jonka huvia oli nöyryyttää pientä 9-vuotiasta tyttöä. Onneksi olin ja olen edelleen vahva, enkä ihan pienestä taivu, enkä anna ihmisten kiusata itseäni, enkä muita. Uskallan puolustaa muitakin, vaikka sata muuta olisi toista mieltä asiasta, näin oli jo lapsena.
Selvisin siitä vuodesta, selvisikö muut siitä luokasta sitä en tiedä, heidän tarinoitaan en ole kuullut, toivottavasti.

Valittettavasti olen törmännyt tähän koulukiusaamiseen opettajan taholta myöhemminkin, siihenhän ei kukaan uskalla puuttua, se on tabu. Muistan kuinka meidän koulun rehtorikin pelkäsi kyseessä olevaa opettajaa, pelolla hallitsi kaikkia. Myöhemmissä kouluissa missä olen tähän törmännyt, niin olen yrittänyt vaihtaa opettajaa tai sitten paukutellut päin naamaa, ettei ihmisiä saa kiusata, edes opettaja. Olen jopa työpaikallani ladellut pomolleni ja omistajalle työpaikkakiusaamisesta ja ihan hyvällä menestyksellä.

Tiedän vallan hyvin, etten ole poliittisesti korrekti, en todellakaan. Olen vain korrekti ja se saa riittää.

Terkut sille kiusaaja opettajalle: Mulla on edelleen paljon otsaa!

Kotikoulua

Melekonen viikko takana, siltikin hengissä.

Viikko sitten vanhin poika tuli koulusta kotiin ja kertoi, että nyt hän tietää mikä olo siellä koulussa on, henkeä ahdistaa. Saatiin lääkäri heti seuraavalle aamulle ja häneltä vahvat lääkkeet kaiken varalle ja suositus, ettei poika menisi kouluun, ennen kuin allergia ja astma lääkäri on tutkinut pojan.
Allergia ja astma lääkärille oli aika eilen aamulla ja poika meni isänsä kanssa sinne. Olivat ottaneet ison liudan allergia testejä ja aika monelle tuo näyttää olevan allerginen, sai jopa niin pahan reaktion, että pisto kohtaan tuli kanamunan kokoinen paukama illalla ja oli kuulemma kipeä. Allergialääkkeillä saatiin paukama pieneksi.
Lääkäri lupasi kirjoittaa kouluun puoltavan paperin, että pojan olisi parempi siirtyä kotikouluun. Mies ja poika kävi juttelemassa koulun kuraattorin kanssa ja meille annettiin kolme vaihtoehtoa. Ensimmäinen oli että poika menee kouluun, mutta on vain tietyissä luokissa. Toinen vaihtoehto oli, että poika jatkaa samaa koulua, mutta tekee työt kotona ja kolmas vaihtoehto oli, että otetaan poika pois koulusta ja siirretään se kaupungin kustantamaan internetkouluun. Poika valitsi kakkosen, sillä haluaa valmistua tuosta koulusta. 

Nyt sitten mulla on kaksi kotona. Nuorimmainen, joka on liian nuori eskariin, kaksikymmentä viisi päivää liian nuori. Ja vanhimmainen joka on allerginen liian monelle. 

Olen superonnellinen, että täällä meitä kuunneltiin, lääkäri otti tosissaan meidän kokemukset homeesta ja sisäilmaongelmista, koulu on erittäin joustava ja kannustava, sillä tämä tilannehan ei ole ollenkaan kiva. Poika on käynyt kahta eri yläastetta täällä ja vaihtanut koulua elämänsä aikana kuusi kertaa, yhdeksän luokkaa ja kuusi eri koulua.
Minullehan tämä tietää vaan lisää hommia, kuvittelin jo pääseväni kotiäitiurasta pois, mutta pahalta näyttää. Aupairiakaan ei voida kahdesta syystä palkata, meillä on liian pieni talo ja meillä on vain viisumi. Ehkäpä mä pääsen tästä urasta pois viimeistään kymmenen vuoden päästä kun nuorimmainen valmistuu peruskoulusta. 

Sitä odotellessa siivoan viikareiden leikkejä keittiöstä ja vahdin, että kotona koulu toimii.

Mites teillä?

Laser-rata keittiössä.

Marraskuun kuudes ja ulkona on 79F, tämä keli saisi jatkua.

Olisipa itsekkin saanut "koulussa" makoilla sohvalla kun läksyjä teki. 

Autoilua täkäläisittäin (liikaa kuvia)

Täällä liikennekulttuuri on melkoinen, jos vertaa Suomeen. Ruuhka-aikana ruuhkassa on yhtä paljon autoja, kuin Helsingissä yhteensä. Kaikki ajaa ylinopeutta ja vilkku toimii harvassa autossa. Turvaväli on varmaankin jotain syötävää täkäläisten mielestä. Jos pidät vähänkään turvaväliä edellä ajavaan autoon, niin siihen kyllä joku auto tunkee väliin ja tietysti ilman vilkkua ja hurjalla vauhdilla.

Ekalla kerralla kun lähdin täällä auton rattiin, ajelin sillain nätisti moottoritiellä ja eiköhän vain jonkun liittymän kohdalla mun edestä pyyhällä bemari muutaman sentin päästä ja nopeutta oli yli 100km/h. Minulla oli sen vuosimallin vani, joka ei todellakaan ole painava, saatika turvallinen. Sain pienoisen sydärin silloin ja vaadin miestä ostamaan mulle mahdollisimman ison auton, jossa on rautaa tarpeeksi ympärillä. Mies osti itselleen riisikupin, jolla minäkin välillä ajelen.
Punaisia päin ajaminen on täällä ihan normi juttu, johon poliisit ei kiinnitä mitään huomiota. Ylinopeuttakin saa olla melkoisesti, ennen kuin poliisi viitsii edes pysäyttää ja sakoista pääsee, jos osaa kauniisti anteeksi pyytää.
Mulla ei riitä edes sormet siihen, montako kertaa minun yli on meinattu ajaa, eilen viimeksi rekka pyyhälsi puolen metrin päästä, olin siis ylittämässä tietä. Kerran meinasin tuupata muksun auton alle, kun työnsin rattaita ja valot vaihtui vihreälle ja lähdin ylittämään tietä. Onneksi ehdin reagoida, sillä siitä olisi tullut rumaa jälkeä.
Onneksi ei kuitenkaan ole sattunut mitään isompaa, mitä nyt autot vähän naarmuuntuneet ja saaneet muutaman pikkulommon lisää, niin pieniä, ettei niitä viitsi edes korjata.

Viime perjantaina ajelin kaupasta pelikentälle ja alkoi tulla jo pimeää, kaahailin vähän sillä poika odotti pimeällä kentällä. Oli pahin ruuhka-aika ja tajusin, että jos en nyt keskity täysillä ajamiseen ja aja varovasti, niin sattuu vahinko. Siitä meni noin kaksi minuuttia kun näin, että kolmikaistaiselle tielle peruttaa iso pickappi ja vieläpä keskimäiselle kaistalle. Ei viitsinyt kääntää autoansa huoltamon pihassa vaan peruutteli ruuhkaiselle kolmikaistaiselle tielle. Minun edessä ajoi auto, joka yritti väistää tätä pickappia oikealle, mutta pickappi kuski päättikin kiihdyttää ja vaihtaa kaistaa oikealle, joten törmäsi tähän pikkuautoon ja pikkuauto veti katolleen ympäri. Kaikki tallentui minun etukameraan. Minähän en kykene toimimaan tuollaisessa tilanteessa ollenkaan, istuin autossa ja en kyennyt tekemään mitään. Aika nopeasti huoltamon työntekijät ja moni autoilija pysähtyi auttamaan ja tilaamaan apua, joten päätin poistua, sillä jos olisin mennyt katsomaan tilannetta, niin olisivat joutuneet minullekkin lanssin tilaamaan. Kolarissa ei tietääkseni tullut henkilövahinkoja.  Tulin sitten kotiin ja mieheni soitti poliiseille, että meillä on tilanteesta videota, halusivat nähdä sen. Toivon todellakin, että pikkuauton kuski oli selvinpäin ja pickappi kuski joutuu vastuuseen.

Ihan hintsusti pelottaa ajella täällä riisikupilla, joka ei juurikaan paina mitään ja kiihtyy hitaammin kuin kuski. Sanoinkin miehelle, että lukkiudun kotiin ja en enää ajele minnekkään, no eihän sekään täällä toimi, jos meinää elää.

Avoauto toimii hyvin pickappina.

Täällä on ihan laillista ajella ilman kypärää, mutta aurinkolasit täytyy olla.

Keskellä ei mitään.

Tietulli.

Buffalon poliisi, taidettii olla pahamaineisimmalla alueella ajelulla.

Tätä autoa ajoi ihastuttava vanha pariskunta, liekö heidän ensimäinen autonsa.

Kalifornialainen eksynyt Nykiin.

Manhattanin ruuhkassa omalla autolla, en suosittele.

Autoja on paljon ja kerroksittain, sillat on ikuisuuden vanhoja.