torstai 9. kesäkuuta 2016

Kuulumisia

En ole ottanut kuvia kovin ahkeraan, vaikka on remontti on edennyt, pihalle on ilmaantunut pieni puutarha ja uusia suunnitelmia suunniteltu.
Nyt on remontissa sellainen näpertelyvaihe päällä, listoja, maalausta, ovia, lukkoja jne. Pieniä juttuja, mutta vie tuskastuttavan kauan aikaa. Minähän en ole oikeasti remonttia tehnyt pitkään aikaan, sillä keväinen totaaliuupuminen opetti, että täytyy myös levätä ja hoitaa itseään. Pikku hiljaa on taas päivä paistanut mullekkin, lisäravinteita, ruokaa, unta ja lääkitys, sillä tästä selviää. Mulla kokeiltiin jopa hermokipulääkitystä, mutta en kokenut siitä mitään apua, joten lopetin sen ja yritän elää kivun kanssa käsikädessä. Mies on tehnyt remonttia. Olkkarin seinä sai paneelin, minä maalasin sentään. Nyt olkkari tuntuu viisi neliötä isommalta ja huonekorkeuskin muuttui paneelin ansiosta. Vielä kun saadaan listat paikoilleen. Olkkarista pitää vielä vähän seiniä maalailla myös ja haaveilen uudesta ruokapöydästä, mutta vanhakin toimii, joten uusi saa olla haaveena.
Nyt kun on taas pirteämpi, niin olen harrastanut enemmän liikuntaa. Kävelylenkkejä metsässä ja olkapään kuntoutusta. Tekisi mieli kunnon punttireeniä, mutta en uskalla vielä edes kokeilla. Ehkäpä mun pitäisi suosiolla unohtaa puntit ja siirtyä kevyempään reenaamiseen, pilatekseen, joogaan, jne.
Tänään kävin ostamassa meille mehulingon, laitoin jo lapset tekemään heille vihermehuja. Meinaan kesällä opettaa lapset tekemään ruokaa, pesemään pyykkiä ja syömään terveellisemmin. Meillä kun ei ole suuria kesäsuunnitelmia mennä minnekkään ja päiviin pitää saada täytettä, niin laitan lapset suunnittelemaan ruokaa ja valmistamaan sitä, lisäksi joutuvat pikkuhiljaa ottamaan vastuuta omista vaatteista. Kohtahan mä olenkin "työtön" kotiäiti :) .
Lapsilla on vielä muutama viikko koulua ja vanhimmalla niin pitkään kunnes saa koulun valmiiksi. Minulla alkoi jo kesäloma koulusta, kesälläkin olisi kursseja menossa, mutta mihinkä mulla on kiire koulun kanssa. 







2 kommenttia:

  1. Olenkohan sanonut, että poika kävi silloin kun Jenkeissä asuttiin siellä teidän kaupungissa näytelmäkerhossa?

    Hyvät suunnitelmat kesälle! Meillä on mehupuristin kovassa käytössä, vihermehut on hyviä!

    VastaaPoista
  2. Valmista näyttää tulevan rempan kanssa! Hyvää lomaa teille :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!