Relda eestä, Relda takaa, Relda istuu, Relda makaa

Isäntä unohti takkinsa väärään paikkaan ja karvapallo oli raahannut sen itselleen pehmikkeeksi. 

Maailman paras tyyny.

Kylläpä nukuttaa.

Mamma hei, älä jätä mua kotiin!

Relda on ollut meillä nyt kaksi viikkoa. Neiti selvästi on jo tottunut uuteen kotiinsa ja perheeseen. Alkuun Relda hyväksyi vain minut ja vanhimman pojan, sen jälkeen se hyväksyi isännän ja pikku hiljaa muut lapset, sitä mukaan oikeastaan kuka jakoi nameja eniten.
Ekaa yötä lukuunottamatta neiti on nukkunut yönsä ja parina yönä on pissit löytyneet paperilta, mutta yleensä lattiat on aamulla siistit ja paperit kuivana. Tosin meillä herätään jo viideltä ja viimeinen käyttää karvapalloa ulkona kymmenen aikaan. Päivät on pikkuiselle niin aktiivisia, että yöllä ei tarvitse heräillä.
Neiti on kasvanut parissa viikossa 2kg painoa ja pituutta ihan kamalasti. Kasvuvauhti on hurja. Olen miettinyt valjaiden hankintaa, mutta vielä ei kannata ostaa, koska kohta koko on väärä.
Neidille ehdittiin jo syöttää yksi antibiootti kuuri, oli varmaankin maistellut haisunäädän kakkaa ja saanut jonkun pöpön. Tiistaina on jälleen eläinlääkäri käynti ja rokotusten vuoro, sitten päästäänkin pidemmille kävelylenkeille, nyt ne lenkit on sijoittunee meidän pihaan ja lasten koulubussipysäkille.
Tänään Relda kävi tutustumassa naapurin koiraan ja naapurin energiapommilta loppui meidän pennun kanssa kunto kesken. Katsotaan miten kohta naapurin pieni pippuri meidän neidin kanssa leikkii, kun neidille tulee enemmän kokoa.
Neiti on hyvin rauhallinen tapaus, ei pienistä hetkahda. Tykkää nukkua väärissä paikoissa ja tietää jo mihin huoneisiin saa mennä ja mihin pitää mennä salaa kun kukaan ei näe. Lisäksi neiti osaa jo istua ja maata jo käskystä ja odottaa ruokaansa.

Mitäs sitten meidän allergioille kuuluu?
Minä taisin olla ainoa joka koiraan reagoi. Sain alkuun nokkosihottumaa ja silmiä hivenen kutitti, en kuitenkaan ole ottanut allergialääkettä kuin silloin tällöin ja nyt on mennyt jo neljä päivää ilman oireita. Nokkosihottuma lakkasi viikossa tulemasta. Silmätippoja käytän melkein päivittäin, mutta niitä käytän muutenkin, sillä remonttipöly aiheittaa myös oireita ja liian kuiva ilma. En käytä edes allergiatippoja, vaan kosteuttavia ja ne riittää. Näyttää siis siltä, että meidän sakki kestää tätä karvapalloa.

Älä ota (liikunta) haastetta vastaan

Liikunta on muotia, raju liikunta varsinkin. Punttisalit, crossfitit, fitness... Mitä kovempaa sen parempaa, eikö?
Sohvaperunatkin innostuu lankutushaasteesta, joka pyörii tasaisin väliajoin. Haaveillaan saavansa sikspäkki kuukaudessa kun lankutetaan tai kyykkyhaasteesta, kun pitäis saada tarakka terhakammaksi. Niin niitä kaupataan. Myydään ihmiselle mielikuva, että pyöreä pepa on parempi ja sikspäkki pitää näkyä, hauiskin saisi kiristellä paitaa.
Netti on täynnä valmennuksia, maksullisia ja sitten näitä haasteita, joihin porukalla lähdetään ja kerrotaan sitten päivittäin, paljonko tuli lankutettua.
Maksulliset valmennukset myyvät itseään tietysti niillä onnistujilla, muutamalla prosentilla, ketkä ostivat kyseisen valmennuksen.
Liikuntasaleja ilmestyy kuin sieniä sateella, joka aatteelle omansa, väliäkös sillä toimiiko se vai ei, mutta ompahan jotain uutta mitä myydä. Nehän toimii oikeasti ihmisten kirkkoina. sinne mennään sosiaalisentapahtuman takia ja sitten vielä uskotaan, että käymällä siellä tullaan paremmiksi ihmisiksi. Niissä on omat kirjoittamattomat säännökset pukeutumiskoodista lähtien.
Uskon, että aika harva oikeasti saa hyvänolon kuntoilemalla rankasti ja maksamalla itsensä kipeäksi kuukausimaksuilla ja valmennuksilla.
Nykyajan elämä on niin stressaavaa, että oikeasti ihmiset tarvitsisivat hivenen armoa, armoa itseään kohtaan ja lopettaa se elämän suorittaminen, siellä liikuntasalissakin. Stressaava elämä itsessään jo syö jaksamista ja kroppaa, vaikka sitä ei tiedostakkaan. Lisäksi kun kropan stressiä lisätään kovalla liikunnalla, niin siitä ei synny mitään positiivista. Pää saattaa kyllä kestää, mutta kroppa sanoo itsensä aikaa myöten irti, alkaa kolottaa ja pahimmassa tapauksessa laukeaa jokin perussairaus kuten kilpirauhasenvajaatoiminta.
En ihmettele yhtään, että nykyään kilpirauhasenvajaatoimintaa sairastaa todella moni ja lääkärit ei osaa sitä oikeasti hoitaa tai sanotaanko näin, että erittäin harva lääkäri osaa.
Haasteet, nuo ihanat kuukauden mittaiset kyykytykset ja lankutukset. Sori, mutta nekään ei aina toimi, sillä vaikka säännöllisesti teet sen lankutukset koko kuukauden, niin lopputulos voi olla surkea ja tiedätkö miksi? No siksi, että saatat tehdä ihan helpolta näyttävän lankutuksen täysin väärin ja rasittaa sillä toista paikkaa kehossa ja lopulta olla kipeämpi kuin aloittaessa, sama juttu kyykkäyksessä.  Lisäksi se maha ei pienene, jos lapat samalla suuhun suklaata kun olen ansainnut sen lankutuksen jälkeen tai no ihan sama mitä ruokaa, mutta jos syöt siis huonosti ja liian vähän.

Mistä minä voin sitten tällaista tietää?
Olen ollut ihan samanlainen kuin muutkin ja osallistunut kaiken maailman liikuntavalmennuksiin ja haasteisiin. Pahimmassa valmennuksessa, missä piti saada lihasmassaa ja parempi kunto, sain kuusi kiloa pehmeää läskiä joka on lasten mielestä aivan ihastuttavan pehmeä tyyny, itseäni harmittaa kun housut kiristää, mutta mitäpä siitä, ompahan lapsilla ihana tyyny toisinaan. Lisäksi jo valmiiksi ollut kipeä selkä paheni, sillä en ole osannut edes lankutusta tehdä oikein. Oikeastihan sitä luulee osaavansa, sillä sehän näyttää niin helpolta.

Nyt on 8 viikkoa fysioterapiaa takana, olkapää on vähäkipuisempi ja selän kanssa osaan jo elää. Olen jopa nukkunut täysiä öitä. Fysioterapiassa olen tajunnut kuinka totaalisen väärin olen liikkeitä tehnyt ja lisäksi liian kovaa. Olen jopa imuroinut väärässä asennossa. Fysioterapeutin mielestä olen liian tehokas, sillä kustannuksella, että sattuu.
Nyt olen opetellut oikeita asentoja ihan arkipäivän asioihin ja uusia kuntoilutapoja, jotka ei vaadi kuminauhaa kummempaa ja silti saa lihakset helliksi. Liikkeet mitä teen on naurettavan näköisiä ja näyttää tehottomilta. niitä jos menisi liikuntakirkkoon tekemään voisi saada hymyjä ja säälipisteitä. Onneksi ne voi tehdä kotonakin ja säästää liikuntakirkon jäsenmaksun.

Suosittelen kaikkia unohtamaan kyykytyshaasteet, oikeasti. Siivoa vaikka vartti tehokkaasti, niin siinä on liikuntaa kerrakseen. Sitä paitsi siivota voi ilman fänsejä urheiluvaatteitakin, taas säästöä. Unohda myös fitfätnettivalmennukset, jos sinulla ei ole vankkaa kokemusta kuntosalista. Jos sinulla on vähänkään mitään kremoja kropassa, niin kierrä ko. valmennukset kaukaa, mene lääkäriin ja fysioterapiaan.

Mitäpä jos mentäis vaikka vaan ulos henkittelemään ja rauhoittumaan? Istuttais puistonpenkillä ja ihmeteltäisiin mihinkä täällä on kiire? Juteltaisiin naapureiden kanssa, pelaittaisiin lapsien kanssa ulkoleikkejä, jos ei omia ole, niin eiköhän lähipiiristä löydy lapsia lainaan. Mitäpä jos ostettaisiinkin valmennus henkiseen hyvinvointiin? tai vaikka jos sitä liikuntaa haluaa jonkun kanssa harrastaa niin palkata ihan itselle personaltraineri, joka on vain sinua varten ja neuvoo henkilökohtaisesti. Tai hankitaan ruokavalmennus, missä neuvotaan syömään oikeen tai univalmennus. Mitäpä jos laittais ne perusasiat kuntoon, ennen kuin kiduttaa itseään liialla urheilemisella?

Uskallan väittää, että hyvinvointi lisääntyisi valtavasti, jos kuntosalien sijaan mentäisiin ystävälle kylään kahvittelemaan tai vaikka syömään hyvää ruokaa. Otettaisiin ystävä iltakävelylle ja pyydettäisiin iltapalalle. Istuttaisiin siellä ulkona ja nautittaisiin just siitä hetkestä.

Lähdenkin tästä syömään suklaata terassille ja nauttimaan mahtavasta tuulesta.
Ihanaa illanjatkoa teille!

#reldathepoodle

Ensimäistä kertaa meidän kyydissä ja oltiin sitä ihmeissä, molemmat.

Poju silitteli matkan, niin Reldakin rauhottui.

Pissatauko ja ekaa kertaa hihnassa.

Kotipihaan tutustumassa, syötiin salaa nurmikkoa.

Oikeasti olen pähee kaveri.

Nuorin ja Relda, siinäpä parivaljakko. 

Vihdoinkin saatiin koira kotiin.
Hain Reldan vanhimman pojan kanssa eilen kasvattajalta. Relda oli käynyt keskiviikkona eläinlääkärissä ja siellä oltiin todettu pieni napatyrä. Uusi eläinlääkäritarkistus on tiistaina ja kasvattaja meinas, että jos napatyrä on ongelma, voin palauttaa pennun takaisin. Relda oltiin madotettu asian mukaisesti ja ensimäisen rokotteenkin saanut.
Matka kotiin meni hyvin, Relda ei meinannut vaan makoilla kuljetushäkissä, vaan oli sitä mieltä, että siellä voi ihan hyvin seisoa, poika alkoi silittämään sitä ja koira rauhoittui nauttimaan matkasta. Pysähdyttiin matkalla kerran pissatauolle.
Kotona Relda ei osannut tulla portaita ylös, meillä on sisäänkäynti terassilta ja sinne pitää kiivetä portaat. Yllättävän rauhallisesti Relda otti kotiintulon, vaikka ihmisiä oli paljon, naapurin neiditkin kävivät ihmettelemässä oven välistä uutta tulokasta. Pihalla naapurin koirakin olisi tullut tervehtimään, mutta kielsin tulemasta, sillä eiköhän Reldalle ollut ihan tarpeeksi sulattamista uudesta elinympäristössä. Illalla nukkumaan mennessä Relda ei tykännyt jäädä yksin olkkariin, mutta muutaman minuutin vinkumisen jälkeen rauhoittui. Kerran käytin yöllä ulkona ja viiden aikaan heräsin kakan hajuun, reppanalla oli tullut löysät ja oli sitten onnistunut sotkemaan siihen itseänsä. Saatiin siis pieni suihkuhetki nauttia heti aamuyöstä ja pääsi vanhinpoika vähän kokeilemaan millaista se on omistaa koira.
Tämä päivä on mennyt loistavasti ja otin jopa tuon playpenin pois olkkarista, sillä Relda osaa kiivetä näppärästi yli. Nyt on eteisen lattia vuorattu raksapaperilla ja playpen pääsi toimittamaan oven virkaa kodariin. Katsomaan minkälainen yö on tulossa, itse tarvitsen kipeästi jo unta.

Vielä pitää microsiru rekisteröidä ja maksaa kaupungille koiravero, lisäksi kai kannattaa vielä rekisteröidä american kennel clubiin.

ps. Reldaa voi seurata instagramissa @reldathepoodle, sinne kaikki seuraamaan!

Äidit lopettakaa jo!

Minulta kysytään todella monesti, miten selviään viiden kanssa? Miten saan ne aamuisin kouluun? Miten homma hanskataan?
Haluatteko tietää? Tai no ihan sama kerron kuitenkin.
Olen superlaiska ja mukavuuden haluinen mielestäni, tiedän silti, että pystyn tekemään töitä neljän ihmisen edestä ja joskus jopa tein. Leikin supermutsia, joka pukee aamuisin lapset puhtaisiin, toisiinsa sopiviin vaatteisiin, kampasin tukat, pesin niiden kasvot, syötin aamupalat, pakkasin reput, huolehdin, että kaikki tarvikkeet on repuissa ja eväät mukana. Eväitäkin olin miettinyt, piti olla proteiinia, hiilareita jne. kaikkea riittävästi. Kävin kokoajan ylikierroksella, huolehdin ja hoidin, toimin muistitikkuna ja taksikuskina. Lapset harrastivat, kohtuudella tosin. Unohdin itseni, olin vain muita varten.
Pikkuhiljaa aloin antamaan lapsille vastuuta vaatteistaan. Tajusin ettei sillä ole mitään merkitystä, jos sukat on eriparit ja koulutarvikkeet ei ole aina matkassa. Sitten aloin antamaan niille vastuuta omista tavaroista, saivat itse pakata reppunsa ja eväsboksinsa.
Pikkuhiljaa siirsin vastuuta lapsille heidän omista asioista, välillä se tuntui kamalalta, kun perfektionismi sisälläni huusi ja lujaa, mutta olin hiljaa ja annoin lasten tehdä.

Nuorimainen aloitti koulutaipaleensa eilen. Aamusta poika reippaasti pakkasi eväitä eväsboksiin ja olin menossa auttamaan häntä, vaikka ei hän mitään apua pyytänyt. Olin siis tunkemassa itseäni väliin ja opettamassa lapselleni, ettei hän osaaa. Tajusin sen ja lähdin keittiöstä pois, annoin pojan hoitaa hommansa. Poika muuten osasi ja hyvin tekikin. Pian poika kipitti viemään eväsboksia reppuun ja taas olin tunkemassa itseä väliini, sillä poikahan on mun vauva. Onneksi jälleen tajusin ja peräännyin, poika hoiti hommansa. Kohta poika valitsi vaatteita ja minä reippaana äitinä olin jälleen väärässä paikassa, auttamassa poikaa vaatteiden kanssa, olisin jopa pukenut hänelle vaatteet, mutta onneksi hälytyskellot jälleen soi ja poistuin ennen kuin ehdin tunkea itseäni tekemään pojan töitä.

Tajusin siinä, että miksi äidit kysyvät minulta miten saan viisi lasta ulos ajoissa ja suht siisteinä.
Salaisuus taitaa olla siinä, että en ole ehtinyt kaikkien perään katsomaan ja on ollut pakko laittaa lapset tekemään itse omia hommia, ottamaan vastuuta omista asioista ja huolehtimaan pikkujutuista. Nyt kun nuorimaiselle minulla olisi aikaa sörkkiä hänen joka asiaa, niin onneksi tajusin ajoissa, ettei sitä kannata tehdä, sillä muuten olen samassa liemessä kuin nämä äidit, jotka kysyvät minulta mitä minä teen.

Joten äidit! Lopettakaa jo! Antakaa lasten pukea eriparisukat, kumpparit lenkkareiden tilalle, antakaa niiden mennä hiukset pörrössä kouluun ja antakaa niiden tehdä virheitä. Ennen kaikkea antakaa niiden yrittää itse, älkää aliarvioiko lapsianne, sillä ne on monesti viisaimpia. Pääsette vähemmällä ja lapset oppivat, että riittävät juuri sellaisenaan. Lapset oppivat myös hyvin nopeasti pitämään aikataulusta huolta ja olemaan ajoissa. Lisäksi kaikilla on paljon kivempaa kuin äidin pinna on löysemmällä.

Haleja teille äidit! Relatkaa ja antakaa vastuuta muillekin, silti olette hyviä äitejä.