sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Kaksi vuotta remonttia

Verhot on viimeistä huutoa ;) 

Nurkkaukseen tulee vielä muutama hylly, niin saa ämpärit ja tavarat järjestykseen.

Ovi takaterassille ja masterbedromiin, lisäksi työnurkkaus. 

Kun piha on revitty patolevyjä ja sadevesiojia varten auki, niin siitä syntyy maailman paras leikkipaikka.

Seinät oli kuivat, kellariin on siis tullut vettä vain oven alta. 


Keittiö sai laatoituksen, ei tosin ihan vielä ole valmis. 

Tarkkaa työtä.

Ehkäpä laitetaan parempi valaistus kaappien alle ;)

Päivälleen kaksi vuotta sitten aloitettiin remontti. Ensitöikseen revittiin lattiat, kaadettiin seiniä, lisättiin seiniä. Remontoitiin monta päivää kestäneessä sähkökatkoksessa, vaihdettiin suunnitelmia lennosta, muutettiin keskeneräiseen taloon, väsyttiin ja taas jatkettiin.
Voisi luulla, että kahdessa vuodessa saa yhden pienen mökin valmiiksi, niin sitä tosiaan voisi luulla, mutta totuus on toinen. Työtä on ollut järjetön määrä, yllätyksiä myös. Yksi kellarin seinä oli veden ja muurahaisten syömä. Sairastettiin keuhkokuumeesta angiinaan, kunnes mädäntynyt seinä löydettiin ja saatiin sisäilma parempaan kuntoon. Hankittiin pojalle spira-laite kotiin hengitysvaikeuksien vuoksi, mietittiin epämääräisiä sairasteluja ja taas remontoitiin pilaantunutta rakennetta pois.
Ollaan vierailtu lääkärissä viimeisen kahden vuoden aikana turhan tiuhaan, lisäksi yksi lapsista sai pahat oireet koulusta ja joutui siirtymään nettikouluun, sekin on nyt onneksi ohi, sillä pojalla vaihtui koulu.
Kahteen vuoteen on siis mahtunut kaikenlaista remontin lisäksi ja remontista johtuvaa.
Tällä hetkellä ollaan jo reippaasti voiton puolella. Molemmat kylpyhuoneet on ovia vaille valmiit. Keittiöstä puuttuu muutama lista, vähän maalia ja silikonia. Yksi makuuhuone meni hivenen uusiksi kylppäriremontin takia, varastettiin makuuhuoneen komero kylppäriin. Nyt pitää paikata vielä makuuhuoneen seinä ja listottaa katto, lisäksi miettiä sinne vaatesäilytys.
"Kellari" on nyt vesieristetty. Asennettiin patolevyt ja sadevesiviemärit. Piha on ollut mullinmallin viimeisen kuukauden, tänään pitäisi olla täytöt tehtynä ja sitten vielä kuorma soraa autopaikalle ja nurmikko kasvamaan. Kellariin, joka ei muuten ole oikea kellari, rakennetaan asuttavaksi. Tarkoitus on palkata raksafirma tekemään se. Kellariin on tulossa kaksi makuuhuonetta, familyroom, kylppäri, kodari ja varasto. Yläkerran kodari puretaan ja tehdään siitä ruokahuone. Lisäksi kellariin tulee pääovi ja kunnon eteinen. Tilan määrä siis tuplaantuu. Kellarin olen suunnitellut ja luvannut maalata seinät, mies tekee sinne sähköt ja viemärit, se taitaa olla ainoa mitä itse siihen panostetaan. Ulkopuolelta talo muuttuu sen verran, että kellarin, joka ei siis ole oikea kellari, oven eteen tulee katos.
Kunhan tämä urakka on ohi, niin en enää sekaannu vanhoihin taloihin, en enää ala korjaamaan muiden väärin tehtyjä rakenteita, enkä suostu enää käyttämään lasteni lapsuutta remontin keskellä elämiseen.




keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Trumppi voitti!

Luottavainen katse kohti tulevaa.

Pressan vaalien jälkimainingeissa en voi muuta kuin ihmetellä ihmisten mieltä. Jo vaalikampanjan aikaan ihmiset suutuspäissään pisti välit poikki väärän mielipiteen omaaviin ystäviin, toisen ehdokkaan kannattajia haukuttiin ja lokaa heitettiin. Jopa lapset ottivat kantaa kipakasti tilanteeseen, just niin kuin niille opetetaan. Olin ihmeissään, kuinka koululaiseni tulivat kotiin ja haukkuivat toista ehdokasta eli koulussakin siitä on puhuttu. Lapsia peloteltiin, että jos tämä ehdokas tulee presidentiksi niin sitten tapahtuu kauheita. Täällä mietitään miten asia kerrotaan lapsille. Lisäksi heti tulosten tultua taas pistetään ystävyyssuhteita poikki, koska on vääränmielipiteen omaavia ihmisiä.

Oikeasti ihmiset herätkää jo! Noin kolmasosa amerikalaisista valitsi presidentin ja se on nyt valittu. Lapset ei traumatisoidu siitä kuka on presidentti, vaan siitä, miten sinä vanhempana niille puhut ja asioita kerrot. Ja ystävät hyvät, mikä onkaan parempaa kuin oman mielipiteen omaava ystävä, joka hyväksyy sinut juuri sellaisena kuin olet?

Mitäpä jos suojeltaisiin niitä lapsia siltä poliitikalta? Annettais lasten leikkiä hiekkalaatikoilla, juosta metsissä ja nauttia elämästä, eikä tuputtaa mitään politiikkaa 6-vuotiaille. Miettikääpä sitä mitä siellä lapsen päässä liikkuu, kun sille kerrotaan, että valtaa tulee pitämään joku hullu ja sitten tapahtuu sitä ja tätä. Lapsi voi loppuelämän olla peloissaan. Itse yritän opettaa lapsiani niin, ettei tarvitse pelätä, sillä pelolla hallitaan ja pelkäämällä annat muiden hallita itseäsi.

Ihanaa päivää maailma! Pitäkää toisistanne huolta!