torstai 6. elokuuta 2015

Epämääräisiä kuvia kesältä




Meillä on leivottu piirakkaa, pakaste mustikoista.

Käyty sairaalassa ihmettelemässä pohjekipua.

Tiedemuseossakin vierailtiin.

Kesälomavieraiden kanssa käytiin Atlantin aaltoja ihailemassa. Hulluimmat menivät jopa uimaan.

Muutamana aamuna ollaan jopa päästy puistoon asti.

Iskän lätsä pääsi käyttöön.

Perinteinen laskemis kilpailu.

Toinen kolari tilanne kuukauden sisään, ehkäpä vähän sopimaton kuva julkaistavaksi, silti julkaisen. Näette kuinka täällä ajellaan moottoripyörällä.

Rhode Island korkattiin pari viikkoa sitten ja iltasella bongattiin biitsi. Niitä on hankala löytää, koska suurin osa on yksityistä rantaa, jonne ei saa mennä.

Poika halusi uuden hienon puhelimen ja ansaitsi sen ihan itse. Työnteko maistui.

On tullut muutaman kerran leivottua ruisleipää, vaikka ulkona onkin helle. 

Vihdoinkin mies otti vastuun imuroinnista. Kymmenen aikaan joka aamu meillä pörrää imuri.

Niin ja taas leivottu ruisleipää, taikina vähän innostu.




Luulin että mulla on kuvia valmiista terassista, mutta eipäs olekaan. Saatte sitten epämääräisen pläjäyksen kuvia tältä kesältä. Kameran kortilla olis varmaan vielä tuhat kuvaa kesältä, mutta kun mulla ei ole vielä aikaa istahtaa korttia tyhjentämään, joten ne saa odottaa.


2 kommenttia:

  1. Meillä taas tyhjennelty Ruispalat-pusseja miljoona ;-) Terkut helteestä! Alkoi heti, kun M läks Bostoniin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän kesälomavieraat rakasti ruisleipää ja söi niitä jopa ihan huvikseen :D .
      Täällä on helteet vähän laantuneet +25-28 c luvattu ja öisin laskee alle +16c ja minua palelee.

      Poista

Kiitos kommentista!