Henki ahtaalla sisäilmaongelmasta

Pitkästä aikaa ehdin istahtamaan alas ja rustaamaan vähän kuulumisia.
Tänne tuli syksy ja hieno väriloisto, tosin se alkaa olla jo ohi. Parissa viikossa vihreät lehdet muuttui värikkäiksi ja sitten tipahti jo maahan, no ei se haittaa sillä rakastan paljaita puita.

Syksyn myötä myös rakennuksissa laitetaan lämmittimet päälle ja ikkunat kiinni ja tietäähän sen mitä siitä seuraa, jos rakennuksessa on myös jonkun sortin sisäilmaongelma. 

Vanhin poika käy viimeistä vuotta yläasteella ja hän nyt on saanut hengitysoireita koulussa, olo on kuulemma kuin puutarhaletkulla kun sen taittaa ja vesi ei pääsekkään enää virtaamaan. Eilen poika oli tajunnut, että hänelle tosiaan tulee hengityskatkoksia koulussa ja ihottumaa. Kotiin tultaessa kertoi siitä heti, että vaihtaessa luokkaa hengitys oli mennyt tosi ahtaalle ja seuraavassa luokassa hän oli mennyt avonaisen ikkunan eteen ja oli sillä tavoin saanut hengityksen kulkemaan. Soitettiin heti asiasta meidän lääkärille ja tänä aamuna poika oli lääkärissä. Lääkäri määräsi astmapiipun ja allergiatesteishin. Saadaan aika allergiatesteihin varmaankin ensi viikolla. Kävin miehen kanssa koululla juttelemassa kuraattorin ja rehtorin kanssa tilanteesta ja he olivat heti yhteistyöhaluisia siirtää poika kotiopetukseen, kunhan saadaan allergiatestit ja lääkärinlausunto. Sovittiin, että poika on nyt kotona allergiatesteihin asti ja sen jälkeen sovitaan jatko. Rehtori meinasi, että hän tarvitsee lääkärinlausunnon, jotta sillä saa opettajat tekemään pojalle tarvittavat opetusmateriaalit. Hyvä niin, ajattelin jo, että jos koulu ei ole yhteistyöhaluinen, siirrän pojan suoriltaan kotikouluun ja tehkööt tehtävät netinvälityksellä. Nyt näyttää siltä, että voi suorittaa koulunsa tuolla ja käy tekemässä kokeet ja esitelmänsä astmapiipun voimin koululla.

Ehdin jo ihmetelläkkin, että miksi poika sairastaa vain viikolla ja viikonloput on terve. Onneksi poika tajusi asian ja saadaan nyt asiaan helpotusta. 

Meidän Halloween hirviöt ;)

Luonnon oma vesivärimaalaus.

Meidän mamu-ura ja kannattaako siihen ryhtyä?

Kannattaako mamuksi alkaa? Mitä pitää tietää ennen kuin alkaa mamuksi? Mitä olisi hyvä tietää ennen sitä?

Mieheni unelma oli pikkupojasta asti muuttaa Yhdysvaltoihin, sisaruksien perään. Sattui vaan niin, että mentiin naimisiin ja perustettiin perhe Suomeen. Kävimme monta kertaa (monta kertaa siihen nähden, että ei olisi ollut oikeasti varaa) Yhdysvalloissa. Söimme puolivuotta kaurapuuroa, että saatiin rahat kokoon ja taas mentiin. Lyhin aika mitä oltiin, oli kuukausi. Pisimpään oltiin kolme kuukautta. Totuuden nimissä, ei meillä olisi ollutkaan varaa, jos olisi pitänyt majoitus maksaa, mutta majoitus oli ilmainen ja ruokakin oli, jos ei nyt ilmainen niin hyvin halpa. Mies teki siihen aikaan Yhdysvaltoihin töitä ja yhdistetiin tietysti työreissu samalle kertaa. Monesti näillä reissuilla paikalliset kysyivät voisinko kuvitella muuttavani tänne, no en voinut. En todellakaan voinut kuvitella sellaista. Olin ostamassa taloa Suomesta, opiskelin Suomessa ja minulla oli yritys Suomessa. 

Ensimmäisen kerran kun olimme lähdössä Kanadaan, muutto peruuntui loppumetreillä ja mies vaihtoi samaan aikaan työpaikkaa Suomalaiseen yritykseen, silloin ajattelin, että jäädään nyt tosissaan Suomeen. Yllytin miestä etsimään meille taloa, mutta eipä se onnistunut. Miehen työpaikat vaihtui ja lapsiluku kasvoi. Olin jo ihan varma, ettei me minnekkään enää lähdetä ja opiskelin itselleni ammatin. Opiskelujen loppupuolella mies ilmoitti, että on saanut työtarjouksen Kanadasta, lähdetäänkö? 

Ei pitäisi ikinä kysyä tuollaista kysymystä ihmiseltä, joka on kahden viimeisen vuoden aikana elänyt erittäin stressaavaa elämää. Viides muksu syntyi, opiskelin, mies teki töitä ja viimeisteli maisterinpaperit, perustin yrityksen, tein vapaaehtoistyötä, sain selkä diagnoosin ja lapset hoidettiin kotona ilma ulkopuolista apua. Tuollaisessa tilanteessa kun tarjotaan kotirouvailua, niin vastaus ei ole kielteinen. Ilman pienintäkään ajatusta mitä oikeasti tulee tapahtumaan lupasin lähteä kahdeksi vuodeksi.
Ei minulla ollut resurseja miettiä tulevaa muuttoa, tein opinnot loppuun, hoidin muksut, kodin ja työni. Olin jopa viimeisen kesän Suomessa ollessa ulkopuolisella töissä, kun mies vietti isäkuukautta. En oikeasti ymmärrä, miten siitä selvittiin. Hengissä selvittiin kuitenkin.
Valmistuin maanantaina ja lennot Kanadaan oli torstaina. Kaikki myytiin ja hävitettiin Suomessa ja lähdimme 12 matkalaukun voimin reissuun.
Lähtisinkö enää tällä kokemuksella matkaan tuossa tilanteessa? En, en lähtisi. Vaatisin saada nukkua vuoden ja miettiä asiaa sitten tai sitten lähtisin, olen pikkasen yllytyshullu.

Tällä kokemuksella tiedän mitä kannattaa ottaa huomioon kun lähtee ulkomaille asumaan ilman turvaverkkoja ja tuikituntemattomaan paikkaan.
Suosittelen muutaman päivän reissua uuteen kotipaikkaan, tutkimaan minkälaista siellä on ja mistä voi etsiä asuntoa. Netistäkin sen voi löytää, mutta todellisuus voi löydä vasten kasvoja. Suosittelen etsimään asuntoa hyvältä alueelta, ei tarvitse olla kaupungin paras asuinalue, sillä siellä on omat ongelmansa. Sellainen keskivertoalue riittää ja on yleensä turvallinen. Rikkaimmilla alueilla on talomurtoja ja ryöstöjä tuon tuosta, köyhimmissä alueissa taas tappelut ja huumeet on arkipäivää. 

Jos on lapsia, niin kannattaa tsekata myös kouluarvostelut, huippukouluissa lapset voi stressaantua liikaa ja vanhemmilta vaaditaan rahaa ja aikaa. Itse laitan lapset mielumminkin huonoon kouluun kuin huippukouluun, sillä omakokemus on, että ns. huonoissa kouluissa hyvät oppilaat saavat huippu opetusta, koska ne jaetaan tasoryhmiin, lisäksi niissä kouluissa on ollut meidän kokemuksen mukaan huippu ilmapiiri. Sitten on vielä ne koulut, jotka ovat turvattomia, niihin ei kannata lapsiaan viedä. Ne on asia erikseen.
Kannattaa ottaa myös selvää harrastusmahdollisuuksista ja heti kun ehtii, niin mennä harrastuksiin mukaan. Lapset myös, sillä harvemmassa maassa lapset hengaa keskenään puistoissa kuin Suomessa. Lapsia kuskataan harrastuksiin ja ne saavat kaverinsa sieltä. Harrastuksistakaan ei aina tarvitse maksaa itseään kipeäksi. Tietysti jos on tarve näyttää ettei me mitään köyhiä olla, niin voi maksaa hyvin itsensä vararikkoon lasten harrastuksilla ja menettää oma vapaa-ajan. Me ollaan niin köyhiä, että vien lapsiani paikallisille klubeille harrastamaan, joiden hinnat on naurettavia. Teen aina kun ehdin vapaaehtoishommia sinne. Tosin minulta ne ei paljoa osaa odottaa, koska mulla on niin suuri perhe. Eivät tiedä, mitä minä olen entisessä elämässä tehnyt.

Tässä sitten vielä vinkkiä sille, joka tulee olemaan se kolmannen luokan kansalainen joka hoitaa kodin ja lapset.
Sovi puolisosi kanssa selkeät pelisäännöt esim. rahasta. jos olet tottunut olemaan oman kukkarosi herra ja yhtäkkiä sinulla ei ole tuloja, niin lupaan, että tulet kokemaan olevasi täysi luuseri ja arvoton. Yhtäkkiä olet menettänyt sen vallan mikä sinulla oli, et voi enää mennä ja ostaa ja tehdä, ilman että kerjäät puolisoltasi rahaa. Tämä on muuten oikeasti hyvin yleinen ongelma mamuperheissä. Kotona oleva ei välttämättä saa edes pankkitiliä avattua uuteen kotimaahansa. Minäkin voin maksaa tänne veroja, mutta pankkitiliä en saa. Onneksi sain Kanadaan ja siirrettiin vain Kanadasta tänne samaan pankkiin tilit. Sopikaa siis selkeät säännöt rahan kanssa. Työssäkäyvä ei voi olettaa, että toinen on sitten rahaton ja saa rahaa silloin kun työssäkäyvä sitä antaa, älä ikinä suostu sellaiseen, että jäät rahattomaksi. Lisäksi älä koe tunnontuskia siitä, että elät nyt työssäkäyvän rahoilla, sillä sinähän kuitenkin lähdit hänen mukaansa ja teet kyllä varmasti oman osuutesi perheesi eteen, eli ota se palkkana työstäsi. Meillä osa rahasta tulee minun tilille ja minä pidän perheen ruuassa ja lapset vaatteissa, mies hoitaa loput. Voin siis päättää syödäänkö meillä puuroa ja ostanko itselleni käsilaukun ;) . 

Hanki itsellesi harrastus, joku sellainen, että näet ihmisiä ja saat sosiaalisia kontakteja. Mene vaikka kielikurssille, niitä järjestää kansalaisopistot ja moni niistä on ilmainen, mene kouluihin vapaaehtoistyöhön, etsi kuntosali tai joku ryhmäliikuntatunti. Tee tuttavuutta naapurin kanssa, etsi meetup grouppeja mielenkiintosi mukaan. Mutta älä jää kotiin. Työssäkäyvällä on oma sosiaalinenelämä työssä ja monissa maissa se riittää, sillä työpäivät on pitkiä, kotona oleva saa sitten iltaisin pettyä siihen kun toinen ei enää jaksakkaan sosiaalista elämää ja itse on kökkinyt päivän kotona. 

Opiskele kieli jo ennen kuin lähdet matkaan. Olisi hyvä osata edes alkeet. Älä tee niin kuin minä tein, melkeinpä ummikona painelin matkaan ja luulin että kyllä se kieli siitä tarttuu. Ei muuten tartu. Joudut tekemään pääkipeänä töitä sen eteen, mitään et saa ilmaiseksi, et edes kieltä. Ja varaudu siihen, että jos niitä lapsia on, niin niiden sopeutuminen vie aikaa noin 3kk ja saat kokea kaiken kiukuttelun ja turhautuneisuuden ja stressin. Se menee onneksi ohi, joten ole vain tukena niille ja tsemppaa niitä eteenpäin.

Tee itsellesi suunnitelma. Suunnittele mitä haluat elämältä, haluatko olla kotona ja leikkiä kotirouvaa vai haluatko joskus työurakin. Toimi sen mukaan, että toiveesi toteutuu. Ilman suunnitelmaa et saa mitään. Tietystihän suunitelmat voi muuttua ja ne saa muuttuakkin, mutta unelmoi, unelmoi suuria. Ilman unelmia ei tätä jaksa.

Lisääkin olisi vaikka millä mitalla, lasten kanssa matkustelusta, asumiseen ja autoiluun, mutta jätän ne tästä pois, sillä muuten tähän tulee kirjan verran tekstiä.
Kyselkää vaan, niin vastaan.

Tässä on kuvia Kanadan ajalta, nyt on melkoinen ikävä Kanadaan, voisin lähteä sinne takaisin.

Koukussa piikittelyyn

Olen hörhö, ituhippi ja mitä muita hyviä nimityksiä on niille, jotka käyttää myös vaihtoehtohoitoja.
Suomessa asuessa löysin jäsenkorjauksen, selkäni takia etsin kaikken mahdollisen, mikä vaan voi vähääkään helpottaa kipua. Kävin myös poikani pahojen allergioiden takia ravintoterapeutilla, joka antoi meille käyttöön spiruinaa ja homeopaattisia ja lapsi parani viikossa.
Kanadaan muuttaessa aloin heti etsimään kunnon hierojaa, joka osaisi myös jäsenkorjauksen. Yhden löysin suht läheltä meitä ja yritin varata sinne aikaa puhelimitse, mutta ikinä ei sieltä vastattu, joten menin käymään siellä. Hieroja ei tietenkään ollut paikalla, mutta Kiinalainen tohtori oli, joka hoiti akupunktiolla, kuppauksella ja yrteillä. Tohtori sanoi, että hänella olisi heti vapaa-aika tulenko kokeilemaan ja enpä niissä kivuissa miettinyt tulenko vai en, tietysti menin. Tunnin makasin selkä täynnä neuloja hoitohuoneessa ja olin yllättynyt minkälaiseen tilaan sitä meneekään muutamasta neulasta. Hoidon aikana oli totaalisen rentoutunut, hoidon aikana vähän niin kuin nukkui, muttei kuitenkaan nukkunut. Sen jälkeen aloin käymään säännöllisen epäsäännöllisesti akupuktiossa, löysin kyllä kiropraktikonkin ja kävin sielläkin.
Usan puolelle kun muutettiin, niin ensimäiseksi taas etsin kiropraktikon ja akupunktiotohtorin käsiini ja löysin heti ekalla kerralla huipputyypit. 

Meidän koko perhe käy samalla kiropraktikolla ja minä käyn akupunktiossa. Korvatulehduksethan meillä ensisijaisesti hoidetaan kiropraktikolla, sillä se toimii. Lastenlääkäri ihmettelikin, miten meillä ollaan oltu niin terveenä. Käydään me siis lääkärilläkin tarvittaessa, mutta ensisijaisesti yritetään kaikkea muuta. Itse kokeilen kaiken mahdollisen, no ainakin melkein.
Tänään menin taas pitkästä aikaa akupunktioon ja ihmettelin, miksi pidinkään niin pitkän tauon välissä. Ensikerralla pyydän taas lämmittäviä yrttejä, jotta pysyn talven lämpimänä. Ne on muuten ihan järkyttävän pahoja, mutta niiden ottamisen jälkeen varpaissakin kiertää veri.

Mites te suhtaudutte vaihtoehtoisiin menetelmiin? Uskaltaisitteko kokeilla akupunktiota tai kiinalaisia yrttejä? 

kuva täältä

Neljä vuotta kolmannen luokan kansalaisena

Vuonna 2011 mieheni sai töitä Kanadasta. Mietin pitkään mitä sitä tekisi, lähteäkkö Kanadaan vai jäädä Suomeen. Kanada voitti, sillä olin totaalisen poikki ja tarvitsin jonkun sortin tauon ja mikäpäs olisikaan parempi tauko kuin muutto ulkomaille ja leikkiä kotirouvaa tai niin minä ainakin kuvittelin.

Muutimme Kanadan Vancouveriin joulukuun 2011 alussa, paikkaan jossa en ollut ikinä käynyt, mutta joka tuntui heti lentokentälle laskeuduttua kodilta. En tiennyt mitä on vastassa.
Kaikki alkoi alusta. Pankkitilit piti avata, auto ostaa, hankkia sosiaaliturvatunnukset, ajokortti, etsiä asunto. Asunnon etsimisestä voisi tehdä melkein oman postauksen, niin mielenkiintoista se oli.

Löydettiin talo, vasta remontoitu, mielettömän kivalla paikalla ja kohtuuhintainen. Kolme kuukauden asumisen jälkee talossa ilmeni kosteusongelma, mikä lie sädesieniaikapommi siellä tikittikään, mutta meinattiin kuolla sinne ja tämä ei ole edes liioittelua. Onneksi vuokranantajat oli kultaisia ja purkivat vuodenvuokrasopimuksen välittömästi. Harmi vaan, että me menetettiin koko irtaimisto ja vaatteet sen takia ja mikään ei niitä korvanut. Löydettiin uusi vastavalmistunut paritalon puolikas, jossa asuttiin kolme päivää. Nukuttiin paksulla karpetilla ja jokaisella oli yksi vaatekerta. Ei ollut tullut vielä palkkaa, niin ei päästy patjakaupoille ja säästöt oli menneet edellisen talon irtaimistoon. Kolmen päivän asumisen jälkeen alakerran lattia oli märkä, huoltomiehen typerä moka ja me jouduttiin lähtemään, koska kosteat uudet materiaalit aiheuttivat oireita. Kolmesta päivästä maksetiin 4000 dollaria ja nukuttiin lattialla, ois päässyt melko hienoon hotelliinkin tuolla hinnalla ja palvelu olis ollut parempi.

Sen jälkeen oltiin kodittomia, seitsemän henkeä. Oli meillä sentään passit, auto ja vaatteet päällä. Menin lasten kanssa evakkoon sukulaisille Usan puolelle, mies jäi etsimään asuntoa. Kaksi viikkoa evakossa ja löydettiin asunto.

Noin kuukauden asumisen jälkeen tuli ilmoitus, että miehen työpaikka suljetaan, kaikki lähtee. Siitä meni kuukausi kun tuli Suomesta ilmoitus, että läheinen on sairastunut. Itse oli jumissa Kanadassa, sillä rahat oli menneet jo. Silloin tuntui, että mitäkö seuraavaksi kaatuu niskaan.

Syksyllä 2012 mies sai työtarjouksen Bostonista. Mietittiin sitä, että lähdetäänkö Bostoniin vai Suomeen. Olin sitä mieltä että Bostoniin, koska vuosi on oikeasti lyhyt aika ja jos tuon vuoden jälkeen lähtee takaisin, niin jäi kaikki näkemättä, koska vuodesta oli vaan selviydytty.
Bostonin seudulle muutettiin 2013 helmikuussa, taas paikkaan jossa en ollut käynyt ja josta en tiennyt mitään, luulin tosissani tulevani pienempään paikkaan kuin Vancouver ja taas olin väärässä.

Täältä sentään löydettiin asunto kohtuullisen helposti, harvempi säikähti sitä, että ollaan euroopasta ja meillä on valtavasti lapsia, Kanadassa se oli ongelma, eurooppalaisuus ja neljä poikaa.
Puolitoista vuotta asusteltiin rauhassa ja odoteltiin vakituista lupaa, mutta toisin kävi. Mies irtisanottiin ja meillä oli 60 päiväää lupa olla maassa. Olimme lähdössä takaisin Suomeen, mutta ystävä yllytti jäämään tänne. Mies sai tuurilla täältä töitä, siis oikeasti mielettömällä tuurilla.

Ajeltiin vuosi sitten Syyskuussa Kanadan Ottawaan hakemaan uutta viisumia tai siis jännittämään myönnetäänkö niitä meille. Kymmenen tuskaista päivää Kanadassa, sitä ennen kuukausi tuskaista päivää kotona, mies työttömänä ja tulevasta ei yhtään mitään tietoa. Meillä oli riski, että jos viisumia ei myönnetä joudutaan Kanadasta lähtemään eurooppaan ja palkkaamaan joku muuttofirma tyhjentämään meidän talo Usan puolelta. Lisäksi auto mikä oli Kanadassa niin sillekkin olisi pitänyt jotain tehdä. Onneksi luvat tuli ja päästiin takaisin kotiin.

Taas alettiin odottelemaan vakituisia lupia, niissä piti mennä reilu vuosi. Nyt on vuosi odoteltu ja niissä menee vielä reilu vuosi.

Alan olla epätoivoinen koko lupien kanssa. Haluaisin jo itsekkin tehdä töitä. Hyvin luultavasti oman fyysisen kunnon takia joudun perustamaan firman, kukapa nyt haluaisi töihin sellaista joka ei voi täyttä päivää tehdä ja en edes haluaisi mennä sellaiseen työhön. Voisin hakea työlupaa heti ja perustaa firman, mutta sen jälkeen ainakin ollaan paikkaan sidottuja ja en ole ollenkaan varma haluanko asua täällä seuraavaa 20 vuotta ja jos mies saisi taas irtisanomisen, niin minun lupani menisi siinä.
Tällähetkellä ei ole ollenkaan kannattavaa minun mennä osa-aikaseen työhön, sillä nuorimmainen on vielä kotona ja päivähoitomaksut täällä on tonnin luokkaa kuussa, joten saisi melkoisesti tienata, että kannattaa. Lisäksi en voi tehdä edes vapaaehtoistöitä, koska ei sinne lapsia mukana saa viedä. Olen siis loukussa neljättä vuotta.

Neljä vuotta kotirouvailua ei ollut mun suunnitelma, kaksi vuotta lupasin. Ehkäpä minusta tulee höperö kotirouva, joka lopulta höösää puudeleita ja tekee kaikille ruokaa ja on nättinä, ehkä ei. 

Alla kuvia Kanadan länsirannikosta ja meidän pikkupikkupojista, jotka ovat jo kasvaneet.

Valokuvausta saksaksi tai hepreaksi.

Aloitin valokuvauskurssin muutama viikko sitten. Minulla kun on hyvä kamera, läjä linssejä ja kolmijalka, mutta ne ovat erittäin pienellä käytöllä, koska en vaan osaa.
Kuukletin valokuvauskursseja lähistöltä ja sen perusteella valitsin paikan. Torstai-iltaisin istun kuvauskurssilla, joka on oikeasti englanninkielinen, mutta opettaja on saksasta ja välillä aksentti taipuu niin saksaksi, etten tajua yhtikäs mitään. Ilta kun lähenee loppua ja muahan tietysti väsyttää, niin opetus muuttuu hepreaksi. Mitään en tajua. Opettaja höpöttää saksalaisella aksentilla kamerasta kummia juttuja ja meikäläisen järki ei ehdi mukaan. Palaan kotiin aivot solmussa ja muka oppineena jotakin.
Saadaan aina kotiläksyjä, eli pitää ottaa tietyillä säädöillä kuvia ja ne nyt sentään olen ymmärtänyt ottaa ja osaan jopa lähettää ne sähköpostilla oikeankokoisina opettajalle. 

Harjoituskuvathan on oikeasti ihan mitä sattuu kuvia, olen räpsinyt niitä vaan menemään ajattelematta lainkaan tuleeko siitä hieno kuva vai ei, näin meitä opetettiin.

Tässäpä on otoksia kuvauskurssin kuvista. Ehkäpä ne kurssin loppumista kohden paranee, muuten on kyllä heitetty rahaa hukkaan. 

Meidän suhteen loppu häämöttää

Reilu kaksi vuotta sitten se alkoi. Hankin sinut, koska tarvitsin sinua. Ja arvaatkos miksi juuri sinut valitsin? 

Siksi koska meillä oli aikaa jäljellä edellisen kanssa vain kaksi tuntia ja uusi tarvittiin heti. Ajoimme katsomaan sinua tunnin päähän kotoa, olit varmaan kolmas tai neljäs jota kokeilin ja ainoa niistä, jotka suunnilleen toimi ja sopi käyttötarkoituksiin hyvin (budjettiin). Eli kiireessä sinut hankittiin.

 Olit sisältä aivan kamalan likainen ja suhteen alkuaikoina huomasin, että sinulla oli omanlainen sielun elämä, esimerkiksi saatoit välkytellä sisävaloa kun ajettiin pimeällä ja minä säikähdin aina. Rakastat selvästi lämpöä, sillä ilmastointi ei toiminut niin kuin sen pitäisi toimia, vaan saatoit hönkäillä tulikuumaan ilmaa keskellä pahinta hellettä ja sinua piti lepyytellä sitten tienvarressa vähän aikaan, ennen kuin ymmärsit, että on liian kuuma ulkonakin, joten sisälle täytyis saada vähän viilennystä. 

Viime Kanadan reissulla päätit sitten, että tarvitset hellempää hoitoa ja veimme sinut laturin vaihtoon. Taas hyrräsit tyytyväisenä, kunnes pakkaset tuli ja aloit taas osoittamaan mieltä, kyllähän mä ymmärrän, että pakkaset on syvältä, mutta silloinkin täytyy kuitenkin toimia, sinä et toiminut. Jätit minut kolmen lapsen kanssa parkkipaikalle 17 asteen pakkaseen, varmana oli joku kosto toimenpide. Eihän kukaan hullu sellaisilla pakkasilla liiku. Sori nyt vaan amerikaano, mutta silloinkin täytyy liikkua, sillä me asutaan Uudessa Englannissa ja täällä on kylmä talvisin. 

Keväällä päätit sitten sammuttaa nopeusmittarin, mitäpä sillä nyt tekisikään. Toisinaan sekin toimi, mutta yleensä ei.
Pieniä kiukkupuuskia olet näyttänyt, milloin ei ole mennyt peruutusvaihe päälle ja milloin ei ole ikkunat ihan kokonaan nousseet ylös. Kaikkea on kuitenkin sinun kanssa koettu. Ajettu Torontoon, Ottawaan, Tennesseehen ja ympäri Uutta Englantia. Kotikulmiakin on sahattu ristiinrastiin, jos osaisit yksin ajaa, niin olisit jo oppinut ulkoa meidän kaupungin ja varmaan norkoilisit kiukkukavereittesi kanssa jossakin muualla kuin meidän pihassa lasten kiusattavana. Ei ne lapset pahaa ole tarkoittaneet, kun ovat konepellillä pomppineet tai katolla tanssineet. Lapset on vaan pitäneet hauskaa.

Tänään olin lähdössä Ikeaan, sillä nyt olisi pakko sinne päästä, että remontti etenisi, mutta sinäpä päätit toisin. Olit kuollut kun yritin sinua käynnistää, soitin apuun AAA:n ja sieltähän auttaja saapui, tosin kertoi huonoja uutisia, laturissa on kuulemma jotakin häikkää. Jouduimme siis jäämään kotiin. Remonttikin saa odottaa hetken. Ehkäpä lähdenkin autokaupoille, sillä en kestä enään sun kiusantekoa.

En nyt tiedä mikä sinut tulee korvaamaan, tekohengitetäänkö sinua vielä miten pitkään, mutta sen tiedän, että minä en jaksa enää sinua. Tiiätkös, että olen valmis vaihtamaan jopa Fordiin takaisin. 

 

Miniatyyrikylppäri etenee

Aikataulusta ollaan reippaasti myöhässä, mutta milloinkas ne aikataulut raksoilla  pitää, ei koskaan.
Hiljaa hyvää tulee, se on meillä näköjään mottona tässsä projektissa. 

Master bedroomin miniatyyrikylppäri on työnalla, Vedet on vedetty ja ne toimii. Niiden kanssa kyllä säädettiin, me kun näppäränä tilattiin suihku netistä ja kierteet olikin väärät ja sehän vuoti. Ostettiin sitten paikallisesta rautakaupasta ihan perussuihku, rumahan se on, mutta eipäs ainakaan vuoda.
Pyttyä, lavuaaria tai peilikaappia ei olla edes ostettu vielä, ehtiihän sitä. Minun toivomaa pyttyä sinne ei nyt sitten tule, budjetti ylittyis liikaa. Saan sentään hanan bidesuihkulla, se on jo matkalla suomesta tänne. Britanniasta tulee hanan liittimet, saadaan sitten näppärästi liitettyä se täkäläisiin putkiin, jos saadaan. Kylppäriin asennettiin lattialämmitys, eipä enää varpaat jäädy aamuisin kun aamupissille menee.

Tuo kylppärihän on superpieni, reilu 2 neliöä, mutta kummasti sitä saa siihen tilaan kaiken tarpeellisen, suihku, pytty ja lavuaari. Peilikaapille hyödynnetään seinän sisällä oleva tila, eli se upotetaan seinään. Ainut mikä tuonne ei mahdu on normaali ovi, meille tulee tuohon liukuovi Muut ei siihen mahdu, sillä meidän makuuhuonekin on pieni. 

Täällä suositaan kylpyammeita kylppäreissä, vaikka ei niissä kukaan kylve. Tähän kylppäriin sellaista ei tule ja toiseenkaan kylppäriin sitä ei pitäisi tulla, koska meidän imeytyskenttä ei kestä kylpyammeen käyttöä välttämättä ja talotarkastaja suositteli vaihtamaan kylpyammeen suihkuksi. Harmi vaan, että jos joskus talo myydään, niin suihkullista kylppäriä ei lasketa kokonaiseksi kylppäriksi vaan se on puolikas ja se vaikuttaa hintaan. Toiseen kylppäsiin laitetaan kylpyamme, vaikka ei sitä niin halutakaan. Sama hommahan on makuuhuoneiden kaapit, eli jos makuuhuoneissa ei ole rakennettua kaappia, niin sitä ei saa makuuhuoneena myydä. 

Takaoven edusta. 

Kaadot tehty.

Vedet vedetty ja testattu.

Mitä housuille kesällä tapahtui?

Syksy tuli ja shortsit meni varastoon. Harmi vaan, että kuuma ja kostea kesä kutisti housut kaappiin. Menee ne jalkaan, mut ahistaa ja kiristää. Hameille kävi samoin, ei mene vetskarit kiinni, jumittaa jo reisistä. Paidat kyllä mahtuu, mutta ne muistuttaa makkarankuorta liikaa ja onhan ne nyt ahistavia. Minä kun en tykkää yhtään hinkkaavista, kiristävistä ja kuristavista kuteista. Nyt niitä on kaappi täynnä kesän jäljiltä. Onneksi sentään urheilutrikoot sujahtaa jalkaan, tosin ne on jo niin vanhoja, että pelottaa milloin ne repeää kokonaan. Sitä odotellessa.
Oikeasti olen vain lihonut, siksi koska amerikassa lihoaa, kilpirauhassairaus lihottaa, täkäläinen ruoka lihottaa, autolla ajaminen lihottaa.

Niin vissiin.

Totuushan on se, että olen nukkunut armottoman huonosti, syönyt mitä sattuun ja milloin sattuu. Nauttinut suklaasta jokaikinen päivä viimeisen kolmen kuukauden aikana ja liikkuminen on ollut ilmastoidusta kodista ilmastoituun autoon juoksemista. Autoa on kyllä tullut ulkoilutettua, se voi hyvin.
Aloitin nyt syksyllä kävelyn, käyn muksun leikkikoulun aikana kävelyllä metsässä ja saatan jopa vähän venytellä. Totuushan on, ettei se laihduta varsinkin kun tulee kotiin ja vetäsee levyn suklaata. No minähän syön vain terveyssuklaata eli yli 70%, mutta terveellisyys siitä on kaukana, kun syö sitä levyn yhdeltä istumalta. Mutta kävely auttaa ainakin nupin kunnossa pysymiseen ja siihen, että rauta-arvot pysyy hyvänä.
Seuraavaksi pitää opetella syömään tarpeeksi, hyvää ruokaa ja useammin. Siinäpä on työmaata kerrakseen. Onneksi minulla on jo kokemusta terveellisestä syömisesta, vielä kun osaisi tehdä siitä tavan.

Alkuvuodestahan ostin Alku-valmennuksen, joka on muuten äärettömän hyvä. Noudatin sitä aikani ja sitten sairastuin influenssaan ja homma levisi käsiin, sillä meillä ei kukaan oikeen laittanut kuukauteen ruokaa, koska kaikki oli kipeänä. Sitten alkoikin jo kesä ja kesäherkkukausi. Ehkäpä vois nuo herkkukaudet lopettaa kokonaan, varsinkin täällä niitä on liikaa. Syksyisin on Halloween, Thanksgiving ja Joulu, eli suklaalla kuorrutettuja juhlia kaikki. Minä en tänävuonna suostu karkkihumala talveen, en edes lasten anna sitä kokea. 

Tavoitteena on että housut mahtuu Halloweeninä jalkaan paremmin, jos ei mahdu niin ei auta kuin lähteä ostoksille. Tulee kalliiksi tää suklaan syönti.

Lisäys: Löytyi vielä tutkimustietoa sille, että väärään aikaan nukkuminen lihottaa ja minähän tunnetusti olen yökyöpeli. 

kuva pöllitty netistä googlettamalla


Ps. postauksessa ei ole mukana yhteistyökumppania, suosittelen ihan kokemuksesta ko. firmaa.

Grillipizzaa ja omenan poimintaa

Tänne iski syksy sillain kerralla. Viime keskiviikkona oli vielä 27c ja sunnuntaina kaivoin toppatakit käyttöön. Täkäläinen syksy on mielenkiintoinen. Eteiseen pitäisi mahtua toppavaatteet ja välikausivaatteet, kaikkia niitä tarvitaan.

Lauantaina vierailimme ystäväperheessä ja paistettiin grillipitsaa. Lapsukaiset tekivät omat pitsansa ja hyvin näytti maistuvan. Illalla sytytettiin vielä nuotiokin ja pidettiin kunnon roihua, oli kylmä.

Sunnuntaiaamuna lähdin toisen ystäväni, hänen tyttärensä ja oman tyttäreni kanssa poimimaan omenoita. Täällä omenanpoiminnasta on tehty kunnon bisnes. Omenatilalla on yleensä myös pikkuinen puoti, josta voi ostaa heidän tai lähellä tuotettuja tuotteitam joten aina sinne uppoaa rahaa ja paljon, sillä "kotitekoinen" omenapiirakka on vaan hyvää ja tykkään kannattaa lähibisnestä.

Omenatilalta ostetaan kassi, johon itse kerätään omenat, omenille saattaa jäädä jopa enemmän hintaa kuin kaupasta ostetuille. Lisäksi siellä on tarjolla myös kurpitsoja ja hay ride, eli traktorin perässä on kärry, jossa on heinäpaaleista tehdyt istuimet ja sinne pääsee sitten rundille. Lapsethan rakastaa tällaisia paikkoja. Joissakin tiloilla on myös eläimiä, joita voi syöttää, mutta joutuu itse ostamaan heidän automaateista ruokaa niille eläimille. Ei voi snoa muuta kuin, että erittäin hyvä bisnes, voivat pitää tilojansa auki pitkään. Löysin jopa yhden maatilan, joka rakentaa jouluksi joulumaan, jonne tietysti voi ostaa hyvänhintaiset pääsyliput ja sielläkin varmana myydään jotakin oheiskamaa. Tarkoitus on tänä jouluna käydä sellainen testaamassa.