tiistai 20. lokakuuta 2015

Meidän mamu-ura ja kannattaako siihen ryhtyä?

Kannattaako mamuksi alkaa? Mitä pitää tietää ennen kuin alkaa mamuksi? Mitä olisi hyvä tietää ennen sitä?
Mieheni unelma oli pikkupojasta asti muuttaa Yhdysvaltoihin, sisaruksien perään. Sattui vaan niin, että mentiin naimisiin ja perustettiin perhe Suomeen. Kävimme monta kertaa (monta kertaa siihen nähden, että ei olisi ollut oikeasti varaa) Yhdysvalloissa. Söimme puolivuotta kaurapuuroa, että saatiin rahat kokoon ja taas mentiin. Lyhin aika mitä oltiin, oli kuukausi. Pisimpään oltiin kolme kuukautta. Totuuden nimissä, ei meillä olisi ollutkaan varaa, jos olisi pitänyt majoitus maksaa, mutta majoitus oli ilmainen ja ruokakin oli, jos ei nyt ilmainen niin hyvin halpa. Mies teki siihen aikaan Yhdysvaltoihin töitä ja yhdistetiin tietysti työreissu samalle kertaa. Monesti näillä reissuilla paikalliset kysyivät voisinko kuvitella muuttavani tänne, no en voinut. En todellakaan voinut kuvitella sellaista. Olin ostamassa taloa Suomesta, opiskelin Suomessa ja minulla oli yritys Suomessa. 
Ensimmäisen kerran kun olimme lähdössä Kanadaan, muutto peruuntui loppumetreillä ja mies vaihtoi samaan aikaan työpaikkaa Suomalaiseen yritykseen, silloin ajattelin, että jäädään nyt tosissaan Suomeen. Yllytin miestä etsimään meille taloa, mutta eipä se onnistunut. Miehen työpaikat vaihtui ja lapsiluku kasvoi. Olin jo ihan varma, ettei me minnekkään enää lähdetä ja opiskelin itselleni ammatin. Opiskelujen loppupuolella mies ilmoitti, että on saanut työtarjouksen Kanadasta, lähdetäänkö? 
Ei pitäisi ikinä kysyä tuollaista kysymystä ihmiseltä, joka on kahden viimeisen vuoden aikana elänyt erittäin stressaavaa elämää. Viides muksu syntyi, opiskelin, mies teki töitä ja viimeisteli maisterinpaperit, perustin yrityksen, tein vapaaehtoistyötä, sain selkä diagnoosin ja lapset hoidettiin kotona ilma ulkopuolista apua. Tuollaisessa tilanteessa kun tarjotaan kotirouvailua, niin vastaus ei ole kielteinen. Ilman pienintäkään ajatusta mitä oikeasti tulee tapahtumaan lupasin lähteä kahdeksi vuodeksi.
Ei minulla ollut resurseja miettiä tulevaa muuttoa, tein opinnot loppuun, hoidin muksut, kodin ja työni. Olin jopa viimeisen kesän Suomessa ollessa ulkopuolisella töissä, kun mies vietti isäkuukautta. En oikeasti ymmärrä, miten siitä selvittiin. Hengissä selvittiin kuitenkin.
Valmistuin maanantaina ja lennot Kanadaan oli torstaina. Kaikki myytiin ja hävitettiin Suomessa ja lähdimme 12 matkalaukun voimin reissuun.
Lähtisinkö enää tällä kokemuksella matkaan tuossa tilanteessa? En, en lähtisi. Vaatisin saada nukkua vuoden ja miettiä asiaa sitten tai sitten lähtisin, olen pikkasen yllytyshullu.

Tällä kokemuksella tiedän mitä kannattaa ottaa huomioon kun lähtee ulkomaille asumaan ilman turvaverkkoja ja tuikituntemattomaan paikkaan.
Suosittelen muutaman päivän reissua uuteen kotipaikkaan, tutkimaan minkälaista siellä on ja mistä voi etsiä asuntoa. Netistäkin sen voi löytää, mutta todellisuus voi löydä vasten kasvoja. Suosittelen etsimään asuntoa hyvältä alueelta, ei tarvitse olla kaupungin paras asuinalue, sillä siellä on omat ongelmansa. Sellainen keskivertoalue riittää ja on yleensä turvallinen. Rikkaimmilla alueilla on talomurtoja ja ryöstöjä tuon tuosta, köyhimmissä alueissa taas tappelut ja huumeet on arkipäivää. 
Jos on lapsia, niin kannattaa tsekata myös kouluarvostelut, huippukouluissa lapset voi stressaantua liikaa ja vanhemmilta vaaditaan rahaa ja aikaa. Itse laitan lapset mielumminkin huonoon kouluun kuin huippukouluun, sillä omakokemus on, että ns. huonoissa kouluissa hyvät oppilaat saavat huippu opetusta, koska ne jaetaan tasoryhmiin, lisäksi niissä kouluissa on ollut meidän kokemuksen mukaan huippu ilmapiiri. Sitten on vielä ne koulut, jotka ovat turvattomia, niihin ei kannata lapsiaan viedä. Ne on asia erikseen.
Kannattaa ottaa myös selvää harrastusmahdollisuuksista ja heti kun ehtii, niin mennä harrastuksiin mukaan. Lapset myös, sillä harvemmassa maassa lapset hengaa keskenään puistoissa kuin Suomessa. Lapsia kuskataan harrastuksiin ja ne saavat kaverinsa sieltä. Harrastuksistakaan ei aina tarvitse maksaa itseään kipeäksi. Tietysti jos on tarve näyttää ettei me mitään köyhiä olla, niin voi maksaa hyvin itsensä vararikkoon lasten harrastuksilla ja menettää oma vapaa-ajan. Me ollaan niin köyhiä, että vien lapsiani paikallisille klubeille harrastamaan, joiden hinnat on naurettavia. Teen aina kun ehdin vapaaehtoishommia sinne. Tosin minulta ne ei paljoa osaa odottaa, koska mulla on niin suuri perhe. Eivät tiedä, mitä minä olen entisessä elämässä tehnyt.

Tässä sitten vielä vinkkiä sille, joka tulee olemaan se kolmannen luokan kansalainen joka hoitaa kodin ja lapset.
Sovi puolisosi kanssa selkeät pelisäännöt esim. rahasta. jos olet tottunut olemaan oman kukkarosi herra ja yhtäkkiä sinulla ei ole tuloja, niin lupaan, että tulet kokemaan olevasi täysi luuseri ja arvoton. Yhtäkkiä olet menettänyt sen vallan mikä sinulla oli, et voi enää mennä ja ostaa ja tehdä, ilman että kerjäät puolisoltasi rahaa. Tämä on muuten oikeasti hyvin yleinen ongelma mamuperheissä. Kotona oleva ei välttämättä saa edes pankkitiliä avattua uuteen kotimaahansa. Minäkin voin maksaa tänne veroja, mutta pankkitiliä en saa. Onneksi sain Kanadaan ja siirrettiin vain Kanadasta tänne samaan pankkiin tilit. Sopikaa siis selkeät säännöt rahan kanssa. Työssäkäyvä ei voi olettaa, että toinen on sitten rahaton ja saa rahaa silloin kun työssäkäyvä sitä antaa, älä ikinä suostu sellaiseen, että jäät rahattomaksi. Lisäksi älä koe tunnontuskia siitä, että elät nyt työssäkäyvän rahoilla, sillä sinähän kuitenkin lähdit hänen mukaansa ja teet kyllä varmasti oman osuutesi perheesi eteen, eli ota se palkkana työstäsi. Meillä osa rahasta tulee minun tilille ja minä pidän perheen ruuassa ja lapset vaatteissa, mies hoitaa loput. Voin siis päättää syödäänkö meillä puuroa ja ostanko itselleni käsilaukun ;) . 

Hanki itsellesi harrastus, joku sellainen, että näet ihmisiä ja saat sosiaalisia kontakteja. Mene vaikka kielikurssille, niitä järjestää kansalaisopistot ja moni niistä on ilmainen, mene kouluihin vapaaehtoistyöhön, etsi kuntosali tai joku ryhmäliikuntatunti. Tee tuttavuutta naapurin kanssa, etsi meetup grouppeja mielenkiintosi mukaan. Mutta älä jää kotiin. Työssäkäyvällä on oma sosiaalinenelämä työssä ja monissa maissa se riittää, sillä työpäivät on pitkiä, kotona oleva saa sitten iltaisin pettyä siihen kun toinen ei enää jaksakkaan sosiaalista elämää ja itse on kökkinyt päivän kotona. 

Opiskele kieli jo ennen kuin lähdet matkaan. Olisi hyvä osata edes alkeet. Älä tee niin kuin minä tein, melkeinpä ummikona painelin matkaan ja luulin että kyllä se kieli siitä tarttuu. Ei muuten tartu. Joudut tekemään pääkipeänä töitä sen eteen, mitään et saa ilmaiseksi, et edes kieltä. Ja varaudu siihen, että jos niitä lapsia on, niin niiden sopeutuminen vie aikaa noin 3kk ja saat kokea kaiken kiukuttelun ja turhautuneisuuden ja stressin. Se menee onneksi ohi, joten ole vain tukena niille ja tsemppaa niitä eteenpäin.
Tee itsellesi suunnitelma. Suunnittele mitä haluat elämältä, haluatko olla kotona ja leikkiä kotirouvaa vai haluatko joskus työurakin. Toimi sen mukaan, että toiveesi toteutuu. Ilman suunnitelmaa et saa mitään. Tietystihän suunitelmat voi muuttua ja ne saa muuttuakkin, mutta unelmoi, unelmoi suuria. Ilman unelmia ei tätä jaksa.
Lisääkin olisi vaikka millä mitalla, lasten kanssa matkustelusta, asumiseen ja autoiluun, mutta jätän ne tästä pois, sillä muuten tähän tulee kirjan verran tekstiä.
Kyselkää vaan, niin vastaan.



Tässä on kuvia Kanadan ajalta, nyt on melkoinen ikävä Kanadaan, voisin lähteä sinne takaisin.





8 kommenttia:

  1. Rehellisesti kirjoitettu! Minun mamu-tarinani on lähtökohdiltaan hyvin erilainen, mutta löydän paljon myös samoja fiiliksiä. Omien juttujen löytäminen (on se sitten kaverit, työ tai harrastus) on todella tärkeää! Myös tuo omien tulojen menettämisen vaikeus on aivan totta. Silloin kun ei voinut tehdä töitä, oli huono omatunto, vaikka a) kyse ei ollut omasta vallinnasta b) mies ei ikinä kommentoinut yhtäkään ostostani ja kaikki rahamme olivat/ovat yhteisiä. Toisaalta teki ihan hyvää huomata, kuinka paljon sitä määritteleekään itseään ja arvoaan työnteon kautta. Oli pakko löytää muitakin keinoja toteuttaa itseään kuin työ.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minunkaan mies ole 14-vuoden avioliiton aikana koskaan kommentoinut mun hankintoja tai rahankäyttöä, mutta silti minulla on tarve omistaa jotakin omaa.
      Itsensä toteuttaminen on kyllä mulla nyt kriisissä, koska lapset kasvaa ja menee kouluun, minulle jää enemmän vapaa-aikaa ja olen ihan hukassa mitä sitä tekis. Ehkäpä sekin tästä selkenee.

      Poista
  2. Viisaasti kirjoitettu ja niin totta.

    Raha-asiaa emme osanneet edes ajatella ennen tänne muuttoa. Mutta nyt kun on ensimmäistä kertaa työtön ja tuloton vuosiin, niin kyllä kaivelee kun toinen saa palkallaan ostaa itselleen kivaa ja minulla ei ole mistä ostaa; koska minä en maksa meidän arkikuluista tällä hetkellä mitään on minun rahat jäädytetty hätätilanteita varten. Vaimo yrittää lohduttaa, että tämähän on vain väliaikaista ja ettei häntä haittaa vaikka en osallistukaan kulujen maksamiseen tällä hetkellä. Minua haittaa. Olen tottunut elämään hyvinkin autonomisesti koko parisuhteemme ajan ja asettuminen loisen rooliin ei jotenkin ollenkaan sovi pirtaan. Periaatteessa saisin toki käyttää omiani tai yhteisiä rahoja myös omiin ostoksiini, mutta tulottomana se tuntuu hirvittävältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Justiinsa tuo, että kun ei itse tuo sitä rahaa taloon, niin sitä on todella vaikea käyttää, mutta suosittelen vaihtamaan näkökulmaa ja ottamaan itsellekin jotakin. Toivottavasti pääset pian elämiseen kiinni tällä mantereella.

      Poista
  3. Hyviä vinkkejä!

    Oletpa muuten aikamoinen puurtaja! Ihan mieletöntä, miten olet jaksanut? Onko sun mies suomalainen, vai mistä hän on?

    Me muutettiin aikanaan Jenkkeihin työkomennuksella, sain sieltä onneksi itsekin töitä. Meillä on sieltä asti ollut yhteinen tili ja näin jatkuu edelleen, vaikka en itse ole tehnyt juuri palkallisia töitä viime aikoina. Mä hoidan kaiken rahaliikenteen eikä tarvi anella almuja, vaan meillä molemmilla on pankkikortit tileille ja yhtälainen oikeus käyttää niitä. Oma aikani menee tällä hetkellä taloprojekteihin ja perheen eteen, en koe siitä huonoa omatuntoa, että en käy palkkatöissä. Mies on taas niin kiinni firman pyörittämisessä, että elämästä ei vaan tulisi mitään jos minäkin olisin töissä. Tulevaisuudessa tilanne voi taas olla toinen.

    Espanjaan muutettiin sitten ihan omiltaan, perustettiin tänne yritys, pakattiin auto ja ajettiin Espanjaan. Ei ollut asuntoa eikä mitään eikä kumpikaan puhunut sanallakaan kieltä, saatika lapset. Kyllä se siitä sitten, ajan kanssa, kaikenlaisia kommelluksia on sattunut matkan varrella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! kyllähän sitä ihminen jaksaa kun luulee että täytyy :D . Sitten kun tajuaa ettei täydykkään, niin alkaa energiaa riittää ihan normaaliin tylsään elämäänkin. Pakoilin totuutta tekemällä paljon ja kaikenlaista, ei kai se muuta ollut.
      Tällähetkellä mun kielitaito ei riitä työntekoon ja fyysinen kunto estää myös täkäläisen työkulttuurin, missä työt tehdään välittämättä siitä paljonko siihen menee aikaa. Ehkäpä joskus perustan sen yrityksen, kunhan uskaltaisi.
      Mies on suomalainen, mutta hänen sisaruksia asuu tällä mantereella.
      On teilläkin tarinaa sitten kerrottavana, Espanjaan voisin lähteä itsekkin, jonnekkin missä ei sada lunta kuin vuorilla.

      Poista
  4. Lunastit juuri itsellesi uuden lukijan. Erittäin mielenkiintoista lukea mitä kaikkea teille on matkanne varrella tapahtunut, millaista arki on siellä ja miten sinä olet pärjännyt. Ehkä teet tälle postaukselle jatko-osan jossain vaiheessa ja kerrot niistäkin asioista joista mainitsit mutta jätit pois tästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa kun tänne löysit.
      Ehkäpä saan jatko-osan aikaiseksi, sillä se on taas pyörinyt mielessä. Kun vaan saan kaksi tuntia aikaa istua alas omassa rauhassa.

      Poista

Kiitos kommentista!