Voitettiin lotossa!

No puolet ainakin.

Meillä on ongelma. Middleschool on homeessa ja meidän lapset ei sinne mene enää. Vaihtoehdoksi siis jäi yksityinen (törkeen kallis), charter (arvonta), internetkoulu (ei sosiaalista elämää) ja kotikoulu (mamman hermot ei kestä).
Etsin lähimmät charter schoolit ja sattuipa niin hyvä tuuri, että tuohon suht lähelle avautuu uusi koulu tai no siellä on jo tämän vuoden pyörinyt pari luokkaa, mutta ottavat nyt uusia oppilaita sisään.
Käytiin tutustumanssa kouluun ja minä ainakin ihastuin niiden ideaan, vaikkakin koulurakennus itsessään ei aiheuttanut suurta ihastusta, vanha toimistorakennus. Pihaa siellä ei ole, mutta parkkipaikan takaa lähtee polku suoraan kaupungin parhaimpaan puistoon.
Laitetiin kaikilta neljältä lapsilta hakemukset sisään arvontaan ja toivottiin parasta.
Tänään tuli sitten postia, että eskarilainen ja neiti ovat päässeet sisään, kaksi muuta ovat ykkösinä varasijoilla, eli hyvin suurella todennäköisyydellä pääsee sisään.
Huippua! Pidetään nyt peukkua, että molemmat pojat pääsevät sisään ja koko nelikko pääsee samaan kouluun.
Vanhin aloittaakin High Schoolin. Huh, olenko minä muka niin vanha jo?

koulun Afrikka-illassa rummutellaan.

Vanhemmatkin joutuivat tanssimaan :)

120 ihmistä kolmeen viikkoon

Tein just reissusuunnitelman. Tavoitteena on tavata n.120 ihanaa ihmistä, ajaa satoja kilometrejä matkailuautolla ja käydä kolmen päivän lomalla Berliinissä.
Kuulostaako rentouttavalta?
Ei tarvi tehdä edes minuuttiaikataulua, riittää kun tuntien mukaan mennään niin ehditään hyvin.
Haaveilin, että olisimme ehtineet tehdä vielä koko perheellä päiväreissun Viroon, mutta se jää nyt haaveeksi. Lisäksi ajattelin sovittaa johonkin väliin kylpyläreissun, ehkäpä sekään ei mahdu mihinkään väliin. Ei se mitään, kunhan nähdään ihanat ihmiset, tosin kaikkia ei tulla näkemään ketä halutaan, sillä kolme viikkoa on lyhyt aika.

Vesirokkohan se oli

Täällä on tapana rokottaa lapset vesirokkorokotteella ja eihän meidän lapsilla sellaisia ollut, kun tänne muutettiin. Neljä oli jo sairastanut Suomessa asuessa, joten eipä ne tarvineetkaan.

Ajateltiin sitten, että annetaan nuorimmalle rokoten ennen koulun alkua, koska ne vaativat sen kouluun.
Viime kesänä nuorimmainen sai kuumeen ja kivat näppylät pahimmilla helteillä, jäbä kuitenkin kesti näppylät ja ei tarvinnut edes lääkäriin mennä, ilmoitettiin vaan sinne, että näyttää olevan vesirokko.
Meillä on huippu lastenlääkäri, omaa maalaisjärkeä ja osaa käyttää sitä ja antaa muidenkin käyttää sitä. Lääkäri kirjoitti puhelun perusteella lapsen tietoihin, että vesirokko on sairastettu.
No lääkärin lausunto ei kelpaa koululle, vaan piti katsoa vielä verikoe.
Menin torstaina jäbän kanssa labraan heti aamusta. Hoitajaa jännitti kokeen ottaminen enemmän kuin poikaa. Poika istui mun sylissä, tarjosi hoitajalle kätensä ja katsoi rauhallisena kun hoitaja otti verta käsivarresta. Ei edes änähtänyt missään vaiheessa, saatika liikuttanut kättänsä, vaan antoi hoitajan tehdä hommat. Perjantaina lääkäri soitti tuloksen ja vesirokkohan se oli. Saadaan nyt koululle paperi ja yksi rokote vähemmän.
En vaan käsitä, mistä tuo vesirokko tuli ja miksi se ei tarttunut yövieraiden lapsiin, joita ei oltu vielä rokotettu.

Urheilija ei tervettä päivää näe

Olen viime aikoina harrastanut pilatesta, kävelyä ja viikko sitten päätin mennä kuntosalille vähän punttia nostamaan.
Into piukeena menin ja tein hyvän reenin, hyvä kun portaat pääsin alas reenin jälkeen. Seuraava päivä oli ihan hyvä fiilis, mutta toisena reenin jälkeisenä päivänä takareidet oli niin kipeet, että teki pahaa jo sängystä nouseminen. No ajattelin, että käyn kävelyllä, jospa se vähän verryttelisi lihaksia auki.
Kolmantena päivänä lihakset oli kuin tulessa, kävin taas kävelyllä. Askelmittariin kertyi 14000 askelta. Takareidet vaan paheni. Neljäntenä päivänä lepäsin, yritin venytellä ja vaan olla. Takareidet ei siltikään auenneet, aivan kuin takareisien tilalle olisi tullut betonia. Viidentenä päivänä menin akupunktioon, ei helpotusta. Kuudentena päivänä kävin kiropraktikolla ja takareidet jo hivenen aukesi, mutta ei kokonaan.
Nyt reenistä on viikko, venyttely ei enää satu, mutta eipä ne oikeen veny.
En ole juuri reenaillut tai edes kävellyt, sillä olen vähän säälinyt takareisiäni.
Kai mun täytyy nyt luovuttaa punttireenit vähäksi aikaa, sillä en palaudu niistä normaalisti.
Otan siis ohjelmaan venyttelyn ja kävelyn. Super tylsää, mut ei kai se auta kuin myöntää, että nyt ei ole kaikki ihan kondiksessa ja antaa kropan palautua.

Kyllä lapset keinot keksii.

Annoin lapsille kotihommia, jotta voidaan viikonloppuna tehtyä muutakin kuin kotitöitä.
Tokaluokkalainen istui paperin ja kynän kanssa mun eteen ja kyseli mitä pitää tehdä, minä kerroin suomeksi hänelle ja hän sujuvasti kirjoitti muistiinpanot englanniksi.
Työlistalla oli oman sängyn imurointi, sanoin pojalle että pyytä jotakuta apuun, koska imuri on painava ja pojan sänky tosi korkealla.
Eipä sitten apuja pyydellyt, oli ottanut robotti-imurin ja laittanut sänkyynsä pyörimään. En nyt tiedä tuliko tuosta puhtaampi vai likaisempi tuosta sängystä, mutta homma on nyt hoidettu.

Kätköilyä ja hyvää seuraa

Saatiin eilen ystäväperhe kylään. Grillattiin viimeiset kaasut ja pidettiin nuotiota. Syötiin siis hyvin.

Iltaa kohden alkoi kuulua yökyläily-vinkuminen. Pitäis kuulemma vaihtaa lapsia ja osa tulla meille yöksi ja osa mennä ystövöperheeseen yöksi. Pyysin koko jäbä-laumaa jäämään meille yöksi. Niinhän ne jäi. Pesin illalla koko sakin vaatteet, olivat rämpineet ulkona koko päivän ja haju oli aika miehekäs. Pojat nukkui sulassa sovussa kukin mistä tilaa löytyi, neiti joutui olkkarin sohvalle.  Aamulla aamupalan jälkeen sakki hivuttautui ulos leikkimään, lounaskin syötiin ulkona ja leikki jatkui. Meidän pihalla oli tänään kolmetoista lasta leikkimässä, sillä naapuritkin ilmaantui sinne ja hauskaa näytti olevan. Itsekkin ulkoilin, kävin aamukävelyllä ja tsekkasin pihamaan, siellä olisi vähän pientä ja suurta hommaa tälle keväälle.
Iltapäivästä lähdettiin vielä geokätköille, me ei ollakkaan käyty kätköillä sitten Suomesta lähdön jälkeen. Käveltiin lähimetsä ristiinrastiin ja löydettiin kivoja paikkoja ihan meidän nurkilta. Pitää joku päivä ottaa pienet eväät mukaan, niin pääsee lammenrantaan piknikille.
Kätköilyn päätteeksi mentiin vielä porukalla Meksikolaiseen ravintolaan päivälliselle ja sen jälkeen sakki oli väsynyttä. Eipä tarvinut nukutella ketään, sen verran oli viikonloppu imenyt mehut muksuista.

Jatkuisipa sää tällaisena koko kevään, en laittaisi ollenkaan vastaan.

                                 

Mitäpäs minä

Käyn koulua, opiskelen kieltä ja urheilen.
Koulussa käyminen on kivaa, mulla on superkiva opettaja, joka on just sopivasti epäkorrekti ja laukoo hauskoja juttuja. Siis aivan huikee tyyppi. Toinen opettaja on papparainen, hänen tunneilla on tylsää, koska siellä ei puhuta mitään ellei ole ongelmaa, sillä jokainen oppilas tekee töitä omaan tahtiin. Olen kahden kuukauden aikana kysynyt häneltä neuvoa kerran. Varmaan ihmettelee, että mikä hiihtäjä minä oikein olen, kun en turhia höpise. Moikaan ja hyvästelen ja kerran olen kysynyt apua. En vaan osaa höpöttää siellä mitään turhia, sillä opiskelemaanhan olen tullut ja haluan sen aineen nopeasti valmiiksi.
Kielenopiskelu on tuskaa, päätä särkee ja väsyttää kun on opiskellut. Saatan koulupäivän päätteeksi ottaa kahden tunnin nokoset, koska opiskelu väsyttää. Koulupäiväkin on hurjat kolme tuntia. Illalla en voi enää opiskella, sillä seuraavana yönä ei nukuta tai jos nukuttaa niin enkun sanat pomppii päässä ja opiskelen vielä unissanikin ja seuraava päivä menee piloille. Olen siis aika herkkätyyppi.

Kerroin kuukausi sitten mummoilusta, siis sauvakävelystä. Aloitin sen silloin. Sauvat ostin jo
Joulukuussa ja ystävä toi mulle tulpat niihin Suomesta jo Tammikuussa, mutta olen vähän hidas aloittamaan. Olen käynyt vähintään viidesti viikossa kävelemässä ja olkapääkipu on vähentynyt, kunto parantunut ja olen pirteämpi. Hauskaa on se, että puntari näyttää enemmän ja vaatteita kiristää, mutta väliäkös sillä, jos olo on parempi.
Lisäksi aloitin kuntosalilla käymisen alkuvuodesta, mutta se lopahti heti alkuunsa, sillä mulla ei riitä siihen aikaa. Keksin sitten ratkaisun kuntoilulle. Etsin juutuubista pilatesvideoita ja venytysvideoita ja ei muuta kuin olkkarin lattialle jumppaamaan. Saan ihan rauhassa jumpata, koska olen keksinyt kikan miten pidetään lapset omassa huoneessa silloin, kun täytyy keskittyä johonkin. Alan jakelemaan kotitöitä lapsille, jos tulevat mua häiritsemään kysymyksillä tai muuten vaan hengaamaan liian lähelle ja häiritsemään mun keskittymistä. Kummasti häviää lapsukaiset omiin huoneisiin.

Aloitin myös sellaisen itserakkaus-projektin instassa. Otan kuvan kasvoistani päivittän, jolla yritän kuvata tunnetta. Huonosti osaan tunteita kuvata, mut katsotaan kehitynkö. Huomasin sellaisen jutun tässä vähän aikaan sitten, etten tunnista itseäni kuvista, joten päätin alkaa kuvaamaan itseäni.
Melkoisen itserakasta hommaa, mutta kokeilkaapa tekin. Itserakkaus on aika kivaa.

Instaan pääset tuosta sivupalkissa olevasta logosta, ei muuta kuin kurkkimaan ja rohkeimmat seuraamaan. Katsotaan kauanko jaksan tuota projektia. 

Uuden-Englannin sää

Täällä on taas sää muuttunut nopeammin, kuin minun mieleni.
Sunnuntaina oli hyytävän kylmä, tein saunan seinää ja päällä oli villaa ja tuulta pitävää, mutta silti olin jäässä. Sain silti seinän tehtyä.
Tänään mittari kipusi hellelukemiin 26 celsiusta. Aamulla menin kouluun kevari päällä ja puolilta päivin kun lähdin kotiin meinasin läkähtyä pelkällä paidalla. Illan olen raaputtanut pihamaata ja kaivanut seinään vierustaa tyhjäksi mullasta t-paita päällä ja pitkät housut jalassa, hiki virtasi. Olisi hyvin selvinnyt shortseilla, mutta olen vielä talvikunnossa ja shortsit ei mahdu jalkaan. Lisäksi sain tappaa jo hyttysiä oikeen urakalla, mistä ihmeestä ne ilmaantuu? Eilen aamulla oli -8c.

Täällä ei siis ole mitään välikautta, välikausitakkeja ei juurikaan tarvita. Kaivoin ne lapsille esiin, mutta reppussahan ne nyt on tugettuna. Aamulla pitävät niitä vartin päällä ja sen jälkeen niitä ei taas tarvi. Ei meinaa meikäläinen ehtiä tämän sään perässä ollenkaan. Sen verran kuitenkin olen oppinut, että tänä aamuna meni toppatakit pesuun ja laitan ne varastoon, tulkoon vaikka koiria taivaalta, niin ne saa nyt olla varastossa seuraavaan talveen.

Sauna olisi tavoitteena saada valmiiksi ennen Suomenreissua, Suomesta pitää ostaa muutama juttu siihen ja Toukokuussa pääsee sitten saunomaan omaan saunaan.

 

Mitä minä haluan?

Minulta on nyt kysytty turhan monta kertaa, että mitä sinä haluat?
No sen kun tietäisi.

Tiedän kyllä sen, mitä minä en halua.
En halua kiirettä.
En stressiä.
En unettomia öitä.
En tehokkuutta.
En laiskuutta.
En epäterveellisiä elämäntapoja.
En epäterveellisiä ajatuksia.
En väsymystä elämästä.
En liikaa mitään.

Tai no, tiedän mitä haluan.
Haluan kiireettömyyttä.
Aikaa ajatuksille.
Tehottomuutta.
Kahvia.
Hyvää ruokaa.
Aikaa olla.
Vapautta.

Sitä en tiedä, miksi haluan isona. On mulla haaveita onneksi. Monta haavetta on jo haudattu ja surtu, monta on vielä jäljellä. Ensiksi täytyy saada itsensä kuntoon, ennen kuin alkaa mitään toteuttamaan.

Alla kuvia sunnuntaiselta Bostonin reissulta.

Bostonin siluetti.

Lentokoneiden bongailua, käytiin kiitotien päässä haistelemassa pakokaasuja.

Kurkattiin peiliin, minähän siellä.