torstai 24. maaliskuuta 2016

Urheilija ei tervettä päivää näe

Olen viime aikoina harrastanut pilatesta, kävelyä ja viikko sitten päätin mennä kuntosalille vähän punttia nostamaan.
Into piukeena menin ja tein hyvän reenin, hyvä kun portaat pääsin alas reenin jälkeen. Seuraava päivä oli ihan hyvä fiilis, mutta toisena reenin jälkeisenä päivänä takareidet oli niin kipeet, että teki pahaa jo sängystä nouseminen. No ajattelin, että käyn kävelyllä, jospa se vähän verryttelisi lihaksia auki.
Kolmantena päivänä lihakset oli kuin tulessa, kävin taas kävelyllä. Askelmittariin kertyi 14000 askelta. Takareidet vaan paheni. Neljäntenä päivänä lepäsin, yritin venytellä ja vaan olla. Takareidet ei siltikään auenneet, aivan kuin takareisien tilalle olisi tullut betonia. Viidentenä päivänä menin akupunktioon, ei helpotusta. Kuudentena päivänä kävin kiropraktikolla ja takareidet jo hivenen aukesi, mutta ei kokonaan.
Nyt reenistä on viikko, venyttely ei enää satu, mutta eipä ne oikeen veny.
En ole juuri reenaillut tai edes kävellyt, sillä olen vähän säälinyt takareisiäni.
Kai mun täytyy nyt luovuttaa punttireenit vähäksi aikaa, sillä en palaudu niistä normaalisti.
Otan siis ohjelmaan venyttelyn ja kävelyn. Super tylsää, mut ei kai se auta kuin myöntää, että nyt ei ole kaikki ihan kondiksessa ja antaa kropan palautua.



2 kommenttia:

  1. Noin siinä helposti käy varsinkin pitkän tauon jälkeen. Miulla menee myös tosi helposti takareidet IHAN jumiin. Varsinkin jos pitkän tauon jälkeen teen reidenkoukistuksia, niin helposti on takareiden kipeät viikonkin. Sen takia yritän nykyään välttää pitkiä taukoja niiden tekemisestä... Vuoden salireenin jälkeen onneksi helpottanut paljon, enää ei tuu yhtä kipeäksi vaikka palaisikin tauolta. Miun neuvo: Alota iisimmin... Tauolta palatessa ei kannata runnoa kroppaa ihan puhki. Vaikka helpommin sanottu kuin tehty jos oot yhtään samantyyppinen kun meikäläinen, eli treenin pitää tuntua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mulla nyt niin pitkä tauko ollut, muutama viikko edellisestä kerrasta. Epäilen kilpirauhasta, ei ole tasapainossa ja vaikuttaa kaikkeen.
      Mä oon vähän sellainen kaikki tai ei mitään reenaaja, mut olen tänä vuonna ottanut paljon iisimmin. Tiistaina endokrinologi, katsotaan mitä hän sanoo.

      Poista

Kiitos kommentista!