sunnuntai 1. lokakuuta 2017

World of Coca Cola, Atlanta GA

Toukokuun 13. 2017








Ajoimme Georgiaan äitienpäivää ennen ja tarkoitus oli olla vain muutama päivä Atlantan kupeessa ja tavata ystäviä. Reissuhan ei aina mene niin kuin suunnittelee ja meillä yleensä vielä harvemmin. Moottorikoti päätti mennä rikki, öljyä vuoti hinattavaan autoon gallonan verran ja korjatahan se täytyi, ennen kuin päästiin matkaa jatkamaa. Meillä ei ollut mitään kokemusta isoista dieselmoottoreista, joten piti etsiä dieselkorjaamo ja sellainen löydettiinkin. Kaksi nuorta poikaa oli aloittanut bisneksensä ja ne palvelivat meitä erinomaisesti. Saivat vuodon korjattua ja huomasivat samalla, että joku letku oli tukossa, mikä meni turbolle, joten senkin korjasivat. No se siitä autosta.
Meillä oli sitten aikaa vierailla Atlantassakin. Pitihän meidän tietysti mennä World of Coca Colaan. Harmikseen kaksi muksua sairastui juuri sinä päivänä ja ne jäivät leirintäalueelle vanhimman kanssa, mentiin sitten pikku perheellä vierailulle.
Odotin, että kuullaan Coca-colan historiasta, mutta paikka oli kuin mainostalo. Ensimäiseksi meidän istutettiin katsomaan video, joka kertoi vain kuinka Coca-Colan kanssa kaikki on paremmin, silkkaa mainostusta koko video. Tietystihän jo ovelta saatii tölkit käteen ja sokerit nousuun.
Kyllä siellä hivenen historiaakin kerrottiin, mutta petyin kuinka vähän ja epäselvästi siitä kerrotiin.
Paikka on ihan hieno ja suosittelen käymään, jos Atlantaan eksyy, mutta ei se historian tunnista mene. Sokerihuppelin sieltä saa maistiaishuoneesta ja 4D elokuva oli ihan kiva kokemuksena, sisältönä onneton.
Viimeisenä tietysti kaikki ohjattiin Coca-Cola kauppaan, josta muuten löytää kivoja juttuja, jos tykkää vanhoista julisteista ja krääsästä. Itselleni tarttui mukaan yksi juliste, kummitytölle tuliaisia, t-paita ja säästölipas.


1 kommentti:

  1. Mielenkiintoisen oloinen paikka, harmi vaan, jos ei historia saa valaistusta. Toivottavasti liikkuva koti taas pelittää :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!