sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Hönö ja Tomppeli


H & T kotimatkalla.

Hönö ja Tomppeli uudessa kodissa.

Meille on kerjätty lemmikki hiirtä, koiraa ja hevosta, kissakin olis kuulemma kiva. No hiiriä löytyy kuivausrummusta, kissojen kanssa tukehdun, hevonen ois tosiaan kiva, mut ei nyt mahdu. Koirakin vois olla mukava, mutta en tiedä miten reagoin.
 Tänään mentiin hakemaan eläinsuojasta hamsteria. Luvattiin yksi hamsteri lapsille, mutta kun päästiin eläinsuojaan, siellä kerrottiin heidän hamstereiden olevan äkäisiä ja purevan jokaista joka uskaltaakin työntää näppinsä häkkiin, samoin tein ne suositteli meille gerbiilejä. Lapsethan innostu, mutta minusta ne muistuttaa ihan liikaa hiiriä, piti vähän harkita. No Hönö ja Tomppeli valloitti ja lähti lopulta meidän mukaan. Minäkin uskallan jopa koskea niihin, vaikka ne hiiriltä näyttääkin.
 Nimiehdotuksia ei juuri lapsilta tullut, joten minä sain keksiä nimet. Tietysti tuollaiset hellittelynimet täytyi niille keksiä.
 Eläinsuojassa olis ollut seropi, jossa olis ollut suomenpystykorvaakin ja nimi Mina, herttanen energia pakkaus, sekin ois varmana lähtenyt mukaan, jos uskaltaisin ottaa. Voikohan eläinallergioista parantua? Hönön ja Tomppelin pesänkuivikekkin ottaa mulla hippasen henkeen, mutta katotaan miten siihen tottuu, vai pitääkö terraarion päälle laittaa joku suodatinkangas.

3 kommenttia:

  1. Toi S näyttää ihan meidän E:ltä. Hauska!�� -M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinempi S vai isompi S? :D Molemmat samassa kuvassa.

      Poista
  2. Aa, niinpä onkin.. Pienempi. �� Näytin kuvaa lapsille, kaikki oli sitä mieltä et E nukkuu siinä. ��

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!