keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Ruisleipä se tervellistä on vai onko?

Järettömän kallis herkku.

Mut on se vaan kaunis.

Päivää!
Menin sitten ostamaan Alku-valmennuksen, katotaan kuorituuko minusta edes kotikokkia. (Nyt juon kahvia voilla, pysyy nälkä kaukana).
Tänään luin hesarista artikkelin ja voi mahoton kun alkoi suorastaan naurattamaan. Sitä kun on ollut mamuna jo niin kauan ja nähnyt erikansalaisuuksia enemmän kuin keskimääräinen Kurikkalainen näkee ihmisiä. Ei voi kun ihmetellä mitenkän meidänkin lapset ovat hengissä selvinneet vaikka ruisleipää ei syödä kuin silloin kun viitsin leipoa, toisinaan ei ollenkaan ja toisinaan ei muuta leipää olekkaan tarjolla.  Lisäksi ne aasialaiset ketä olen elämäni varrella tavannut, näyttävät terveiltä ja vieläpä erittäin nuorekkailta, ilman sitä maagista ruisleipää. Lieneekö ne edes kuulleet siitä. Kerrankin erehdyin erään rouvan iästä 35-vuodella. Oishan se mahtavaa olla itsekki 20-vuotiaan näköinen sitten 55-vuotiaana. Eikä ko. nainen näyttänyt ainoastaan kasvoista nuorelta vaan myös niistä käsistä ja koko kropasta. Kyseessä oli kiinalainen.
 Suomessa myös oppi käyttämään maitotuotteita aivan kuin ne olisi elämän ehto aikuisille ihmisille. Maitoa tuli litkittyä purkkitolkulla, kunnes jonkun tulehduksen aikaan päätin lopettaa maidon litkimisen, juustot ja rahkat on tosin jääneet elämääni liiankin tiukasti.
 Ärsyttää ihan suunnattomasti tuollaiset artikkelit ja tiedättekös miksi? No siksi kun yhteiskunta yrittää ottaa myös ihmisten hyvinvoinnin käsiinsä vaikka oikeasti hyvinvointi on ihmisten itsensä käsissä. Artikkelissa suorastaan raivostuttaa vähättelevä kommentti mitä viljat voi aiheuttaa:

"Tällaista lievää yliherkkyyttä on vaikea diagnosoida, eikä se ole suoraan terveydelle vaarallista, vaikka olo onkin epämukava. Tilanne on hieman sama kuin laktoosi-intoleranteilla maitoa juodessa." -M.Fogelholm-

Missä vaiheessa ihmistä täytyy tutkia lääkäri saadakseen epämukavan olon poissa ja piereskelyn loppumaan? Tarvitaanko me lääkäriä kertomaan mikä olisi virallisesti hyväksyttävä ruokavalio? Miksi vähätellä epämukavaa oloa? Milloin ihmisestä on tehty niin tyhmiä, ettei ne muka itse osaisi muokata ravintoansa siihen suuntaan, että olo helpottuu?
 Lääkäreillä on paikkansa tällä pallolla, sitä en kiistä, mutta ihan oikeasti lääkärit ei ole ylijumalia, jotka nyt sattuu tietämään mikä on kenellekkin sopivaa ravintoa, jotku tietää ja jotku on tietävinään ja ne jotka on tietävinään ovat tiukimpia. Lääkärien mukaan minäkin olisin voinut jatkaa pullamössö-ruokavaliolla ja mikään ei viitannyt allergioihin, kunnes menin lääkärille, jolla oli oikeaa koulutusta ravintoon liittyen. Hän passitti mut allergiatesteihin. Luulis suomessakin lääkärien laittavan helposti allergiatesteihin, mutta niin ei vaan tapahdu ja syy on hyvin yksinkertainen, se maksaa ja jatkohoito maksaa, parempi kun uskotellaan toista ja määrätään oireisiin mielialalääkkeitä, kyllähän se masentaa jos saa suolisuorana istua pytyllä päivät pitkät, mutta epäilen syvästi masennuslääkkeiden toimivuutta asiaan. Minun epämukavaa oloa helpotti kummasti kun aloin vältelemään tiettyjä ruoka-aineita ja niihin kuuluu viljat, vaikkakin gluteenitestien mukaan minun pitäisi pystyä niitä käyttämään, valitettavasti suolistoni oli vaan toista mieltä testien kanssa. Mitäpä jos olisin kuunnellut niitä lääkäreitä, jotka luulivat tietävänsä ? Ehkäpä oloni olisi karmeampi ja vessan käyttöaste korkeampi, ehkäpä jopa ruuhkaisa. Onneksi menin toiselle lääkärille ja sain apua.
 Oikeastihan tiesin mikä minulle ei sovi, mutta minut oli aivopesty uskomaan, että tarvitsen lääkärin hyväksynnän siihen, mitä lapan rokkakoskesta alas ja mitä jätän lappamasta. Suomessa kun oikeasti osataan pelotella terveydenhoidon puolella, milloin saat minkäkin vaivan uudesta ruokavaliosta tutustumatta ollenkaan ko. ruokavalioon.
 Oi miksi, oi miksi ihmisiä pidetään tyhminä?
Pitää vielä loppuun kirjoittaa kokemus siitä kun kävin Tampereella asuessa oma-lääkärillä, jolla ainakin iän mukaan luulisi olevan kokemusta. Valitin yhtä asiaa voinnissani ja lääkäri kaivoi paksun kirjan esiin selasi sitä ja tuumasi, ettei sellaista ole täällä joten se ei ole ongelma. Right! Sen paksun kirjan voisi oikeasti polttaa ja kirjoittaa yhteen paperiin kaikki neuvot. Kuuntele sitä potilasta ja usko kuulemaasi, sen jälkeen ala etsiä ratkaisuja asiaan. Tiedän, liikaa vaadittu.

Tulipa sillisalaatti, mutta oikeasti ihmiset kuunnelkaa itseänne ja omaa oloanne enemmän kuin muita. Keho on viisas ja osaa kertoa teille paljon, jos kuuntelette sitä ja vähät välitätte muidein ei niin viisaista neuvoista. Vaikka gluteeni ja maito ei kaikille hengenvaarallista olekaan, vain epämukavaa, niin se voi olla jopa läheisille liian epämukavaa, jos jatkaa niiden syöntiä. Kyllähän se ärsyttää, väsyttää ja masentaa, kun olo on kuin valtamerilaivalla pienessä lätäkössä, eihän siihen lätäkköön muita mahdu uimaan. Voi olla että kiukuttelu ajaa muut siitä lätäköstä kauas, samoin ne pahan hajuiset pierut.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!