sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Sekalaista

Olkkariin tuli tavara syöppö, on se jo valmiina, mut en oo jaksanut kuvaa ottaa. 

Ystävältä saatu taulu pääsi myös seinälle, nyt vaan täytyy vaihtaa sohvanpäälliset, että mätsää taulun kanssa.

Mamumamma valmistautuu suomen reissuun takin ostolla, ostin liian ison, ettei ahista ja purista.

Mamuherra paneloi saarekkeen loppuun, vähän vielä pakkelia ja maalia, niin tuo on valmis. 
Hello Kamut!
Meikäpä on ollut ihan hiljaa vähän aikaan. Kirjoitin jo mamuna olemisen riemusta pitkän tekstin, mutta se on vielä luonnoskansiossa, tarttui suodattimeen.
Eilen kävin suomileidien kanssa päivällisellä ja löysin samalla reissulla itselleni takin suomen reissua varten. Vielä pitää löytää juhlapuku laatikosta ja juhlakengät varmaan täytyis myös ostaa, kun jalka ja selkä ei kestä korkkareita, niitä kyllä multa löytyis. Parturiinkin pitäisi päästä, mutta sekin nyt on taas vaan jäänyt, siis ajanvaraus. Minä kun en enää mene kelle tahansa parturille, syksyllä kaksi parturia onnistui tunaroimaan mun tukan melkoiseen kuntoon ja sitä on nyt pipon alla kasvatettu muutama kuukausi, jospa herra Hannah sais tuon tukan taiottua taas nätiksi.
 Olen ollut super laiskana, siivous ei nappaa, ruuanlaitto ei nappaa, mikään ei nappaa. Tuo tuhannen lumi ja kylmyys saa mut kohmettumaan ja syväjäädytettynä ei saa oikeen mitään aikaiseksi. Niveliä särkee ja yötkin menee heräillessä säryn takia, sais se kesä jo tulla. Lisäksi selkä mokoma kiukuttelee kanssa, hartiat pamahti niin lukkoon, että päätä särkee ja kipu nauraa särkylääkkeille. Käväisin eilen illalla lähimmässä ostoskeskuksen hierojalla vartin hartiahieronnassa. Täällä monessa ostoskeskuksessa on hierontapaikkoja, mihin voi vaan kävellä sisään ja saa ihan kunnon hieronnan, eikä edes maksa paljoa. Pitäis varata aika taas omalle hierojalle, sitä parempaa hierojaa en ole vielä tavannut. Akupunktiossakin voisi käväistä, sinnekkään en ole ehtinyt tämän vuoden puolella. Tuntuu, että on vaan kokoajan ohjelmaa ja tekemistä, että unohtaa itsensä.
 Meni vähän valittamiseksi, mut menkööt.
Iso pyykkiläjä odottaa laskostajaa ja voisi muutaman koneellisen pestä vielä tälle illalle, huomiseksi kun on jälleen luvattu lumimyräkkä ja jos sähköt menee niin silloin ei pyykkiäkään pestä.
Sormet ja varpaat ristiin, että huominen myräkkä on niin iisi, että antaa meidän pitää sähköt!


6 kommenttia:

  1. Juu, sahkojen puolesta peukutetaan. En haluaisi menettaa niita. Jos vaikka vahan taas ompelis jotain. Lankaprojektia kun ei ole aloitettuna niin. Hienon tavarasyopon olette olkkariin saaneet. Ja se takki on heeno kanssa. Oon kylla kateellinen etta paaset suomeen vaikka onkin vain viikko. Ma voisin hypata matkalaukkuun. ;) Harmi etta kipu kiusaa. Ma olen kanssa ton jalkani kanssa vahan sita mielta etta voisi pistaa vaihtoon. Ja kaiken lisaksi jalat on ihan jaakalikkoina koko ajan vaikka on villasukat jalassa koko ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistanko Ina sulle opossumisukat (tai lankaa) tulemaan? ;) Ovat kuulemma viela villasukkia lampimammat! ite en ole testannut kun ei se talvi taalla niiin kylma ole... :D (spoken like a true kiwi!)

      Poista
    2. EN kuule pistais hanttiin jos haluat lankaa laittaa. :) Ja juu, sustahan on tulossa ihan natiivi siella. :)

      Poista
    3. Ei muuta kuin liput tilaamaan. Oon vaan miettinyt, että on hullua lähteä keskellä talvea suomeen, kun palelee jo valmiiksi. Onneksi suomessa on lämpimät talot.

      Poista
  2. Valilla saa valittaa! Ei kait sita kukaan jaksa koko ajan hymyilla, varsinkaan ankkajaassa lumimyrakassa! Mutta keittion saareke nayttaa kivalta! Tahtoo meille kans! (vaikkei se mihkaan kylla mahtuis :D Tsemppia sinne pakkasiin, ja nauti Suomen reissusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Saarekkeesta tulee kiva. Pitkään piti suunnitella, että se meille mahtui, nyt meillä on tupakeittiö, olohuone oikeastaan puuttuu kokonaan.
      Kiitos, toivotaan, ettei Suomessa ole liian kylmää ja lentskarit lentää.

      Poista

Kiitos kommentista!