lauantai 18. lokakuuta 2014

No miten sitten kävikään


Siis se minun äijäflunssailun. Otin varmuuden vuoksi Nyquilia, päästin miehen salille kahden muksun kanssa ja istahdin koneen eteen. Siinä nörtätessä sain ystävältä virka-apupyynnön, johon en tietty itse voinut osallistua, mutta kilttinä vaimona lupasin että kyllä mies tulee, kunhan salilta pääsee. Ajattelin antavani lasten katsella jotakin elokuvaa, että itse voin vetää lonkkaa, mies voi ihan hyvin mennä apuun ystävälle. Mies ihan mielellään menikin, etten minä nyt vasten hänen tahtoaan matkaan laittanut ja sitä paitsi pääsi mun autolla ajelemaan ;) .
Tein lounas riiseistä puuron, joo me kierrätetään kaikki, riisitkin syödään viimeistä piirtoa myöten. Kesken puuron keiton puhelin soi ja mies muistutti, että tytön pitäisi olla vartin päästä kymmenen minuutin matkan päässä synttäreillä. Olin totaalisesti unohtanut koko jutun, niin oli tyttökin. Lahja oli ostamatta ja mulla oli kalsaripäivä, tepastelin kotona hiukset rasvaisena kotivaatteissa. Vikkelään puuro pois hellalta ja huusin tytölle, että vaihtaa hänkin vähän siistimpiin vaatteisiin, itse tempaisin ekat housut jalkaa mitkä vastaan tuli ja tukka kiinni. Tytön kilometri tukka piti vielä letittää ja se vie aina aikaa. Herkkä tyttö inhoaa hiusten harjausta ja hiuksethan oli tietysti takussa kun oli kiire. Tasan 4.00pm olimme autossa, minä ja neljä muksua. Ainiin, ehdinhän minä löytää synttärikortin omista kätköistäkin ja kirjoittaa sen myös. Pankkiautomaatilta haettiin lahja, koska en edes viitsinyt mennä etsimään lähimpään kauppaan sankarin toivomaa mailitlleponia, ei sitä ois kuitenkaan löytynyt, joten tylsänä länttäsin rahaa kirjekuoreen ja tyttö synttäreille. Vain vartti myöhässä. Aika hyvin siis.
Tulomatkalla pysähdyttiin deekuussa jätskillä poikien kanssa ja kotiin möllöttämään. Vanhin muksu on ollut koko päivän kavereiden kanssa pelaamassa jalitsua ymcalla ja pääsee kaverin kyydillä kotiin.
Ainiin se puuro on edelleen hellalla, eihei se hella sentään enää päällä ole, mut puuro taitaa olla kuitenkin valmista. Iltapala on siis tehty. Iltasiivous nakitetaan muksuille, jotka sokerihumalassa hyppivät pitkin taloa, neiti kun toi synttäreiltä läjän karkkia. Ylläolevassa kuvassa on enää jämät jäljellä.

Sellainen se suunniteltu äijäflunssailu oli, meni ihan naisflunssan puolelle. Ei se mitään, alan olla jo huomattavasti paremmassa kunnossa.

2 kommenttia:

  1. Hah, PAHOITTELEN flunssanimikkeen muuttumista, taisin olla pahasti syypää tähän. Mutta oikeasti, voi luoja kuinka tuli apu tärkeään paikkaan! Ollaan äärimmäisen kiitollisia :)

    Ps. Vastaavaa nakitusta odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä pahoittele :). Oli ilo auttaa teitä!
      Meillä alkaakin hippasen isompi urakka ja en kyllä unohda sua ;) .

      Poista

Kiitos kommentista!