tiistai 2. joulukuuta 2014

Kolme vuotta




Kolme vuotta sitten alkoi meidän Pohjois-Amerikan kiertue. Aloitimme seikkailumme Kanadan länsirannikolla Vancouverin naapuri kaupungissa. Reilu vuosi siellä asuttiin, ehdittiin kokeilla neljää eri asuntoa, menettää koko omaisuus, olla pari viikkoa asunnottomina ja paljon muuta. Melkoisen synkkä vuosi kokonaisuudessa. Matka meinasi tyssätä sinne ja paluulipuja maitojunaan jo harkittiin vakaasti, oli sen verran rankkaa. No päätimme kuitenkin muuttaa tänne Yhdysvaltojen itärannikolle, kun oltiin jo tällä mantereella ja niin me sitten muutimme. Täällä ollaan vajaa kaksi vuotta vietetty ja elämä on jo helpottunut, asuntojakaan ei olla testattu kuin yksi, ensimmäiset kaksi kuukautta asuttiin hotellissa. Tänä syksynä taas piti palata suomeen, mutta niin vaan saatiin uusi mahdollisuus jäädä tänne ja taas jäätiin. Syyskuussa vielä stressattiin lupa-asioiden kanssa ja lokakuussa jo oltiin katsomassa omaa kotia.
 Ikinä ei voi tietää mitä huomenna tapahtuu ja hyvä niin.
Ehkäpä jonakin päivänä sinne suomeenkin tullaan, mutta nyt ollaan täällä ja nautitaan siitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!