tiistai 18. marraskuuta 2014

Naapurien säikyttelemistä

Naapurien järkyttämistä

Kylähullu mamu, joka säikyttelee viattomia naapureita siivoamalla suomalaisittain

Tänään oli villakoirien ulos ajo, reppanat oli lisääntyneet liikaa ja kukaan ei ollut hoitanut edellisiä pois ennen uusia ja jotku olivat jo kasvaneet liian suuriksi. Onneksi sentään ovat hiljaa, eihän muuten kukaan nukkuisi sängyssä jos koirat räkyttäis sängyn alla. Pitävät onneksi möröt loitolla.
 Siivosin siis lastenhuoneen. Meillähän on kolme lasten huonetta, mutta vain yksi niistä vakituisessa käytössä. Keksin kantaa peitot, tyynyt ja nallukat pihalle puhuriin ja kylmyyteen. oli niin kovia tuulen puuskia, että sain yhden tyynyn hakea tien toiselta puolelta. Tänään on ollut täällä hyytävän kylmä, vaikka ylläolevasta kuvasta voisi luulla toista. Kirpeä pikkupakkanen ja navakka tuuli. Saadaampa ihanan raikkaat vuodevaatteet ja järkyttyneet naapurit. Ihmettelevät varmaan, että nyt on mennyt naapurin mamu ihan sekaisin kun kantaa peittoja ja tyynyjä pihalle pakkaseen. Teki mieli kantaa patjatkin pihalle, mutta meillä ei ole mattotelinettä eikä mitään muutakaan telinettä mihin ne laittaisi, lisäksi olkapää reistaa edelleen ja no oikeasti, naapuri olis varmaan soittaneet valkotakkiset katsomaan mitä mamu oikeen duunaa. En ole nähnyt kenenkään tuulettavan mattoja tai vuodevaatteita täällä. Minäkään en enää tuuleta kuin pikkumatot, koska olkkarin matto on valtaisa niin en jaksa liikutella sitä itse ollenkaan ja jos delegoin sen ukolleni, niin sitä saa odottaa.....
 Sain jopa yhden muuttolaatikon täytettyä lastenhuoneesta ja suunnittelin pakkaavani toisen, mutta aika loppui. Ilta oli taas tohinaa ja kiirettä, kun oli kolmen muksun opettajien tapaamiset. Huomenna jos räkäpäälläni jaksan jatkan yläkerran raivausta siivousta. Ylihuomenna meillä on jo iso laina ja "oma"talo, niin ja ressi.

Pipokausikin on jo avattu ja kuljen nykyään villamyssy päässä jokapaikkaan. Törkeen helppoa kun parturi leikkasi tukan miten sattuun, niin nyt voi hyvällä syyllä kulkea myssy päässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!