Uskalsinpas

Käydä parturissa.
Se vaati hivenen rohkeutta, sillä ainakin kolme edellistä parturia eivät osanneet leikata minun hiuksia. Yksi pilasi hiukseni niin pahasti, että takaraivossa oli kunnon kolo ja sitä ei saanut piilotettua muulla kuin pipolla. Silloin oli remontti pahimmillaan, joten pipo oli ihan hyvä asuste muutenkin, tosin sen kolon kasvattamiseen meni ainakin puoli vuotta.
Viime Suomenreissulla siskoni sai hyvät naurut mun hiuksista, äitini ei uskaltanut nauraa, mutta vihjaili kauniisti, että mitä tuolle tukalle on tapahtunut. Siskon mieskin huomasi mun kauniin kampauksen, joten se oli oikeasti kamala kun mieskin sen huomasi.
En sitten enää uskaltanut mennä kampaajalle, kasvatin hiuksia ja kävin yrittämässä hyvin arvostellussa kampaamossa leikkausta, mutta nepä vaan leikkasivat pituuden tasaiseksi ja asia selvä, hintaa silläkin sentin leikkauksella oli $45 plus tippi.
Olen nyt puoli vuotta harkinnut hiusten parturointia ja eilen sitten menin ketjukampaamoon kysymään olisiko heti aikaa. Ei ollut. Sain ajan täksi päiväksi eli jouduin nukkumaan yön yli ja miettimään, että jos jättäisin sittenkin välistä koko parturoinnin.
Uskaltauduin kuitenkin. Ensivaikutelma ei ollut kovin vakuuttava, sillä minulle oli varattu kampausaika, vaikka selkeästi puhuin uudesta mallista ja leikkauksesta. No parturi lopulta ymmärsi mitä haluan ja teki työtä käskettyä ja vielä paremmin kuin osasin odottaa.
Jätin hyvät tipit ja varasin uuden ajan samalle kampaajalle, sillä en halua enää etsiä kampaajaa kolme vuotta ja pilata hiuksiani kolmea kertaa.
Eipä enää tarvi näyttää pyryharakalta, kun saa tukankin laitettua.

Entinen pyryharakka.

Meidän mamu-ura ja kannattaako siihen ryhtyä?

Kannattaako mamuksi alkaa? Mitä pitää tietää ennen kuin alkaa mamuksi? Mitä olisi hyvä tietää ennen sitä?

Mieheni unelma oli pikkupojasta asti muuttaa Yhdysvaltoihin, sisaruksien perään. Sattui vaan niin, että mentiin naimisiin ja perustettiin perhe Suomeen. Kävimme monta kertaa (monta kertaa siihen nähden, että ei olisi ollut oikeasti varaa) Yhdysvalloissa. Söimme puolivuotta kaurapuuroa, että saatiin rahat kokoon ja taas mentiin. Lyhin aika mitä oltiin, oli kuukausi. Pisimpään oltiin kolme kuukautta. Totuuden nimissä, ei meillä olisi ollutkaan varaa, jos olisi pitänyt majoitus maksaa, mutta majoitus oli ilmainen ja ruokakin oli, jos ei nyt ilmainen niin hyvin halpa. Mies teki siihen aikaan Yhdysvaltoihin töitä ja yhdistetiin tietysti työreissu samalle kertaa. Monesti näillä reissuilla paikalliset kysyivät voisinko kuvitella muuttavani tänne, no en voinut. En todellakaan voinut kuvitella sellaista. Olin ostamassa taloa Suomesta, opiskelin Suomessa ja minulla oli yritys Suomessa. 

Ensimmäisen kerran kun olimme lähdössä Kanadaan, muutto peruuntui loppumetreillä ja mies vaihtoi samaan aikaan työpaikkaa Suomalaiseen yritykseen, silloin ajattelin, että jäädään nyt tosissaan Suomeen. Yllytin miestä etsimään meille taloa, mutta eipä se onnistunut. Miehen työpaikat vaihtui ja lapsiluku kasvoi. Olin jo ihan varma, ettei me minnekkään enää lähdetä ja opiskelin itselleni ammatin. Opiskelujen loppupuolella mies ilmoitti, että on saanut työtarjouksen Kanadasta, lähdetäänkö? 

Ei pitäisi ikinä kysyä tuollaista kysymystä ihmiseltä, joka on kahden viimeisen vuoden aikana elänyt erittäin stressaavaa elämää. Viides muksu syntyi, opiskelin, mies teki töitä ja viimeisteli maisterinpaperit, perustin yrityksen, tein vapaaehtoistyötä, sain selkä diagnoosin ja lapset hoidettiin kotona ilma ulkopuolista apua. Tuollaisessa tilanteessa kun tarjotaan kotirouvailua, niin vastaus ei ole kielteinen. Ilman pienintäkään ajatusta mitä oikeasti tulee tapahtumaan lupasin lähteä kahdeksi vuodeksi.
Ei minulla ollut resurseja miettiä tulevaa muuttoa, tein opinnot loppuun, hoidin muksut, kodin ja työni. Olin jopa viimeisen kesän Suomessa ollessa ulkopuolisella töissä, kun mies vietti isäkuukautta. En oikeasti ymmärrä, miten siitä selvittiin. Hengissä selvittiin kuitenkin.
Valmistuin maanantaina ja lennot Kanadaan oli torstaina. Kaikki myytiin ja hävitettiin Suomessa ja lähdimme 12 matkalaukun voimin reissuun.
Lähtisinkö enää tällä kokemuksella matkaan tuossa tilanteessa? En, en lähtisi. Vaatisin saada nukkua vuoden ja miettiä asiaa sitten tai sitten lähtisin, olen pikkasen yllytyshullu.

Tällä kokemuksella tiedän mitä kannattaa ottaa huomioon kun lähtee ulkomaille asumaan ilman turvaverkkoja ja tuikituntemattomaan paikkaan.
Suosittelen muutaman päivän reissua uuteen kotipaikkaan, tutkimaan minkälaista siellä on ja mistä voi etsiä asuntoa. Netistäkin sen voi löytää, mutta todellisuus voi löydä vasten kasvoja. Suosittelen etsimään asuntoa hyvältä alueelta, ei tarvitse olla kaupungin paras asuinalue, sillä siellä on omat ongelmansa. Sellainen keskivertoalue riittää ja on yleensä turvallinen. Rikkaimmilla alueilla on talomurtoja ja ryöstöjä tuon tuosta, köyhimmissä alueissa taas tappelut ja huumeet on arkipäivää. 

Jos on lapsia, niin kannattaa tsekata myös kouluarvostelut, huippukouluissa lapset voi stressaantua liikaa ja vanhemmilta vaaditaan rahaa ja aikaa. Itse laitan lapset mielumminkin huonoon kouluun kuin huippukouluun, sillä omakokemus on, että ns. huonoissa kouluissa hyvät oppilaat saavat huippu opetusta, koska ne jaetaan tasoryhmiin, lisäksi niissä kouluissa on ollut meidän kokemuksen mukaan huippu ilmapiiri. Sitten on vielä ne koulut, jotka ovat turvattomia, niihin ei kannata lapsiaan viedä. Ne on asia erikseen.
Kannattaa ottaa myös selvää harrastusmahdollisuuksista ja heti kun ehtii, niin mennä harrastuksiin mukaan. Lapset myös, sillä harvemmassa maassa lapset hengaa keskenään puistoissa kuin Suomessa. Lapsia kuskataan harrastuksiin ja ne saavat kaverinsa sieltä. Harrastuksistakaan ei aina tarvitse maksaa itseään kipeäksi. Tietysti jos on tarve näyttää ettei me mitään köyhiä olla, niin voi maksaa hyvin itsensä vararikkoon lasten harrastuksilla ja menettää oma vapaa-ajan. Me ollaan niin köyhiä, että vien lapsiani paikallisille klubeille harrastamaan, joiden hinnat on naurettavia. Teen aina kun ehdin vapaaehtoishommia sinne. Tosin minulta ne ei paljoa osaa odottaa, koska mulla on niin suuri perhe. Eivät tiedä, mitä minä olen entisessä elämässä tehnyt.

Tässä sitten vielä vinkkiä sille, joka tulee olemaan se kolmannen luokan kansalainen joka hoitaa kodin ja lapset.
Sovi puolisosi kanssa selkeät pelisäännöt esim. rahasta. jos olet tottunut olemaan oman kukkarosi herra ja yhtäkkiä sinulla ei ole tuloja, niin lupaan, että tulet kokemaan olevasi täysi luuseri ja arvoton. Yhtäkkiä olet menettänyt sen vallan mikä sinulla oli, et voi enää mennä ja ostaa ja tehdä, ilman että kerjäät puolisoltasi rahaa. Tämä on muuten oikeasti hyvin yleinen ongelma mamuperheissä. Kotona oleva ei välttämättä saa edes pankkitiliä avattua uuteen kotimaahansa. Minäkin voin maksaa tänne veroja, mutta pankkitiliä en saa. Onneksi sain Kanadaan ja siirrettiin vain Kanadasta tänne samaan pankkiin tilit. Sopikaa siis selkeät säännöt rahan kanssa. Työssäkäyvä ei voi olettaa, että toinen on sitten rahaton ja saa rahaa silloin kun työssäkäyvä sitä antaa, älä ikinä suostu sellaiseen, että jäät rahattomaksi. Lisäksi älä koe tunnontuskia siitä, että elät nyt työssäkäyvän rahoilla, sillä sinähän kuitenkin lähdit hänen mukaansa ja teet kyllä varmasti oman osuutesi perheesi eteen, eli ota se palkkana työstäsi. Meillä osa rahasta tulee minun tilille ja minä pidän perheen ruuassa ja lapset vaatteissa, mies hoitaa loput. Voin siis päättää syödäänkö meillä puuroa ja ostanko itselleni käsilaukun ;) . 

Hanki itsellesi harrastus, joku sellainen, että näet ihmisiä ja saat sosiaalisia kontakteja. Mene vaikka kielikurssille, niitä järjestää kansalaisopistot ja moni niistä on ilmainen, mene kouluihin vapaaehtoistyöhön, etsi kuntosali tai joku ryhmäliikuntatunti. Tee tuttavuutta naapurin kanssa, etsi meetup grouppeja mielenkiintosi mukaan. Mutta älä jää kotiin. Työssäkäyvällä on oma sosiaalinenelämä työssä ja monissa maissa se riittää, sillä työpäivät on pitkiä, kotona oleva saa sitten iltaisin pettyä siihen kun toinen ei enää jaksakkaan sosiaalista elämää ja itse on kökkinyt päivän kotona. 

Opiskele kieli jo ennen kuin lähdet matkaan. Olisi hyvä osata edes alkeet. Älä tee niin kuin minä tein, melkeinpä ummikona painelin matkaan ja luulin että kyllä se kieli siitä tarttuu. Ei muuten tartu. Joudut tekemään pääkipeänä töitä sen eteen, mitään et saa ilmaiseksi, et edes kieltä. Ja varaudu siihen, että jos niitä lapsia on, niin niiden sopeutuminen vie aikaa noin 3kk ja saat kokea kaiken kiukuttelun ja turhautuneisuuden ja stressin. Se menee onneksi ohi, joten ole vain tukena niille ja tsemppaa niitä eteenpäin.

Tee itsellesi suunnitelma. Suunnittele mitä haluat elämältä, haluatko olla kotona ja leikkiä kotirouvaa vai haluatko joskus työurakin. Toimi sen mukaan, että toiveesi toteutuu. Ilman suunnitelmaa et saa mitään. Tietystihän suunitelmat voi muuttua ja ne saa muuttuakkin, mutta unelmoi, unelmoi suuria. Ilman unelmia ei tätä jaksa.

Lisääkin olisi vaikka millä mitalla, lasten kanssa matkustelusta, asumiseen ja autoiluun, mutta jätän ne tästä pois, sillä muuten tähän tulee kirjan verran tekstiä.
Kyselkää vaan, niin vastaan.

Tässä on kuvia Kanadan ajalta, nyt on melkoinen ikävä Kanadaan, voisin lähteä sinne takaisin.

Minä olen suomalainen Mamu

Suomessa kohistaan monikulttuurisuudesta. Mamut saa kyytiä ja nekin, jotka ovat syntyneet suomeen tummemmalla iholla, kuin blondi suomalainen.
Minäkin olen maahanmuuttaja, jo kolmas maa menossa. Minun mies ja lapsetkin ovat maahanmuuttajia. Me pysytään aina maahanmuuttajina, vaikka suomeen palattaisiin. Mamu mikä mamu.

Olen ylpeästi mamu, itse olen polkuni valinnut ja maahanmuuttajaksi alkanut. Olisin voinut valita toisinkin. Tällä mamuilulla olen vaan saanut silmäni auki, mitä ei olisi tapahtunut, jos olisin Suomeen jäänyt. En olisi varmaan koskaan ymmärtänyt niitä, jotka joutuvat pakon edestä kotinsa ja maansa jättämään ja sopeutumaan uuteen kulttuuriin ja kieleen. Ymmärrän heidän suunnattoman yksinäisyyden. pelon siitä miten selvitä kun yhteistä kieltä ei ole. Ymmärrän sen, että tukiverkostokin on jäänyt edelliseen asuipaikkaan ja uudessa kotimaassa ei välttämätä ole yhtään ketään kenelle soittaa jos tulee ongelmia. Pelko siitä, saako maahan jäädä asumaan, voiko aloittaa rakentamaan uutta tulevaisuutta, vai odottaako pysyvämpää maassaololupaa. Tiedän sen tunteen, kun haluaisi opiskella, tehdä töitä, tienata, mutta lupaa ei ole. On lupa vaan olla ja asua ja pelätä sitä hetkeä, että tulee tieto, että maasta pitää poistua. Sekin on koettu. Kaikken tämän olen vapaaehtoisesti itse valinnut.

Mitäpä sitten jos olisin pakolainen, vaikka muutaman vitsiniekan mielestä olenkin. Olisin joutunut jättämään kodin, läheiset, työn, oman kulttuurin. Joutuisin tuikituntemattomaan maahan, jossa ihmiset on sulkeutuneita ja ennakkoluuloisia, lisäksi elämä olisi rajoitettu vain oleskeluun. Sitä en uskoisi kestäväni. Sen kyllä kestää, ettei töitä voi tehdä, eikä opiskella, mutta jos siihen päälle lisää ennakkoluuloiset ihmiset ympärille, niin siinä hajoaa pää.

Olen asunut alueella, missä suurin osa ihmisistä oli tummemmalla iholla varustettuja kuin minä, lisäksi ne omistivat kaiken. Meidän oli erittäin hankalaa saada vuokra-asuntoa, koska ollaan euroopasta, ollaan väärän värisiä ja meillä on liikaa lapsia. Meidän lapset kuulemma tuhoavat talot ja me asutaan kuin porsaat. Kaikki nämä oli ennakkoluuloja.

Olen ylpeä siitä, että meidän lasten ystäväpiiri koostuu lapsista, jotka ovat erikulttuureista ja maista. Lisäksi minä olen saanut aivan ihania ihmisiä ympärille Afrikasta, Meksikosta, Dominikaanisesta tasavallasta, Kolumbiasta, Ukrainasta, Venäjältä.....

Toivon, että jos joskus Suomeen palataan Suomi olisi monikulttuurinen ja mekin mamut hukuttaisiin joukkoon sulavasti vaikka pienimmässäkin tuppukylässä, sillä minä tulen moikkaamaan naapureita ja höpöttämään kaupan kassalle, vaikkei se suomalaiseen kulttuuriin sovikkaan.

Torstaita

Lahdevetta.

Ihan omalla vastuulla, kenenpa muun?

Maitoa ja lihaa ja taas omalla vastuulla.

Arska ja oma terassi, dikkaan.

Eilen olin tahan kellon aikaan mennessa kavellyt monta kilometria, tanaan olen ajanut autolla paljon enemman.
 Vanhin muksu on kipeena ja tarvi lekurin todistuksen kouluun, koska poissa oloja on paljon. Lahdin siis aamusta lekurille ja huh heijaa mika reissu. Ilmottautumisessa meni puolituntia, siis siina etta tati latki meikalaisen tietoja koneelle ja mietti aina valilla mista napista painaa, sita ne uudet tietojarjestelmat teettaa. Sen sijaan lekurin tapaaminen oli nopsa. Takalaiseen tapaan hoitsu ottaa vastaan, mittaa, punnittee ja kyselee, sen jalkeen huoneeseen saapastelee lekuri, tosin talla kertaa tuo oli kai sairaanhoitaja, jolla oli oikeus kirjoittaa respteja. En oo ihan varma, mut ihan ammattilaiselta vaikutti, seta kertoi diagnoosin, minka jo tiesi ja kirjoitti antibioottireseptin, sanoin etten syota tuota laaketta viela pojalle ja sain luvan katsella tilannetta sunnuntaihin asti.
 Haetiin lekurin jalkeen nopsaa lounasta maailman toiseksi parhaimmasta kahvilasta. Sielta sitten vetta hakemaan lahteelta ja kanafarmarin kanssa treffeille hakemaan ankanmunia. Samalla tuli otettua kanamunia kaverille vietavaksi.
Vedenhakureissulla kayn yleensa farmistandilta hakemassa maitoa ja maailman parasta jauhelihaa, syksyisin ja talvisin sielta saa myos omenoita ja kesalla vihanneksi. Ihan huippua kun voi ostaa suoraan tuottajalta ja maksaa sille kunnon korvaus.
Tulo matkalla piipahdin myos Barbour-outletissa, mutta sielta en mitaan loytanyt, ehkapa mulla on jo takkeja tarpeeksi.
Taalla paistaa aurinko ja autossa saa laittaa jo ilmastoinnin paalle, jos se vaan toimis. Eilen piti laittaa viela penkinlammittimet paalle. Takalainen ilmasto on kylla mielenkiintoinen.

Vihdoinkin

Matkaevästä, kuivattuja marjoja ja proteiinijauhetta.

Täti sai huipun herätyksen ekana aamuna, mussut oli tulleet viereen höpöttämään. Mun murut!

Kebabiakin piti syödä, ei ollut hyvä ajatus alkuunkaan.

Outoja tuliaisia Amerikkaan.

Tätin tabletti pääsi pitkällä automatkalla käyttöön, muuten olikin tyhjänpanttina laukussa.

Mietin, miksi niitä portteja ei ole jo suljettu.

Pikkuinen tätin susihukka, ihana.

Vanhassa kotikaupungissa suunnistusta, kartasta kuva kännykkään ja menoksi.

Tuusulan Boston, matkan huumorintajuisin juttu. 

Tuliaispiippuja, miksiköhän kukkahattutädit ei ole saaneet niitä pois markkinoilta, nehän suorastaan kannustaa tupakointiin.

Kevyttä matkalukemista, siis kirja oli kevyt, tarina julma. Suosittelen.

Ruottin rannikko.

Pilvien päällä, voisko tuonne muuttaa asumaan? Paistais aina aurinko.

Matka oli yhtä hattaraa ja ihania tätin muksuja. 

Lisää tuliaisia Amerikkaan.

Edelleen tuliaisia, painoi aika julmettuna, mut onneksi mulla oli monta laukkua.

Meidän vauvakin sai kummeilta tuliaisia, kiitos!

Maailman parhaat hanskat. Ansaitsisi ihan oman ylistyspostauksen, niitä tuli kassillinen omaan käyttöön. 

Vaikka kuika yritin tehdä muksuille muumilimsaa, niin maku ei muuttunut. Jännä homma.

Käväisin sitten Suomessakin. Reissu oli hyvin lyhyt ja hermoja kiristävä. Selkä kun meni heti menomatkalla jumiin ja kiristi ihan oikeasti hermot juntturaan ja teki aika jänskän olotilan. Mitä nyt ei meinannut aina tajuissaankaa pysyä, mut nyt ollaan jo kotona, joten hengissä selvittiin.

Suomessa ei ollut kylmä, ei juurikaan lunta ja olin ylimitoittanut varusteeni. No empähän paleltunut, hikoilin suorastaan. Näin kasan niin rakkaita ihmisiä ja muksut oisin voinut adoptoida lähtiessä itselleni.

Tuliaisiakin toin vaivaiset 46 kiloa takaisin, monia varmaan naurattaa nämä suomalaisten himoitsemant asiat. Kaurapuuroa, salmiakkia, suklaata, hackmania, muumia, mausteita, sokeria jne. Minä olen myös tilannut suomesta tiskiharjoja, mäntysuopaa ja kauhoja. Ai niin, toin myös sinin mattopiiskan, lattialasta ja laatanpesuun tarkoitetun harjan, kaikkea sitä raahaakin mukana. Monen monta juttua olisin vielä voinut hankkia, kuten mattotelineen, kuivaustelineen, kuivauskaapin, saunankiukaan..... Mut ei ne ois laukkuun mahtuneet.

Nyt on viikko kotoiltu, no tuli jo mökkeiltyä ihka oikealla mökilläkin.
Suunnitelmissa on aloittaa puutarhan tekeminen, kunhan päästään tuosta valkoisesta mössöstä eroon. Mies tekee remonttia ja täällä on edistytty. Laitan kuvia taas jossain vaiheessa.

Onko teillä postaustoiveita? Kysymyksiä? jne. Kommenttipoksiin vaan kommentteja.

Etsi kuvasta tikka.

Perintökalleus pääsi vihdoinkin kattoon, vielä kun raskisi kunnostaa tuon.

Olipa kerran lauantai, jolloin ajattelin siivoavani koko huushollin, jäi ajatuksen tasolle täysin. Sain sentään tytön lajittelemaan pyykit ja pojan pesemään niitä, lisäksi lapsukaiset ihan itse siivosivat huoneensa ja mies siivosi kellaria oikeen ahkerana. Mitä minä sitten tein? No kuskasin neidin gymiin, kävin pikaisesti hakemassa maton alle liukuesteen, sen jälkeen kiireesti ruokakauppaan, jossa oli koko kulmakunnan muutkin tyypit pötyä hakemassa, sillä tännehän on luvattu lumisadetta 48 tuntia ja tiedossahan on nälkäkuolema, jos ei nyt kiirehdi kauppaan hakemaan ruokaa. Mun oli pakko tehdä ruokaostokset, joten siinä ruuhkassa puskin kärryä ja kuuntelin muksun vinkumista ja koko reissu meni ilman, että menetin hermoni kertaakaan.
Kotona väänsin ruokaa ja siivosin keittiön ja taas piti mennä, Poju meni kaverin synttäreille ja me muut mentiin rautakauppaan, sillä tarvittiin välineet laatoitukseen ja kettinkiä tuolle kynttelikölle. Käytiin jätskilläkin ja tuli sitten käytyä kerralla kahdesti siinä ravintolassa. En tajua miten olenkin saanut viimeaikoina onnetonta palvelua kahviloissa ja ravintoloissa, ehkäpä mun ei vaan pidä niissä käydä. No jätin kyllä palautetta kuittiin tipin kohdalle. Toivottavasti meni perille.
Tulomatkalla pysähdyttiin naapurin mamulasta laattaleikkuria hakemaan ja lähdettiin ajelemaan kotiin. Minuutin matkan jälkeen takarenkaasta kuului ihme jysähdys, ei mikää iso, ja auto alkoi tärryyttämään. Kai siellä jarru hirtti kiinni. Ajeltiin hissukseen jurnuttavalla autolla kotiin ja mies on nyt auton kimpussa. Voi että mä sitten rakastankin ajaa noilla vanhoilla paskoilla. Aina saa vähän jänskätä mikä levenee seuraavaksi, meiltä kun jännistystä ei muuten tästä elämästä puutu, niin onhan se mukavaa kun auto sitä meille tarjoaa. Jäi siis se laatoitus hamaan tulevaisuuteen, yksin en tuota lattiaa laatoita, se kun on ihan vanerilattia ja tarvii alapuolelle kuulemma vahvistusta, että laatta kestää. Lattialämmityskin siihen piti tulla suunnitelmien mukaan, mutta kun lattian pinta nousisi liikaa, niin jätetään lämmitys pois. Hankitaan eteisen seinään patteri.
Keksin muuten taas muutaman lisä idean tänne mm. portaikko kellariin, autotalli jne. Niistä joskus toiste.
Taidan lähteä pyykkiä viikkaamaan ja siivoamaan, siihen päälle ilta tee ja jooga ja unta palloon.
Mukavaa sunnuntaita sinne ruudun toiselle puolelle!

Aika juoksee, minä en

Lunta ja Narsisseja.

Täällä kiertää flunssapöpö, kolmatta viikkoa on jo kierroksella. Jospa kohta ollaan terveenä, kaikki yhtäaikaa. Varmaan liikaa toivottu.
 Lunta on tullut lisää ja säätiedot lupaa enemmän, mihinhän se mössö mahtuu? Onneksi meillä on kiltti naapuri, joka lainaa lumilinkoaan. Tuota jos meinaa lapioida, niin siinä tekee kuukauden reenin kerralla. Minähän en ole lumihommiin koskenut kuin kerran ja silloinkin sain sellaiset selkäsäryt, että ei kiitos.
 Lumimyrskyn takia mun kauan odotettu hammaslääkäri peruttiin ja tänään viimein pääsin kidutuspenkkiin tai niin mä luulin, edelliset kokemukset Kanadasta ja täällä hammashoidosta on olleet aika julmia, no on mulla pari karseeta kokemusta Suomen hammashoidosta, mut ei siitä enempää. Täällä siis hammaslääkärit on yksityisiä, niin kuin Kanadassakin ja tiedättehän te mitä bisnesmies/nainen tekee saadakseen asiakkaalta enemmän rahaa. No hammaslääkäri tuhoaa ensiksi sun hampaat ja sen jälkeen korjaa ne isolla rahalla. Kolme vuotta sitten kun ekan kerran kävin Kanadassa hammastohtorilla, sain kuulla kuinka huonosti olen hampaitani hoitanut, lisäksi hampaani pitäisi oikoa ja tarvitsen viisi paikkaa hampaisiin, lisäksi hammaskuopat piti täyttää. En alkanut oikomaan, koska olen ne kertaalleen omalla rahalla oikonut Suomessa asuessa, enkä uskonut että viisi hammasta olisi rikki. En siis antanut paikatakkaan, ilman mun lupaa täytti nuo hampaan purupinnat. Vuosi sitten täällä menin hammaslääkärille, joka osottautui bisnesmieheksi myös. Sain taas kuulla kuinka huonossa kunnossa hampaani ovat ja ikenet ihan kamalassa kunnossa ja reikiä rivi paikattavana. Hammasputsauksen jälkeen ikeneni vuoti verta kaksi päivää, mitä ei ikinä aikaisemmin ole tapahtunut. No en taas uskonut sitä tohtoria, koska mulla nyt ei ole mitään oireita ikenissä tai hampaissa, olisin mennyt kuitenkin yhteen hampaanpaikkaukseen, mutta lähdin keskenkaiken odotushuoneesta lätkimään ja ilmoitin luukulla etten tule enää takaisin. Hyvä niin, ois varmaan tuhonnut mun hampaan ja tehnyt uuden hienon tilalle ja olis lähettänyt laskun perässä, kuten miehelleni tekivät. Saatiin suosituksia nykyiseen hammaslääkäriin ja menin sinne pelko no siellä niin. Pelotti, että onko mun hampaat oikeasti kamalassa kunnossa ja saanko taas läjän vinkkejä miten kasvatan hammaslääkärin kukkaroa mm. hampaidenvalkaisu, oikominen, reikien paikkaus jne. Tämä klinikka yllätti mut täysin, siellähän oli oikeasti hammashoitoa tarjolla, eikä hammasbisnestä. Hoitaja teki kaikki erittäin nätisti, putsas hampaat niin ettei sattunut yhtään, eikä verta valunut pätkääkään. Otti rontgenet ja totes, että siellä on pari pientä reikää ja kun kerroin, että ne on olleet siellä yli kolmevuotta ja näkihän se edellisistä röntgenkuvista, ettei muutosta ole tapahtunut. Lääkäri meinas kurkata suuhun parin kuukauden päästä ja jos ne on edelleen samankokoiset, niin annetaan olla. Siistii, vihdoinkin löytyi hammaslääkäri, joka osaa hammashoidon.
 Kävin tänään parturissakin ja tulin siihen tulokseen, että mieheni saa tulevaisuudessa leikata mun tukan tai sitten opettelen itse leikkaamaan.

Lunta, ei kiitos enempää

Pikkuauto meni hankeen piiloon, kuin pupu puskaan.

Lunta tuli vaakatasossa.

"Pääovesta" ei nyt pääse kulkemaan. 

Möhkökin näyttää pieneltä kinoksien keskellä.

Postilaatikko näkyy vielä.

Myrsky kävi täällä. Lunta tuli taas yli oman tarpeen ja tuuli oli kova. Autot joutui kaivamaan kinoksista ja ulko-oven edessäkin oli puolimetriä lunta, onneksi täällä avautuu ovet sisälle päin.
Naapurin mamu lainasi lumilinkoa ja sillä saatiin piha auki, lapion kanssa siihen olis mennyt kauan. Miehet kävi auttamassa vielä meidän naapurin mummoa ja pappaa pihan aurauksessa. Täällä on kyllä huippua se, kun naapuriapu toimii. Naapurin vanhuksista pidetään huolta, aina on joku joka käy kysymässä tarvitsetteko apua. Meillekkin tuli myrskyn aikana viestiä, että jos tulee avun tarvetta, niin ilmoittakaa vaan, kahdestakin paikasta. Vaikka tämä itärannikko ei ole mitenkään sosiaalisin paikka Amerikasta, niin silti täällä on himppasen sosiaalisempaa kuin Suomessa.
Kävin itsekkin tekemässä lumitöitä, kun piti päästä ulos mökistä. Hölmö kun menin lapioa heiluttamaan, nyt on selkä taas jumissa vaikka maanantaina kiropraktikko sai sen oikoseksi. En ole ikinä nähnyt tuollaista lunta. Puuterilunta, kevyttä ja jännästi helisevää. Olihan se kaunista, mutta en siltikään kaipaa lunta ja pakkasta, pakkasta voisi olla vain pakastimessa.

Remppakin edistyy hiljallee, mun kodaria voi jo käyttää. Ei tämä vielä valmis ole, mutta toimii. Olkkariin ostettiin uusia huonekaluja sunnuntaiselta Ikean reissulta, pitäis vaan saada kattopaneelit asennettua, ennen kuin voi seinään laittaa kaappeja. Saatte sitten nähdä, kuhan tulee edes pikkasen valmiimpaa.

Hätätila

Tänne on julistettu hätätila. Mahtava lumimyräkkä tulossa tai sarmtaahan tuolla jo, mut myräkästä ei ole tietoa vielä. NH:n puolella pyydettiin käyttämään järkeä kun liikkuu autolla ja muutenkin ulkona, MA:n puolella kiellettii liikkumasta. Pieniä osavaltio kohtaisia eroja ihmisten holhouksen suhteen, no se siitä.

Koulut on kiinni ja miehen työpaikka on kiinni, saadaan olla kotona ihan rauhassa ja tietysti yritetään tehdä remonttia eteenpäin. Kodari sai vetimet ja sain taas monta laatikkoa selvitettyä omaisuutta tai oikeasti lasten aarteita. Pyykkiäkin on nyt mukava pestä, kun ei tarvi pelätä rummutettuja hiiriä. Pesin koko päivän pyykkiä sähkökatkoksen pelossa, nyt on pyykit puhtaana, melkein. Eihän ne ikinä lopu.

Bloggaan taas kännykällä, joten virheitä varmaan löytyy ja en viitsi enempää turista.

Palataan piakkoin!

Mamumamman ruisleipä ohje, olkaa hyvä!

Olen itseoppinut ruisleivän leipoja. Suomessa asuessa kerran testasin juuren tekoa, mutta usko loppui kesken ja ei siitä mitään tullut, tyydyin kaupan leipään.

Kolme vuotta sitten alettiin mamuiksi ja ruisleipää ei enää kaupasta saanut niin piti alkaa itse leipä leipomaan. Kahlasin netin läpi, luin ruisleivän leivontaan vinkkejä, treenasin, epäonnistuin, alkuun meni leivät roskiin kun ei onnistunut, mutta periksi en antanut. Kolme vuotta kun on treenannut, niin se on jo ihan helppoa.

 Ohjeet Mamumamman ruisleipiin tulee tässä:

 Juuren olen tehnyt hapankorpuista, niitä saa täältä Usasta ja Kanadasta melko monesta kaupasta.

Juuri:
  4 tai 5 hapankorppua
  1 l vettä
  ruisjauhoja

Murenna hapankorput lämpöiseen veteen, minä käytän lähdevettä, ihan aitoa sellaista ja lämmitän sen kädenlämpöiseksi. Anna hapankorppujen pehmetä vedessä. Kun hapankorput ovat pehmeitä vispaa ne vispilällä mössöksi. Lisää sitten seokseen ruisjauhoja. Ruisjauhoja laitetaan niin, ettei se nyt ole ihan puuroa mutta ei velliäkään vaan siltä väliltä. Peitä juuri keittiöpyyhkeellä/leivinliinalla ja unohda juuri lämpöiseen paikkaan vuorokaudeksi.

 Seuraavana päivänä kurkkaa liinan alle, luultavasti mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut. Lisää hivenen jauhoja ja vispaa ilmaa joukkoon. Laita taas liina päälle. Juuri tykkää siitä kun siihen vispataan ilmaa joukkoon. Voit siis ihan hyvin vispilöidä sitä ohi mennen.

 Kolmantena päivänä juuri saattaa jo hivenen kuplia, mutta ei välttämättä. Vispilöi ilmaa joukkoon ja lisää jauhoja jos näyttää liian vetiseltä. Älä laita kuitenkaan liikaa jauhoja, se ei saa mennä kovaksi puuroksi. Peittele juuri jälleen liinalla ja ohi mennen vispilöi ilmaa joukkoon.

 Neljäntenä päivänä pitäisi jo olla kupliva juuri, josta voisi jo leipoa leipää, jos ei ole, niin toimi kuin edellisenä päivänä.
 Juurta voi hapattaa vaikka viikon siinä pöydällä, se vaan paranee.

Juuri on valmis kun se kuplii ja tuoksuu happamalle. Jos olet pitänyt sitä lämpimässä, se tuoksuu makealle happamalle, mutta jos olet pitänyt sitä kylmemmässä paikassa se tuoksuu etikkaisen happamalle. Kunhan kuplii ja tuoksuu happamalle, niin se toimii, usko pois.

Leivän leivonta:
 vettä
 juuri
 ruisjauhoa
 suolaa

Teen itse ihan summan mutikassa ja mitään määriä ei ole antaa, opit kyllä määrät pian.
Laita n.1l (tai minkä tahansa muun määrän, riippuen siitä haluatko ison vai pienen taikinan) kädenlämpöistä vettä keraamiseen, muoviseen tai puukulhoon. (Metallisessa leivontakulhossa ei pysy lämpö niin tasaisena, mutta onnistuu kyllä leivonta siinäkin).  Sekoita veteen juuri ja ruisjauhoja, tee taas siitä vellin ja puuron väliltä oleva seos ja vispilöi. Pidä sitä pöydällä päivä. Voit sitäkin vispilöidä halutessasi, mutta vanhalla juurella tehtäessä, se ei ole välttämätöntä. Seuraavana päivänä jos taikina näyttää kuplivan ja tuoksuvan jälleen happamalle, ota siitä juuri talteen. Itselläni on lasisessa hillopurkissa n. desilitra juurta tallessa. Juuren voi myös pakastaa tai kuivata.

 Lisää vasta nyt taikinaan suola ja ruisjauhoja. Taikinan tulee olla vähän niin kuin sementtiä, joka tarttuu jokapaikkaan, silloin se on hyvää. Lisää ruisjauhoja varovasti, ne kun turpoavat, niin saattaa alkuun käydä niin, että laittaa jauhoja liikaa ja leivistä tulee kovia kannikoita. Taikinan siis pitää olla tarttuvaa, mutta ei liian löysää.

 Taikina pitää vielä kohottaa, uudella juurella siihen voi mennä päivä tai kaksi, vanhemmalla juurella se kohoaa päivässä tai alle. Joten kärsivällisyyttä!

 Taikina on kohonnut kun otat siitä palasen ja näet, että se on sellaista höttöä, ilmavaa taikinaa. Silloin se on parasta.

 Minä olen leiponut vain ruispaloja tästä taikinasta, en tiedä miten limppua tai  muita leipiä tehdään, joten kerron miten ne teen.

 Laitan leivonta-alustalle reippaasti ruisjauhoja ja niiden päälle tarttuvan taikinan. Laitan vielä taikinan päälle ruisjauhoja, ettei taikina tartu käsiin ja pystyn ne leipomaan. Pyörittelen/puristelen epämääräisen pötkylän taikinasta, mitään täydellistä pyöreää pötkylää siitä ei pitäisi pystyä tekemään sen verran löysää sen pitäisi olla, taikinaa ei vaivata oikeastaan ollenkaan. Leikkaan siitä viipaleita, joista pyörittelen n. pingispallon kokoisia palloja, jotka taputtelen jauhoisilla sormilla ympyrän muotoisiksi leiviksi ja laitan ne saman tein leivinpaperin päälle kohoamaan. Leipien olisi hyvä olla edes hitusen kohonneita ennen uuniin laittoa. Ekasta juuresta ne ei juuri kohoa, mutta usko siihen juureen, saat sen ajan kanssa kyllä toimimaan ja ne ekatkin leivät voi maistua mielettömän hyvälle.
Laiska versio leivän leivonnasta on, että laitat pellille leivinpaperin ja levität taikinan siihen tasaiseksi kerrokseksi koko pellille ja kuumana leikkaat siitä sopivan kokoisia paloja ja voit halkaista ne myös.  
 Paista leipäsiä n. 400F 10-15 minuuttia. Riippuen tietty uunista. Lämpöä voi joutua laittamaan enemmänkin. Opit senkin ajan kanssa. Minä en paista kovin kuumassa, ettei tule liian kovaa kuorta, minun leipäset on pehmeitä.

 Heti kun sormet kestää kuumaa leipästä, niin leikkaa ne sahalaitaisella veitsellä reunoista auki ja repäise höyryävä leipä auki. Jäähdytä leivät ja nauti. Voit pakastaa leivät ja ottaa pakkasesta yksi kerrallaan leivänpaahtimen kautta nautittavaksi.

Ja se juuri. Voit pakastaa juuren ja ennen leivän leivontaa sulattaa sen yön yli pöydällä. Voit myös säilyttää juurta jääkaapissa, mutta se vaatii viikottaista leipomista tai viikottaista juurenhoitoa. Jääkaapissa säilytettävään juureen lisätään viikottain vähän vettä ja ruisjauhoja ja sekoitellaan. Juuren voi myös säilyttää pöydällä, siitä mulla ei ole kokemusta. Ja juuren voi kuivattaa. Tänään ekaa kertaa elämässäni levitin juuren leivinpaperille kuivumaan ja ensiviikolla teen siitä leipää, kerron sitten kokemuksia asiasta.

Tosiaan huoneenlämpö vaikuttaa siihen tuleeko leivästä etikkaista tai makeaa. Lämpimässä juuri tuottaa maitohappoja ja leipä on makeampaa, kylmässä taas etikkahappoja ja leipä on kirpeämpää, vai mikähän se sana ois suomeksi :).

Ruisleivän leipomisen helppous on siinä, ettei se taikina hermostu vaikka et kellon kanssa sitä leivo. Taikina vaan paranee ajan myötä. Tämä on ns. kiireisen ihmisen aikatauluun sopiva leivonta. Teet vähän silloin tällöin. Voit tehdä leipäset vaikka aamuksi pellille kohoamaan ja illalla töistä tullessa paistaa ne pois, tai vaikka illalla valmiiksi liinojen alle ja aamulla paisto.

Ja jostakin luin, että ne vain käyttävät hiivaa, jotka eivät usko, että juuri oikeasti toimii. Kyllä se toimii, jos ei heti niin hyvin, niin muutaman leivonta kerran jälkeen jo alkaa toimimaan.

Kysymykset saa esittää kommenttilaatikossa ja jos satutte tekemään tällä ohjeella leipää, niin kertokaa minullekkin miten onnistui.

Rummutettu hiiri ja käynnissä oleva lukittu auto.

Essu teki pojasta leipurin, kiitos kummit!

Liian iso ruokapöytä taittui maalausalustaksi. 

Joskus se auto käynnistyy, mutta ovet paukahtaa lukkoon ja kukaan ei ole sisällä, vara-avainta ei ole olemassa. Onneksi on AAA.

Gunstockissa tuubailemassa.

Iloisia tuubailijoita.

Kuvittelin näkeväni Amish tyyppien tekeleitä, siis sellaisia jotka on tehty käsin ilman sähkö jne, mutta pah.

Tämä oli osuva.

Olen vähän höpönä vanhoihin tai vanhan näköisiin kyltteihin.

Keittiön öljytyt pöydät.

Eilen oli melkoinen hulinapäivä taas vaihteeksi, lasten harrastukset jatkui ja taksikuskina oleminen sen mukana. Illalla ajelin vielä Bostonin naapuriin ystävän syntymäpäiville, oli kyllä mukavaa.
 Tänä aamuna olimme lähdössä tubingiin puolentoista tunnin ajon päähän, herättiin tietysti liian myöhään ja mies keksi öljytä pöydätkin ennen lähtöä, ne kun pitää öljytä silloin kun täällä ei ole ihmisiä imppaamassa käryjä. Minä etstin pojille vaatetta ja puin lapsukaisia valmiiksi. Vanhin pojista etsi itselleen vaatetta ja kiljaisi, että täällä on kuollut hiiri. Pyykkikorissa pieni harmaa pallo, jossa sojotti pikkuiset jalat. En halunnut mennä lähellekkään sitä pyykkikoria. Mies joutui hiiren eliminoimaan ja tietysti puhtaat pyykit menivät uudelleen pesuun, niissä kun saattoi olla hiiren verta. Hiiri on hyvin suurella todennäköisyydellä päässyt jollakin konstilla kuivausrumpuun ja siellä muuntautunut harmaaksi palloksi ja päässyt pyykkien mukana asuinkerrokseen. Pyykit kun meillä vieläkin pestään kellarissa, ensi keskiviikkona tulee onneksi pyykinpesukoneelle alusta ja saadaan sitten asennettua se yläkertaan. Lupasin miehelle, että hän saa pestä pyykit nyt niin kauan kuin koneet on kellarissa, minä en hiiriä halua tavata. Vaikka olenkin eläinrakas ja tykkään pienistä ötököistä, niin metsähiiriä pelkään. Ne tihulaiset kun juoksee nurkissa ja merkkaa kaapin pohjat papanoilla ja levittää tauteja. Puistattavia. Hiiri pääsi roskapussissa ulos ja meillä jatkui aamuvalmistelut kireissä merkeissä, joka paikka kun on niin sekaisin kuin olla voi ja tällaisella porukalla ulos lähteminen muutenkin ottaa aikansa, niin sekamelskeessä se vie hermot ja ajan.
 Alkoi olla aika lähteä ja mies pyysi vanhinta pojua mennä käynnistämään auto, että vähän lämpenee, ulkona kun oli melkoisen kylmä täkäläisittäin. No vanhin pojista ei ehtinyt mitään tehdä kun toiseksi vanhin lähti autoa käynnistämään ja onnistui siinä hommassa, harmi vaan ettei huomannut avata kaikkia ovia vaan avasi vaan kuskin oven, käynnisti auton ja pomppasi autosta pois. Ovihan pamahti lukkoon ja eihän meillä nyt mitään vara-avaimia ole. Ei muuta kuin soitto AAA:lle ja vartin päästä oli setä tiirikan kanssa ovea avaamassa, ei sillä kauaa nokka tuhissut kun ovet olivat auki. Onneksi ollaan maksettu AAA:n jäsenmaksua ja vielä parempaa jäsenmaksua, sitä on meinaa käytetty koko rahalla. Päästiin lähtemään ja ehdittiin oikeaan aikaan laskemaan. me kun oltiin ostettu liput yhdestätoista yhteen. Jänskättiin vähän miten meidän nuorimies selviää siellä rengasmäessä, mutta hän selvisi hienosti. Reippaasti osasi mennä rengashissillä ylös ja pompata oikeaan aikaan pois. Lapset nautti. Käytiin isompien lasten kanssa renkailla hyppäämässä ja olihan niillä hauskaa. Mulla olis yksi video omasta hypystä, jos vaan jotenkin onnistun sen tänne laittamaan niin laitan.
 Laskujen jälkeen lähdettiin lähimmän kaupungin mäkkäriin syömään ja sen jälkeen kiertelin vielä outletkylässä tuliaisostoksilla.
 Nyt pitäis vielä illan päälle vähän raivata, että voi aloittaa uuden viikon. Huomenna kun on taas melkoinen päivä. Kerhoa, koulua, kuntosalia ja kolmet viulutunnit. Eipä tarvi miettiä mitä sitä huomenna tekisi.
 Ai niin, käytiin tuolla Amish-puodissa, minulle kun on mainostettu että he tekevät käsin kaikki, ilman sähköä jne. Mutta pah, jos nuo oli tehty ilman sähköä ja uusia työkaluja, niin meidän remppakin on tehty kynttilänvalossa ja käsisahalla. Uskoo ken tahtoo. Ihan kivoja juttuja sieltä löytyi, mutta kyllä on sähkömittari raksuttanut niitä tehdessä.