torstai 23. huhtikuuta 2015

Onnellinen omasta pihasta





Meilla on iki oma piha ja sita on riittamiin, niin paljon, etta lapset pystyy monkijalla rallaamaan ja mina laittamaan puutarhan. Ai etta kun ihanaa.
Puutarhan rakentaminen piti alkaa jo pari viikkoa sitten, mutta kun taalla vaan sairastellaan, niin sepas on jaanyt. Risukkoa ollaan saatu jo perattua ja punkkimyrkyt lykittya kaupunkin metsaan, koska sielta ne peurat tulee punkkeja tuomaan. Punkit on pakko myrkyttaa heti kevaasta, jos meinaa kesalla viettaa ulkona aikaa, sitapaitsi sunnuntaina loysin pojan paasta yhden punkin, onneksi ei ollut viela kaivautunut kunnolla ihoon kiinni.  Meilla on pinsetteja vahan joka poydalla, laukussa ja autoonkin pitaa taas vieda, lisaksi sailon punkit pieniin minigrip-pusseihin ja kirjoitan kenelta ne on otettu ja mista kohtaan. Jos tuleekin ihottumaa, niin on helpompi ja halvempi tutkia se punkki, kantaako se lymea, siksi niita sailon. Naapurissa jokaisella on ollut lymentauti ja meille en sita halua, teen kaikkeni, ettei sita saada. Joka ilta tarkistetaan lapset taskulampulla. Lisaksi tein yleispuhdistusaineeksi piparmintulta ja eukalyptukselta tuoksuvaa ainetta, silla otokat vihaa niita hajuja. Tilattaan viela punkkimyrkyttaja, joka kayttaa luomuaineita siihen hommaan, eli juurikin noita oljyja. Kolmen viikon valein kay myrkyttamassa meidan pihan, toivotaan etta auttaa.

Haaveissa olisi muutama kasvatuslaatikko rakentaa pihaan ja kayn ostamassa taimet, koska en vaan ehtinyt itse kasvattamaan.

Viela pitaisi kiireesti aloittaa uuden kylpparin rakentaminen, koska meille tulee kesalla vieraita ja tarvitaan toinen kylppari. Pitais vaan saada tuo mies terveeksi, etta jaksaa rempata, taalla on taas tavan flunssaa ja influenssaa kylassa. Ma yritan kaikin keinoin pysya terveena, sitten olisi edes yksi terve tassa talossa.

ps. kuvat on otettu meidan pihan puskasta ja puusta. Otan puusta viela kuvan kun paasee tayteen loistoonsa. Tietaako kukaan minka puun kukka tuo punainen on?

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Haluaisin viela muutaman kukkivan puun pihaan, katsotaan saanko aikaiseksi.

      Poista
  2. Hienoja kukkia teidän pihassa! Yrittäkää pysyä terveenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikin keinoin on yritetty, mut nyt ollaan sitten kaikki joko oltu tai ollaan kipeena. Viimeisinkin muksu sai antibiootin angiinaan tana aamuna. Eikohan tama tasta.

      Poista

Kiitos kommentista!