sunnuntai 7. elokuuta 2016

Vauva numero 6








Kymmenen vuotta sitten ekan kerran harkitsin koiran hankintaa, mutta lapsissa oli työtä riittävästi, joten se jäi haaveeksi. Nyt meille on tulossa koiravauva, iso villakoira. Etsittiin meille sopivaa rotua, piti olla vähän allergisoiva ja lapsiperheeseen soveltuva. Viime vuoden lopulla alettiin katsomaan sopivaa kasvattajaa ja löydettiin kaksi hyvää vaihtoehtoa, toinen oli Kanadan rajalla ja toinen tunnin ajon päässä. Laitettiin jo viestiä kauimmaiseen, mutta se ei ollut innokas myymään meille koiraa, kai sitä hirvitti pitkä välimatka, yhteensä ajamista olisi tullut reipas tuhat kilometriä.
Lähimmällä kasvattajalla syntyi pennut neljä viikkoa sitten ja saatiin tästä pentueesta pentu. Tänään käytiin valitsemassa meille pentu, valinta ei ollut vaikea, sillä haluttiin ehdottomasti persikan värinen, se on kuulemma kaikista vähiten allergisoiva. Lisäksi meidän neiti oli hyvin reipas, rauhallinen ja avoin uusille jutuille. Kipitti ensimäiseksi meidän nuorimman jalkoihin ja kiersi sylistä syliin.
Neiti vielä jäi kasvamaan viideksi viikoksi mamman luokse ja sitten saadaan hakea se meille.

Nyt pitää etsiä eläinlääkäri ja ottaa selvää pakollisista rokotteista. Lisäksi hankkia tarvikkeita, mutta eiköhän aika pienellä määrällä alkuun selviä, vai selviääkö?

Jos sulla on vinkata hyviä sivuja barffaukseen, holistiseen hoitoon jne. Niin kerro kommenttiboksissa.

7 kommenttia:

  1. EEEK! Ihan liian sopo :D Onnea perheenlisayksesta!!

    VastaaPoista
  2. Toivon ettei teidän lapset tai sinä ala oireilemaan pennusta, on tosi surullista luopua siitä, kun on kiintynyt pentuun. Onko lapset testattu koira allergiseksi? Jos ovat, on suuri mahdollisuus, että alkavat oireilemaan koirasta.
    Allergeenitonta koiraa ei ole, sillä allergiaoireiden aiheuttajana ovat eläimen hilse ja eritteet. Koiran värillä ei ole mitään yhteyttä vähiten allerigoivaan. Anteeksi että olen näin negatiivinen teidän pennun tulolle. Mutta lapsille tulee kova suru, jos siitä joudutte luopumaan. Toivon teille onnea, suloinen pentu teille on tulossa. Villakoiran karvanhoito ei kyllä ole sieltä helpoimmasta päästä.
    Vähällä kuluilla ette tule pääsemään, sillä eläinlääkärit maksaa aika tavalla ja sydänmatolääkkeet joita joudutaan antamaan kerran kuukaudessä sydänmadon ehkäisyyn ovat aika hintavia. Suosittelen että otatte pennulle heti sairasvakuutuksen, jos sattuu vaikka jokin onnettomuus tai pentu sairastuu vakavasti, siitä voi tulla monen tonnin homma Jo veritestin ottaminenkin maksaa toista sataa. Pelkkä eläinlääkärin kertakäynti maksaa yli $50 paikasta riippuen ja siihen hoidot ja lääkkeet päälle.
    Minulla on ollut koiria jo 50 vuotta ja nytkin neljä koiraa. Että ihan puuta heinää en puhu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koira allergiaa ei ole todettu kenelläkään vielä. Ristiallergian mahdollisuus on ja siksi etsittiin vähän allergisoiva. Suru tulee varmasti, jos tuosta joudutaan luopumaan, mutta elämässä täytyy ottaa riskejä, jos meinaa jotakin saada. Koirassa on kuluja, mutta varmasti myös iloa. Kiitos kommentista.

      Poista
    2. Koira allergiaa ei ole todettu kenelläkään vielä. Ristiallergian mahdollisuus on ja siksi etsittiin vähän allergisoiva. Suru tulee varmasti, jos tuosta joudutaan luopumaan, mutta elämässä täytyy ottaa riskejä, jos meinaa jotakin saada. Koirassa on kuluja, mutta varmasti myös iloa. Kiitos kommentista.

      Poista
    3. Toivon todellakin, ettei teille pennusta oireita tule. Jos ei ole koira allergiaa, niin siinä on hyvä alku. Koirista on kyllä niin paljon iloa, etten itse voisi ilman koiria olla. Teillä alkaa pitkä odotus, mutta noin lähellä kun kasvattaja asuu, niin voitte usein käydä katsomassa pentua. Menojakin niistä on, mutta se ilo mitä niistä saa, on pientä sen rinnalla. Joko olette keksineet pennulle nimen?
      Vielä kerran paljon onnea tulevasta uudesta perheenjäsenestä.

      Poista
  3. Onnea uusille koiranomistajille! Kattava vakuutus olisi hyvä, koira kun saattaa aiheuttaa muillekin vahinkoa, muuten korvaukset menee kokonaan omasta pussista. Me olemme saaneet muilta korvausta tuhotuista silmälaseista ja kengistä, mökkinaapurin koira kun tykkäsi pureskella päreiksi uimaan menijöiden laiturila olevia tavaroita. Tuttava sai korvausta naarmuuntuneesta autosta, jota vasten koira hyppäsi :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!