keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Keskiviikko ja arvonta.

Lattia"lankku".

Vähän joulua lapsille.

Pahvipölyn hengittelyä.

Kun kissa on poissa hiiret hyppii pöydillä.

Vanhaa ja uutta.

Hyllytkin jo paikoilla.

Keittiön yläkaapit asennettuna.

Eteinen keittiöstä katsottuna. Siistiä, eikö?

Eteinen ulko-ovelta katsottuna.
Hello!
Tästäkin päivästä selvitty hengissä. Päivällä kävin mökillä maalaamassa kattopaneeleja tiuhtiviuhtin kanssa. Illemmasta neidillä oli telinevoimistelua ja sillä aikaan kun tyttö oli gymillä, minä menin kahden nuorimman kanssa viereiseen halpakauppaan ostamaan joulua meille, eikö se kaupasta löydykin? Me löydettiin Annas-pipareita, ruisjauhoja ja nuo hienot ulkovalot. Muutama kirja pukinkonttiin ja jotakin pientä pojille.
 Päästiin mökille vasta kuuden jälkeen, mies tuli töistä suoraan sinne ja tais olla puoli seitsemän aikaan siellä. Minä yritin asentaa pahvia kattoon, mutta on se vaan viheliäistä hommaa. Piti kokoajan varoa ettei käytä liikaa voimaa ja saumat ei mene mutruun. Naama mutrussa sitä tehtiin. Mies sillä aikaa nosteli kaappeja seinille. Hion myös seiniä, kun tarkoitus oli maalata tuo eteinen, se homma tosin siirtyi kun kello kävi vähän liikaakin. Piti saada lapset kotiin ja nukkumaan. Jotakin saatiin aikaiseksi, mutta paljon on vielä tekemistä. Enää 17 päivää ja tämä nykyinen talo pitäis olla tyhjä ja siivottu ja uusi näyttää tuolta. Ehkäpä me joulu häärätään tuolla tonttulakit päässä ja kuvitellaan se joulurauha. Joulustressi jää kyllä tältä vuodelta väliin, joku muu stressi dominoi nyt.

Tuo eteinen, siinä se nyt on koko komeus. Siihen pitäisi taikoa säilytystilaa ja työtilaa. Ehyelle seinälle tulee laundry-kaappi, siihen saa näppärästi vedettyä vanhan keittiön viemärin ja vedet, pistorasiakin on oikealla paikalla. Kaappi vaan pitää rakentaa tai kehitellä jotain kaunista siihen. En halua että pesukoneet näkyy heti kun ulko-oven avaa. Lisäksi kaipaan siihen työpistettä, tietokoneelle ja kaikenmaailman nettibokseille säilytystilaa niin, että piuhat on oikeasti piilossa. Tuohon tarvitaan myös siivouskaappi, eteisenkaappi, tila kengille ja liinavaatekaappi. Kuulostaako mahdottomalta? Ulko-ovelta kuvatussa kuvassa näkyvät kaksi oviaukkoa voi hyödyntää kaappina, ainut vaan, että niiden keskellä on tukipalkki ja sitä ei voi poistaa. Oviaukkojen taakse tulee uusi kylpyhuone ja siitä voi ottaa siivun säilytykseen.

Aamulla laitoin jo Fbookiin, että eteiseen saa antaa ideoita. Ideoiden jakajien kesken arvotaan jotakin kivaa esim. rautanaula tai vaikka suklaata tai jotain muuta mitä löydän, kivaa kuitenkin.
Kerro ideas ja pyydä kaveriakin kertomaan. Ideoita voi jaella Fb:ssä aamuisessa ketjussa tai kommenttiboksissa. Anonyymit keksikää joku nimimerkki itsellenne. Aikaa on ensi maanantaihin asti. 

3 kommenttia:

  1. Mieletön arvonta sulla täällä. Osallistun ilman muuta. :D Oon joskus kommentoinut vanhoja postauksia, tuleeko sulle niistä tieto?

    Pinterestistä löytyy vinkkikuvia vaikka kuinka paljon. Loin sua varten itselleni taulun pientrn tilojen organisoinnista. Vilkaisepa sitä, löytyisikö sieltä ideoita? Tilihän löytyy joska10 nimellä. Jatkan seuraavalla imetyskerralla ideoiden keräilyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tulee niistä s.postiin ilmoitus, pitääpä katsoa uudestaan vanhat kommentit. Ja kiitos tuhannesti ideakansiosta, etsin sen käsiini. Alkaa vaan itsellä olla jo aivotoiminta minimissä, nyt toimii vaan kädet enää ja ideoita ei enää synny. Kiire saada keittiö ja lattia valmiiksi ennen muuttoa.

      Poista
  2. Mahtuisko laundrykaappiin myös siivousjutut? Se olisi ehkä aika kätevä.
    Tonen vinkki on, että osallistut tähän arvontaan http://leveamminhymyilevaperhe.blogspot.fi/2014/12/sisustus-pia-lahti-arvonta.html ja toivottavasti saat lisää vinkkejä:)

    voilooa@gmail.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!