sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Jätskiä, lunta, elektroniikkaa ja koulut kiinni

Viiden pallon annos, kolmella kastikkeella.

Brownie ja jätskiä.
Viiden pallon annos ja monsteri.
Eiliseltä jätskikeikalta muutama kuva. Kyllä lapsia väsytti tuollaisen hiilariannoksen jälkeen.

Täällä tulee taas lunta, ihan kuin sitä ei ole jo tarpeeksi. Huomenna on koulut suljettu. Tuli puhelu, jossa kehotettiin välttämään autolla liikkumista. Saadaan siis viettää kotipäivää jälleen kerran. Lapset korvaavat lumipäivät kesälomalla, joka on minusta erittäin typerää. Oikeasti hengaavat koululla ylimääräisen viikon ja yrittävät keksiä tekemistä. Ymmärrän toisaala miksi koulut suljetaan, mutta tuota korvaussysteemiä en tajua alkuunkaan. Kenenkään oppiminen ei kaadu siihen, jos vuodessa on noin viisi lumipäivää. No minkäs teet.

Olen tullut siihen tulokseen, että lasten käytöshäiriöt ja huono käytös johtuu elektroniikasta. Me ollaan tehty ihmiskoe asiasta ja kyllä asia on sillälailla, että lasten päät sekoaa pelikoneista, tableteista, kännyköistä yms. Ei tarvitse kuin vartin pelata, niin puoli tuntia on vähintään melkoista kaisketta sen jälkeen. Lisäksi elämä on sen jälkeen tylsää, so boring. Äiti on tylsä, isi on tylsä, piha on tylsä, lumi on tylsä, kaikki on vaan niin booooriiing.
Tämä mamma aikoi olla sitten urakalla boring ja kielsi koneilla oleskelun, vanhimmalta lähti kännykkäkin tauolle. Onhan tämä yhtä kieltämistä ja kitinän kuuntelemista, mut kyllä se kahdessa viikossa vähenee. Lupasin tänään lapsille, että saatte tehdä just niin tylsiä juttuja kun ikinä keksitte, äiti ei keksi teille tekemistä, muuta kuin siivoamista ja ruuanlaittoa. Sitäkään ei tarvi loputtomiin tehdä, joten muun ajan voivat tylsistyä. Katsotaampa mihinkä tällainen elektroniikkalakko menee, joudunko heivaaman kaikki koneet pois vai uskooko lapsukaiset, ettei niihin vaan saa koskea. Meiltähän löytyy pelikoneita liuta. Tabletteja on ihan avaamattomissa paketeissakin ja kännykät lisääntyvät laatikoissa. Läppäreitäkin löytyy melkoinen valikoima ja kukaan ei niitä oikeastaan käytä, tai käyttäishän muksut, mut boringmutsi ei anna.
Kerron sitten teille kun lapset on hoksanneet, että elämässä on muutakin kuin wifi, pelit ja videot. Katotaan kauanko siihen menee. Minä kun tarjoan boringtyypeille sukkien lajittelua, pyykkäystä, ruuanlaittoa ja leipomista, ei ne kauaa kuuntele mun ideoita.

Vanhin muksu on tehnyt päivälliseksi bataattiburgereita ja menen nyt nauttimaan ruuasta. Nauttikaa tekin!

ps. 9 päivää Suomen reissuun, I can't wait!

2 kommenttia:

Kiitos kommentista!