lauantai 30. toukokuuta 2015

Lapsille lapsuus

 Mitapa jos annettaisiin lapsien nauttia lapsuudesta?
Unohdettaisiin alypuhelimet kesaksi ja laitettaisiin telkkarit, pelikoneet ja muu elektroniikka kesaksi varastoon. Syotaisiin hyvaa ruokaa koko porukalla ja nautittaisiin elamasta.
Milta kuulostaa?
Kavimme retkella Bostonissa.


poju loysi teipin ja kysyi mita siina lukee, sen jalkeen meni omaan huoneeseen ja lopputulos on tassa.

Monkijalla on ajeltu paivittain ja tapaturmiltakaan ei olla valtytty.


Poju on nauttinut elosta ja olosta.

Koululaiset menivat odottamaan bussia melkein tuntia aikaisemmin, ulkona oli mita mainioin keli.
Naapurin uima-allas on ollut kovalla kaytolla, meilla on huiput naapurit.

Minulla on tapana kesaisin vieda sisalelut ja elektroniikka varastoon. Tietokone jaa kylla kayttoon, mutta harvemmin lapset saa siina olla. Tyhjennan muutenkin kodin avaraksi ja helposti siivottavaksi.
Kesalla kuuluu olla ulkona ja paljon. Meidan lapset suorastaan asuu ulkona kesaisin. Aamulla herataan ennen seitsemaan ja puoli kahdeksan aikaan ollaan jo naapurin lasten kanssa trampoliinilla pomppimassa. Koulubussi tulee vasta puoli yhdeksan aikaa. Eraana aamuna lapsukaiset menivat vaan nurmikolle loikoilemaan ja ihailin ikkunasta kuinka he nauttivat siita. Eivat edes kisailleet mistaan.
Monkija on ollut kylla myos melkoinen hitti. Sehan ei todellakaan ole mikaan lelu, jolla lapset saa leikkia. Kaksi vanhinta saa jo ajaa ilman, etta kokoajan olen katsomassa, mutta nuorempien kanssa vahtaan silma kovana. Onneksi siihen on kaukosaadin, jolla saa moottorin sammutettua tarvittaessa. Yksi pieni onnettomuuskin ehti kayda, mutta suurilta vammoilta valtyttiin.
Pojat ovat aloittaneet puumajan rakentamisen, viela pitaisi lautaa saada tai ostaa, etta tulisi valmista. Sinne mennaan kuulemma serkkupoikien kanssa kesalla nukkumaan.
Nuorimmainen on yleensa iltaisin likainen ja erittain vasynyt, eli terve poika. Kuuman kylvyn jalkeen ei paljoa tarvitse nukuttaa. Sammahtaa milloin mihinkin nurkkaan.
Tana kesana on tarkoitus kiinnittaa huomiota ruokaan, kahdella lapsella on todettu maitoallergia ja kolmannella mina epailen keliakiaa. Tarkoitus on siirtya puhtaaseen ruokaan ja tehda mahdollisimman paljon itse. Siita ajattelin kesalla paivittaa blogiinkin.

Kannustan kaikkia vanhempia antamaan lapsien elaa lapsuus ilman ruutuja ja alyvekottimia. Ensimmaisen viikon lapset osoittaa rankasti mielta, toisella viikolla alkaa "ei oo mitaan tekemista"-virsi ja kolmannella viikolla niilla on niin paljon tekemista, etta aloittavat aamulla ja eivat malta lopettaa illalla. Kokeilkaapa ja kertokaa minullekin miten kokeilu on sujunut.

2 kommenttia:

  1. Meilla vahenee kanssa kaiken maailman ruutujen tuijottelu kesaisin hirveesti. Pihalla mekin ollaan. Tosin meilla alkaa isomman neidin kanssa suomenkielen treenit ja niita tehdaan myos internetista loytyvien harjoitusten muodossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyva! Jos sulla on hyvia linkkeja suomenkielen harjoitteluun, niin kerro mullekkin. Taallakin tarvittaisiin vahan reppausta. Alkaa olla melkoista fingelskaa lasten kieli.

      Poista

Kiitos kommentista!