sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Sunnuntaikävelyllä

Milfordin ovaali.

Tämän päivän lounas syötiin täällä, oli hyvä paikka.

Yritäppä saada hyvä kuva viidestä, sain täydellisen :D 
Taloja "roikkui" joen päällä.

vesikirppujen bongausta. 
Souhegan river.

Vanhoja taloja joen varressa.

Päivän kävely tehtiin täällä.

Ja tietysti lapset oli hippaa. 

Eilen lähti vieraat ja tänään oli sitten vähän ontto olo, koska talo on yhtäkkiä hiljainen. Kyllä vaan, liian hiljainen.
En saanut aamusta mitään tehtyä, en edes tiskejä. Pää jumitti ja varvasta jomotti. Ehdotin miehelle, että lähdetään Milfordiin yhden suomalaisen antiikkikaupassa käymään. No antiikkikauppa ei ollut tänään auki, joten mentiin sitten Milfordin ovaalia ihastelemaan, monesti on siitä läpi ajettu, mutta ei olla koskaa pysähdytty, joten oli jo aikakin.
Ihana vanha kyläpahanen, pieniä putiikkeja, kahviloita, ravintoloita ja pubeja. Oikeasti ihmettelen miten kaikkiin riittää asiakkaita, koska oikeasti on kyseessä pieni paikka.
Luvattiin lapsille jätskit ja päädyttiin lopulta meksikolaiseen syömään, ruoka oli hyvää ja lasten annokset suorastaan halpoja. Viisi dollaria per lapsi ja annokset oli isoja, lisäksi niihin kuului jälkkäriksi jätskiä.
Massut pullollaan lähdettiin katsomaan pientä puistoa, mikä bongattiin joenvarresta. Söpö pikkuinen puisto, siinä menee kyllä joku trailikin, mutta meillä oli flipflopit jalassa niin ei kovin pitkää lenkkiä tehty.
Pitääpä ottaa tavoitteeksi kiertää naapurikylät tämän kesän aikana, kun tarkoitus ei ole lähteä pidemmälle. Kaikki rahat ja aika on nyt budjetoitu remonttiin.

Remontin etenemisestäkin pitäisi postata, ehkäpä jo ensi viikolla.

Ihanaa alkavaa viikkoa!

2 kommenttia:

  1. Ai Milfordista löytyy tuollainen! Siis onko sama, missä Barbourin outlet/varasto? Kiitti vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saman "kaupunkin" downtownista on kyse. Pikkuinen ja söpö.

      Poista

Kiitos kommentista!