keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Remontti etenee

Remontti etenee ja aikataulu paukkuu reippaasti. Valmista tulee joskus, toivottavasti tämän vuoden puolella.
Nyt on saatu takaovi vaihdettua ja vanhan oven alta korjattu vanha vesivanhinko, ulkoseinääkin on siis uusittu. Kellarin portaikko on rakennettu paikoilleen ja on aika rujo vielä, tosin nyt se on muovilla suljettu, että vältetään remonttipölyn leviäminen asuintiloihin.
Miniatyyrikylppäriin on saatu lattialevyt paikoileen ja pari seinälevyäkin. Suunnitelmat muuttuu aina rakentamisvaiheessa, alkuun tuohon miniatyyrikylppäriin piti tulla valmis suihkukaappi, mutta mitat on niin hassut, että meidän kannattaa rakentaa sellainen itse. No saadaampa nätimpää, mutta aikataulu paukkuu taas. Kunhan saadaan ennen kylmyyttä ulko-ovet ja seinät eristettyä, niin sisällähän voi näpertää talvellakin. Niin ja vessanpytyn kun saa asennettua, niin tilanne helpottaa kummasti, tähän asti kun meillä on ollut vain yksi vessa käytössä ja suunnilleen vuoronumeroja saan lapsille jakaa.
Tässäpä muutama kuva tämän hetkisestä tilanteesta, taas kännykällä napsittuja.

Oikealta lähtee portaat kellariin ja vasemmalle puolelle tulee miniatyyrikylppäri. 

Samasta kohtaa kuva, tuonne taakse tuli takaovi. Tuo kivasti valoa olkkariin ja eteiseen.

Takaovi paikoillaan, kuva otettu olohuoneesta.

Tassa on takaovesta näkymät, suojeltu kosteikko, hyttysiä ja ötököitä riittää. (kuva on nuorimman pojan ottama)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!