maanantai 12. lokakuuta 2015

Meidän suhteen loppu häämöttää

Reilu kaksi vuotta sitten se alkoi. Hankin sinut, koska tarvitsin sinua. Ja arvaatkos miksi juuri sinut valitsin? 
Siksi koska meillä oli aikaa jäljellä edellisen kanssa vain kaksi tuntia ja uusi tarvittiin heti. Ajoimme katsomaan sinua tunnin päähän kotoa, olit varmaan kolmas tai neljäs jota kokeilin ja ainoa niistä, jotka suunnilleen toimi ja sopi käyttötarkoituksiin hyvin (budjettiin). Eli kiireessä sinut hankittiin.
 Olit sisältä aivan kamalan likainen ja suhteen alkuaikoina huomasin, että sinulla oli omanlainen sielun elämä, esimerkiksi saatoit välkytellä sisävaloa kun ajettiin pimeällä ja minä säikähdin aina. Rakastat selvästi lämpöä, sillä ilmastointi ei toiminut niin kuin sen pitäisi toimia, vaan saatoit hönkäillä tulikuumaan ilmaa keskellä pahinta hellettä ja sinua piti lepyytellä sitten tienvarressa vähän aikaan, ennen kuin ymmärsit, että on liian kuuma ulkonakin, joten sisälle täytyis saada vähän viilennystä. 
Viime Kanadan reissulla päätit sitten, että tarvitset hellempää hoitoa ja veimme sinut laturin vaihtoon. Taas hyrräsit tyytyväisenä, kunnes pakkaset tuli ja aloit taas osoittamaan mieltä, kyllähän mä ymmärrän, että pakkaset on syvältä, mutta silloinkin täytyy kuitenkin toimia, sinä et toiminut. Jätit minut kolmen lapsen kanssa parkkipaikalle 17 asteen pakkaseen, varmana oli joku kosto toimenpide. Eihän kukaan hullu sellaisilla pakkasilla liiku. Sori nyt vaan amerikaano, mutta silloinkin täytyy liikkua, sillä me asutaan Uudessa Englannissa ja täällä on kylmä talvisin. 
Keväällä päätit sitten sammuttaa nopeusmittarin, mitäpä sillä nyt tekisikään. Toisinaan sekin toimi, mutta yleensä ei.
Pieniä kiukkupuuskia olet näyttänyt, milloin ei ole mennyt peruutusvaihe päälle ja milloin ei ole ikkunat ihan kokonaan nousseet ylös. Kaikkea on kuitenkin sinun kanssa koettu. Ajettu Torontoon, Ottawaan, Tennesseehen ja ympäri Uutta Englantia. Kotikulmiakin on sahattu ristiinrastiin, jos osaisit yksin ajaa, niin olisit jo oppinut ulkoa meidän kaupungin ja varmaan norkoilisit kiukkukavereittesi kanssa jossakin muualla kuin meidän pihassa lasten kiusattavana. Ei ne lapset pahaa ole tarkoittaneet, kun ovat konepellillä pomppineet tai katolla tanssineet. Lapset on vaan pitäneet hauskaa.
Tänään olin lähdössä Ikeaan, sillä nyt olisi pakko sinne päästä, että remontti etenisi, mutta sinäpä päätit toisin. Olit kuollut kun yritin sinua käynnistää, soitin apuun AAA:n ja sieltähän auttaja saapui, tosin kertoi huonoja uutisia, laturissa on kuulemma jotakin häikkää. Jouduimme siis jäämään kotiin. Remonttikin saa odottaa hetken. Ehkäpä lähdenkin autokaupoille, sillä en kestä enään sun kiusantekoa.

En nyt tiedä mikä sinut tulee korvaamaan, tekohengitetäänkö sinua vielä miten pitkään, mutta sen tiedän, että minä en jaksa enää sinua. Tiiätkös, että olen valmis vaihtamaan jopa Fordiin takaisin. 







5 kommenttia:

  1. Ihana :) Jätin tai siis myin oman oikukkaan Jarini (toyota Yaris) Suomeen, kun muutin tänne, mutta muistan millaista on elää persoonallisen auton kanssa. Ihana kertomus ja muutenkin kiva blogi!

    VastaaPoista
  2. Hauska postaus, vaikka hermot ovat varmaan oikeasti aika kireellä menopelin suhteen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä koetteleeko edes enää hermoja, sillä niin monella romulla olen elämäni aikana ajellut, että niihin tottuu. Onneksi meillä on sentään pikkuauto, joka toimii, eikä edes kiukuttele niin pahasti.

      Poista
  3. Ai mahoton! Sullakin kulkupeli sitten temppuaa! Mulla hajos samaan aikaan seka auto etta moottoripyora... hermoja hieman koettelee :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!