tiistai 15. joulukuuta 2015

Joulu on taas.. johan se just oli

Joulu se aina yllättää mut, paitsi tänä vuonna vaan vähän.
Aina ennen olen ostellut lahjat viime hetkellä, lähettänyt kortit viimeisenä päivänä ja yleensä tehnytkin ne viimeisenä yönä. Joulukoristeista en niin piittaa ja niitä olen ottanut esille vasta 23. päivä ja jouluruokaa, niin mitä se on? Meillä se on kebabia, lanttulaatikkoa, porkkanalaatikkoa ja salaattia, ne olen tehnyt vasta aattona, sillä eihän me niitä jakseta viikkoa syödä ja pienet annokset tekee nopsaa. Jouluksi leivon yleensä lässytyskakkua (taatelikakku), pipareita ja torttuja, mutta kaikkea kohtuudella. Pellillinen per asia riittää, lisäksi jouluksi ostan karkkia vain vähän, siis oikeasti vähän. Muutama levy tummaasuklaata ja joku pikkuinen pussi nameja lapsille. Siinäpä meidän joulu. 

No mites tänä vuonna?
Istutin joulukukan jo marraskuussa ja nyt jo kukkii nätisti, elämäni ensimmäinen itseistutettu joulukukka. Joulukuusi tuotiin kellarista jo ensimmäisenä adventtina, niin kuin täällä on maantapa. Ostin pari ruottalaista joulutonttua ikkunalaudalle jo marraskuussa ja mies toi Berliinin joulumarkkinoilta lisää tonttuja, ihan kuin täällä ei jo tarpeeksi tonttuja asustelisi.
Joulukortit meinas jäädä laittamatta tänäkin vuonna, mutta tilasin sitten kuva kortteja läjän ja postitan ne tänään, toivottavasti ehtii Suomeen ennen joulua ja jos Suomen posti hävittää ne, niin suutun postilaitokselle, sillä postikortin lähettäminen maksaa aika paljon, varsinkin kun määrä on valtaisia.

 Joulukorttien teko ei mennyt ihan putkeen, vaikka kuvittelin pääseväni helpolla ja tilasin valmiit kortit, no arvaatte varmaan jo, etten saanut valmiita kortteja. Eivätkä ne olleet edes valmiina kaupassa kun menin niitä hakemaan. 
Keuhkoputkentulehduksen jälkimainingeissa menin kiireellä niitä hakemaan neljän muksun kanssa, viides oli reeneissä ja meillä oli reipas tunti aikaa hakea ne. No pääsin kuvauspisteelle ja siellä mulle kerrottiin, että lykkäät vaan koodin tuohon koneeseen, niin saat kortit. Minähän lykkäsin ja luulin saavani minuutin päästä kuvat, mutta mitäpä vielä. Alkoi tulostin ruksuttaa ja tajusin sillä hetkellä, että tämä kone tulostaa ne vasta nyt. Ajattelin, että luulis olevan nopea kone, koska on ihan ammattilaismallinen vekotin ja taas olin väärässä. Kone oli hidas kuin tämä mamma aamutuimaan ja tulosteli kuvia 50 minuuttia. Neljä kakaraa oli kuin enkelit vieressä odottamassa, että saadaan joulukortit valmiiksi, uskoitteko oikeasti tuon jutun? Neljä kakaraa tappeli kaupankäytävällä siihen malliin, että leikin, ettei ne mun olleet.  Vihdoinkin kone ruutuun lävähti, että kortit ovat valmiit ja ihmettelin sitten aikani, miten ihmeessä saan ne pois siitä koneesta, kun reikä mistä ne olisi pitänyt ottaa oli noin 2 senttiä korkea ja sinne olisi pitänyt sormet työntää ja vetää reippaan 2 senttiä korkean kuva nivaska pois, valitettavasti vaikka olenkin äiti ja irrotellut pienistä koloista tavaroita, niin en alkanut edes yrittämään moista vaan kysyin apua. Ensimmäinen henkilö ei kuulemma tiennyt kuvausvekottimesta mitään ja haki siihen toisen henkilön, jonka piti tietää siitä jotakin. Oli pikkuisen jo kiire, kun pojalla alkoi reenien loppu häämöttää ja mä olin toisella puolen kaupunkia, taisin olla hippasen kireänä. Siihen sitten ilmaantui toinen henkilö, joka leikki tietävänsä koneesta jotakin, mutta ei tiennyt yhtään mitään. Onneksi sentään osasi avata sen oven ja antaa mulle kopio nivaskan. Ihmettelin sitten ääneen sitä, että tilasin kortteja 4x8 kokoisina ja sain A4 kopioita, joista minun pitää itse leikata ne. Kuulemma ne on niin, niiden nettisivuilla vaan ei asiasta kerrottu mitään. Tässä vaiheessa olin vielä kireämpi. Meinasin jättää tulosteet siihen ja lähteä lätkimään sieltä, mutta olin sentään tunnin seissyt ja leikkinyt, ettei ne tappelevat kakarat ole minun, niin otin ne mukaani, sain sentään $6 alennusta niistä. Leikkelin ne sitten itse ja huomasin, että osa kuvista on ihan blurreja ja niistä ei saa mitään selvää. Enää ei jaksanut edes pänniä, tiedämpä etten enää eksy Targetin kuvausprintterille.


Tämmösiä sain.



video

Jouluvalot Amerikan malliin


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!