torstai 23. maaliskuuta 2017

Kun elämä ei menekkään suunnitelmien mukaan -ostaja perui-






Niinhän siinä kävi, että ostaja peruuntui tarjouksesta. Pelästyi, kun pihassa on kolme toimivaa kaivoa ja kahdella naapurilla on käyttöoikeus niihin. No hyvä kun heti perääntyi, niin pystyttiin jatkamaan talon myyntiä ilman taukoa.
Näyttöjä on ollut valtavasti, mutta varteenotettavia ostajia ei ole ilmaantunut, ehkäpä viimeviikon lumimyrksy on hidastanut myyntiä, sillä kukapa haluaa ostaa talon näkemättä pihaa kunnolla, sillä lunta tuli puolisen metriä ja sitä on edelleen maassa.
Viime viikonloppu vietettiin näyttöjen takia hotellilla, mentiin lomalle tuohon vartin matkan päähän ja olihan se lapsilla taas kivaa, kun sai uida, uida ja uida. Minä en niin hotelleista perusta, sillä johan siellä on asuttukin ja nähty kuin likaisia paikkoja ne todellisuudessa on.
Tänäänkin piti olla kolme näyttöä, mutta jouduttiin perumaan ne. Eilen illalla nuorimainen sai kurkunpääntulehduksesta aiheutuvan hengenahdistuksen ja jouduttiin ambulanssilla menemään sairaalaan. Yritettiin kyllä mennä omalla autolla, mutta puolessa välissä pyysin miestäni menemään paloaseman pihaan ja hälyttämään sieltä apua, sillä poika meni jo veltoksi, kun ei pystynyt hengittämään. Siitä otettiin sitten ambulanssi kyyti ja saatiin pojalle lääkitys kohdilleen. Oltiin sairaalassa kolme tuntia seurannassa ja päästiin kotiin nukkumaan, yö meni hyvin ja poika on jo tosi pirteä. Mutta kyllä tuo taas säikäytti, se on melkein joka keväinen juttu meidän perheessä, tällä kertaa vaan tilanne meni tosi pahaksi, kun ei huomattu aikaisemmin, koska poika oli jo nukkumassa.
No nyt parannellaan ja jatketaan sitten tämän talon myyntiä ja uuden suunnittelua.

Pysykää terveenä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!