lauantai 4. maaliskuuta 2017

Lisäneliöitä ja uusia tuulia

Uusi eteinen.

Family room.

Näkymä ulko-ovelta.

Alakerran makuuhuoneen sisäänkäynti.

Alakerran makuuhuone.
*Kuvat on minun ottamia, Hanniksen käsittelemiä*

Meillä oli alakerrassa, tuttavallisemmin kellarissa, tyhjää tilaa. Se oli betonilla oleva kellari, johon oli joskus yritetty tehdä jotakin, mutta sinne oli rankkasateiden aikaan tullut vesi sisään, niin oli jäänyt pelkäksi yritykseksi.
Alkuun meidän ei ollut tarkoitus tehdä sinne mitään, mutta tajuttiin, kuinka paljon siellä onkaan käyttämätöntä tilaa ja se on suurimmaksi osaksi vielä maanpinnan yläpuolella ja sinne menee ulko-ovi drivewaylta, mikä se nyt onkaan suomeksi. Minähän en olisi tehnyt tuonne yhtikäs mitään, sillä olen kurkkua myöten täynnä remonttia ja rakentamista. Reipas kaksi vuotta jo putkeen tehty pelkästään remonttia, niin alkaa jo riittämään.
No nyt meillä on alakerrassa n. 60 neliö metriä lisätilaa, yksi makuuhuone, iso eteisaula ja familyroom, lisäksi tekninentila ja iso varasto. Yläkerran eteinen muuttui ruokahuoneeksi ja nyt meillä on rehellinen olohuonekin.
Remontti alkaa olla valmis, muutama valaisin paikoilleen ja yhdestä kaapista puuttuu ovet, siinä kaikki. Alkaa siis tältä osin helpottamaan.

Me kun ollaan tällaisia kulkureita luonteeltaan, niin ollaan laitettu talo myyntiin ja uusia tuulia tiedossa. Muutto toiselle puolen mannerta tiedossa ja suunnitelmissa olisi muutaman kuukauden reissu ennen sitä, katsotaan miten asiat lutviutuu. Reissun suunnittelu alkaa heti, kun talo on saatu virallisesti myyntiin. Ensimäinen Open house on viikon päästä sunnuntaina.

10 kommenttia:

  1. Voi hitsi! Just kun saitte valmiiksi...! On sulla pitka pinna :D No nauti nyt valmiista talosta niin pitkaan kun vaan pystyt!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillähän on ollut koko Usan aikana asuessa tarkoitus muuttaa lännelle, työn ja viisumin takia ollaan oltu idässä ja kun asiat muuttui, niin voidaan vihdoinkin mennä sinne lännelle, mistä ollaan haalveiltu jo kymmenen vuotta. Pinnat on menneet jo aikaa sitten, joten niistä ei oo mitään jäljellä enää ;)

      Poista
    2. Paula, Ollilla jatkuu työt entisellään, on tehnyt nyt puoli vuotta etätöitä ja jatkaa samassa työssä.

      Poista
  2. Kaunista ja valoisaa! (Katso että kaikki luvat ovat kunnossa ennen myyntiä.) Mekin saimme alakertaan lisätilaa saunaan ja oleskeluun ja vierastilaksi. Arvaan, että oli ilo katsella valmista työtä! Kaikkea hyvää teille sinne Länteen sitten, kun aika koittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihmeellisesti saatiin valoisaksi tuo alakerta, vaikka alunperin oli todella pimeä. Olin itsekin yllättynyt valoisuudesta.
      Kiitoksia, toivotaan, että länteen muutto onnistuu ilman isoja kommelluksia.

      Poista
  3. Siis mitamitamita?? Minne tanne olette tulossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Portland Oregonin seudulle olis tarkoitus muuttaa, katsotaan minne lopulta päädytään :D

      Poista
  4. Hei, (oon siis eräs Suomi-nainen, joka kävi teidän lapsuudenkodissa usein kylässä 70-80-luvuilla, Marian ikäinen, eksyin tänne blogiin, koska olen Suvin ystävä... Muistan kyllä, kun teille syntyi Minna-vauva...:)) mutta siis kiinnostaa, että miksi aikoinaan muutitte Kanadaan - Amerikkaan? Minun 17-vuotias tyttäreni oli viime kesän Minneapolisissa ja reilun vuoden päästä hän sekä pikkusiskonsa olisivat lähdössä taas kesäksi USAan.

    t. Erja S.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menin naimisiin miehen kanssa, joka oli teininä päättänyt muuttaa Usaan, hänen veli ja sisko asuu täällä. No kymmenisen vuotta pystyin pitelemään perheen Suomessa, kunnes annoin periksi ja lupauduin lähteä tälle mantereelle. Täällä sitä nyt ollaan kuudetta vuotta.
      Kiva kun löysit tänne ja hauskaa kun muistat mun syntymän :D Siitäkin on jo aikaa.

      Poista

Kiitos kommentista!