keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Mitä housuille kesällä tapahtui?



Syksy tuli ja shortsit meni varastoon. Harmi vaan, että kuuma ja kostea kesä kutisti housut kaappiin. Menee ne jalkaan, mut ahistaa ja kiristää. Hameille kävi samoin, ei mene vetskarit kiinni, jumittaa jo reisistä. Paidat kyllä mahtuu, mutta ne muistuttaa makkarankuorta liikaa ja onhan ne nyt ahistavia. Minä kun en tykkää yhtään hinkkaavista, kiristävistä ja kuristavista kuteista. Nyt niitä on kaappi täynnä kesän jäljiltä. Onneksi sentään urheilutrikoot sujahtaa jalkaan, tosin ne on jo niin vanhoja, että pelottaa milloin ne repeää kokonaan. Sitä odotellessa.
Oikeasti olen vain lihonut, siksi koska amerikassa lihoaa, kilpirauhassairaus lihottaa, täkäläinen ruoka lihottaa, autolla ajaminen lihottaa.
Niin vissiin.
Totuushan on se, että olen nukkunut armottoman huonosti, syönyt mitä sattuun ja milloin sattuu. Nauttinut suklaasta jokaikinen päivä viimeisen kolmen kuukauden aikana ja liikkuminen on ollut ilmastoidusta kodista ilmastoituun autoon juoksemista. Autoa on kyllä tullut ulkoilutettua, se voi hyvin.
Aloitin nyt syksyllä kävelyn, käyn muksun leikkikoulun aikana kävelyllä metsässä ja saatan jopa vähän venytellä. Totuushan on, ettei se laihduta varsinkin kun tulee kotiin ja vetäsee levyn suklaata. No minähän syön vain terveyssuklaata eli yli 70%, mutta terveellisyys siitä on kaukana, kun syö sitä levyn yhdeltä istumalta. Mutta kävely auttaa ainakin nupin kunnossa pysymiseen ja siihen, että rauta-arvot pysyy hyvänä.
Seuraavaksi pitää opetella syömään tarpeeksi, hyvää ruokaa ja useammin. Siinäpä on työmaata kerrakseen. Onneksi minulla on jo kokemusta terveellisestä syömisesta, vielä kun osaisi tehdä siitä tavan.
Alkuvuodestahan ostin Alku-valmennuksen, joka on muuten äärettömän hyvä. Noudatin sitä aikani ja sitten sairastuin influenssaan ja homma levisi käsiin, sillä meillä ei kukaan oikeen laittanut kuukauteen ruokaa, koska kaikki oli kipeänä. Sitten alkoikin jo kesä ja kesäherkkukausi. Ehkäpä vois nuo herkkukaudet lopettaa kokonaan, varsinkin täällä niitä on liikaa. Syksyisin on Halloween, Thanksgiving ja Joulu, eli suklaalla kuorrutettuja juhlia kaikki. Minä en tänävuonna suostu karkkihumala talveen, en edes lasten anna sitä kokea. 
Tavoitteena on että housut mahtuu Halloweeninä jalkaan paremmin, jos ei mahdu niin ei auta kuin lähteä ostoksille. Tulee kalliiksi tää suklaan syönti.

Lisäys: Löytyi vielä tutkimustietoa sille, että väärään aikaan nukkuminen lihottaa ja minähän tunnetusti olen yökyöpeli. 
kuva pöllitty netistä googlettamalla


Ps. postauksessa ei ole mukana yhteistyökumppania, suosittelen ihan kokemuksesta ko. firmaa.

6 kommenttia:

  1. Toin tullessani kasan kalliita farkkuja, kaikki Eurooppa-Nina kokoa. Testaan välillä kauhunsekaisin tuntein mahdunko niihin edelleen. Ruokakulttuuri täällä kyllä lihottaa, mutta täytyy itsekkin myöntää, että ei kukaan täällä mätä suklaata minun suuhun paitsi minä itse.
    Olisipa täälläkin metsä missä kävellä! Valitettavasti tuo epäsäntillisesti hoidettu "nurmikko ja kaksi puuta" puisto saa nyt kelvata.

    Tsemppiä aktiiviseen syksyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulisin hulluksi, jos välillä en pääsisi metsään, vaikka olenkin kaupunki-ihminen, niin kaipaan metsää.
      Eurooppa-Minna kokoa on turha edes yrittää, tosin eipä mulla enää ole mitään vaatteita, jotka olisi tulleet mukanani neljä vuotta sitten. Kiitos sädesieni-talon.
      Tsemppiä sinnekkin!

      Poista
  2. Kyllä niin ottaa päähän kun huomaa lipsuneensa herkuttelun tielle..se on niin vaikeaa palata normiin. Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ottaa. Varsinkin kun olen addiktoituvaa sorttia ja kahvista olen päässyt jo eroon, niin nyt on suklaa-addikti. Aiheuttaa päänsärkyä, jos jätän syömättä. Kaksi viikkoa pitää kärvistellä, niin sillä siitä ohi pääsee. Katotaan miten onnistun.
      Kiitos tsempeistä!

      Poista
  3. Tähän voisi lisätä vielä sen, että ikääntyminen lihottaa. Aineenhvaihdunta hidastuu iän myötä ja koko ajan pitäisi syödä vähemmän. Vaikka liikun ja syön samoin kuin aina niin housut kutistuvat :) Lisäksi vartalonmalli muuttuu vanhemmiten, eli vartalosta tulee tasapaksumpi :) Katselen nykyään painon sijasta vyötärönympärystä: pääasia että se pysyy alle riskirajan. Jos lisäksi verarvot pysyvät tällä hyvällä tasolla, niin olen tyytyväinen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään niin jaksa painoa tarkkailla, kunhan vaatteet on mukavat päällä, niin se riittää. Mulla on vartalonmalli muuttunut jo niin monesti, ettei perässä pysy, toivottavasti nyt pysytään samassa mitoissa ainakin kymmenen vuotta :) .
      Tärkeintähän on tosiaan, että on terveenä. Minulle ylipaino vaan rasittaa selkää entisestää, joten siksi on motiivi taistella tuota pullahöttökumpua vastaan ja pitää lihaskunto hyvänä.

      Poista

Kiitos kommentista!