Urheilija ei tervettä päivää näe

Olen viime aikoina harrastanut pilatesta, kävelyä ja viikko sitten päätin mennä kuntosalille vähän punttia nostamaan.
Into piukeena menin ja tein hyvän reenin, hyvä kun portaat pääsin alas reenin jälkeen. Seuraava päivä oli ihan hyvä fiilis, mutta toisena reenin jälkeisenä päivänä takareidet oli niin kipeet, että teki pahaa jo sängystä nouseminen. No ajattelin, että käyn kävelyllä, jospa se vähän verryttelisi lihaksia auki.
Kolmantena päivänä lihakset oli kuin tulessa, kävin taas kävelyllä. Askelmittariin kertyi 14000 askelta. Takareidet vaan paheni. Neljäntenä päivänä lepäsin, yritin venytellä ja vaan olla. Takareidet ei siltikään auenneet, aivan kuin takareisien tilalle olisi tullut betonia. Viidentenä päivänä menin akupunktioon, ei helpotusta. Kuudentena päivänä kävin kiropraktikolla ja takareidet jo hivenen aukesi, mutta ei kokonaan.
Nyt reenistä on viikko, venyttely ei enää satu, mutta eipä ne oikeen veny.
En ole juuri reenaillut tai edes kävellyt, sillä olen vähän säälinyt takareisiäni.
Kai mun täytyy nyt luovuttaa punttireenit vähäksi aikaa, sillä en palaudu niistä normaalisti.
Otan siis ohjelmaan venyttelyn ja kävelyn. Super tylsää, mut ei kai se auta kuin myöntää, että nyt ei ole kaikki ihan kondiksessa ja antaa kropan palautua.

Hyvin luisti vai luistikohan?

Meidän kotikoululainen meinaa turhautua kotona olemiseen ja kuntosalilla käymiseen. Käyn kolmesti viikossa kuntosalilla ja otan pojan mukaan. Liikuntaa kuitenkin pitää saada vähintään tunti päivässä, ettei homehdu kotiin. Poju alkoi siis keksiä uusia juttuja liikunnan suhteen.
Meidän lähellä on jäähalli ja siellä on päivittäin public skating, joka maksaa $5/hlö ja jos haluaa vuokrata luistimet, niin ne on $4. Tänään kutsuin ystäväni poikansa kanssa meidän mukaan luistelemaan.
Muista kun penskana luisteltiin Oulussa Kastellin kentällä ja kamalassa pakkasessa. Raahattiin luistimet kotiin vielä luistelun jälkeen tunnottomilla sormilla ja varpailla. Luisteluhan itsessään oli kivaa, mutta minulle jäi trauma siitä, kun raahauduttiin kentän laidalle kävellen, laitettiin luistimet jalkaan ja yritettiin saada luistimet mahdollisimman tiukalle kohmeisilla sormilla, monesti sitä tuli autettua sisaruksia tai kavereita, kun heidän sormensa ei enää toimineet. 30 asteen pakkasessa saatettiin luistella monta tuntia, vaikka nenä oli jäässä, ripsissä kasvoi jääpuikot ja sormet ja varpaat olivat tunnottomia. Ne ei estäneet luistelua ollenkaan, Tosin en tykännyt siitä, että oli kylmä, mutta enpä valittanutkaan.
No luistelu jäi moneksi vuodeksi juurikin sen takia, kun en kestänyt enää jäisillä näpeillä vedellä nauhoja kiinni ja varsinkin kun omien lasten kanssa olisi pitänyt mennä luistelemaan pakkaseen, niin jätin menemättä.
Täällä tuo talvi on niin ovela, että saattaa ensin vähän pakastella ja kun saadaan ulkojäät aikaiseksi, niin seuraavana päivänä sataakin loskaa taivaan täydeltä ja sää muuttuu. Meidän lähettyvillä on yksi pieni kaupungin ylläpitämä luistinkenttä, jota kyllä huolletaan hyvin, jos pakkasia riittää, mutta niitä ei tahdo aina riittää ja sitten tulee se puolitoista metriä lunta siihen päälle.
Jäähallit on siksi niin näppäriä, koska luistimet saa kiristellä jalkaa lämpimässä tilassa, sieltä löytyy vessa ja sekin on lämmin ja jää on yleensä hyvässä kunnossa. Meidän perheen pelastus siis, sillä täytyyhän joka lapsen osata luistella.
Meidän nuorimmainen on jo viisi, eikä vielä osaa luistella vaikka ollaanhan tuota käytetty jo kolmesti jäällä. Tänään sitten ei ollut paras päivä pojalla. Sain kyllä hymyilevän muikean kuvan, mutta melkoisen känkkis jätkä oli. Löi leukansakin ja luistimet oli aivan liian liukkaat. Tänään meni siis ulinaksi koko reissu, tosin kotikoululainen nautti, kun sai luistella ja siellä oli vähän porukkaa.
En kuitenkaan ajatellut luovuttaa nappulan suhteen, meinaan ilmoittaa hänet luistelukouluun ja sielläkö oppikoot pysymään luistimilla pystyssä ja epäonnistumaan. Äitin kanssa kun harjoittelee, niin se tahtoo mennä ulinaksi, äitille kun on niin helppo kiukutella. 

Vanhimmainen.

Nuorimmainen.

Mitä housuille kesällä tapahtui?

Syksy tuli ja shortsit meni varastoon. Harmi vaan, että kuuma ja kostea kesä kutisti housut kaappiin. Menee ne jalkaan, mut ahistaa ja kiristää. Hameille kävi samoin, ei mene vetskarit kiinni, jumittaa jo reisistä. Paidat kyllä mahtuu, mutta ne muistuttaa makkarankuorta liikaa ja onhan ne nyt ahistavia. Minä kun en tykkää yhtään hinkkaavista, kiristävistä ja kuristavista kuteista. Nyt niitä on kaappi täynnä kesän jäljiltä. Onneksi sentään urheilutrikoot sujahtaa jalkaan, tosin ne on jo niin vanhoja, että pelottaa milloin ne repeää kokonaan. Sitä odotellessa.
Oikeasti olen vain lihonut, siksi koska amerikassa lihoaa, kilpirauhassairaus lihottaa, täkäläinen ruoka lihottaa, autolla ajaminen lihottaa.

Niin vissiin.

Totuushan on se, että olen nukkunut armottoman huonosti, syönyt mitä sattuun ja milloin sattuu. Nauttinut suklaasta jokaikinen päivä viimeisen kolmen kuukauden aikana ja liikkuminen on ollut ilmastoidusta kodista ilmastoituun autoon juoksemista. Autoa on kyllä tullut ulkoilutettua, se voi hyvin.
Aloitin nyt syksyllä kävelyn, käyn muksun leikkikoulun aikana kävelyllä metsässä ja saatan jopa vähän venytellä. Totuushan on, ettei se laihduta varsinkin kun tulee kotiin ja vetäsee levyn suklaata. No minähän syön vain terveyssuklaata eli yli 70%, mutta terveellisyys siitä on kaukana, kun syö sitä levyn yhdeltä istumalta. Mutta kävely auttaa ainakin nupin kunnossa pysymiseen ja siihen, että rauta-arvot pysyy hyvänä.
Seuraavaksi pitää opetella syömään tarpeeksi, hyvää ruokaa ja useammin. Siinäpä on työmaata kerrakseen. Onneksi minulla on jo kokemusta terveellisestä syömisesta, vielä kun osaisi tehdä siitä tavan.

Alkuvuodestahan ostin Alku-valmennuksen, joka on muuten äärettömän hyvä. Noudatin sitä aikani ja sitten sairastuin influenssaan ja homma levisi käsiin, sillä meillä ei kukaan oikeen laittanut kuukauteen ruokaa, koska kaikki oli kipeänä. Sitten alkoikin jo kesä ja kesäherkkukausi. Ehkäpä vois nuo herkkukaudet lopettaa kokonaan, varsinkin täällä niitä on liikaa. Syksyisin on Halloween, Thanksgiving ja Joulu, eli suklaalla kuorrutettuja juhlia kaikki. Minä en tänävuonna suostu karkkihumala talveen, en edes lasten anna sitä kokea. 

Tavoitteena on että housut mahtuu Halloweeninä jalkaan paremmin, jos ei mahdu niin ei auta kuin lähteä ostoksille. Tulee kalliiksi tää suklaan syönti.

Lisäys: Löytyi vielä tutkimustietoa sille, että väärään aikaan nukkuminen lihottaa ja minähän tunnetusti olen yökyöpeli. 

kuva pöllitty netistä googlettamalla


Ps. postauksessa ei ole mukana yhteistyökumppania, suosittelen ihan kokemuksesta ko. firmaa.

Jokamiehenoikeus -sunnuntaipäivä kävelyllä

Löysin taas luonnonaarteen kävelymatkan päästä meiltä. Metsäpolkuja kävelyyn ja pyöräilyyn. Onhan täällä metsää ja luontoa, mutta kun täältä puuttuu jokamiehenoikeus, niin eipä niihin niin vain saa mennä päiväkävelylle. Se jos mikä mua on täällä harmittanut, ettei metsään saa mennä, ellei löydä jotakin tiettyä puistoa, mikä on tarkoitettu ulkoiluun. 

Tämä metikkö on lähellä meitä, voin kävellä sinne. Muihin puistoihin matkaa on sen verran, että joutuu ensiksi ajamaan autolla puiston parkkiin ja sitten vasta pääsee kävelylle.

Ehkäpä jokupäivä lainaan pojan maastopyörää ja käyn ajelemassa maastopyöräreitit tai sitten vien pojat ajamaan maastopyörällä ja itse tyydyn kävelemään.
Tänään sataa tihuutti ja pihka tuoksui, oli täydellinen metsäpäivä.

Sunnuntai päiväkävelyllä, no ei suinkaan.

Sunnuntaipäivän ratoksi lähdettiin patikointiretkelle Mt. Monadnockille. Suunnitelmissa oli tosin päiväkävelylle merenranta kaupunkiin, mutta lähdettiinkin kiipeämään vuorelle. Me kun luultiin, että reitti on helppo ja siinä menee muutama tunti. Onneksi sentään varasin mukaan pieniä välipaloja, pähkinöitä ja suklaata, ilman niitä ei oltaisi kyllä selvitty. No ei me ihan huipulle kiivettykkään, nähtiin kuitenkin huippu. Sinne olisi ollut vielä vartti kiipeämistä ja meillä alkoi jo vesi loppua. Lapsetkin olivat jo valmiita laskeutumaan. Päästiin sentään 870 metrin korkeuteen, josta itse kiivettiin 350 metriä.
Ylös mennessä valittiin reitiksi suositeltu polku, joka osottautui vääräksi valinnaksi. Vastassa oli turhan jyrkkiä nousuja lapsille mulle. Ihmeellisesti nuorimmainenkin kiipesi mäet ylös, välillä pysähtyi lepäämään, koska äiti pakotti. Meikäläisen kunto ei meinannut riittää tai niin luulin, meinasi vaan energiat loppua ja pienen välipalan jälkeen taas jaksoi.
Alastulo oli varmasti ajallisesti yhtä paljon, kuin ylösmeno, vaikka valittiinkin loivempi reitti alas. Nuorimmaisella alkoi loppua mielenkiinto ja kunto, isi pääsi kantohommiin. Sinnillä kuitenkin selvittiin autolle.
Eipä ollut oikeasti mikään sunnuntaikävely, rankkaa reeniä tuo oli. Katsotaan selviänkö huomenna ylös sängystä. 

Ei ollut oikeasti mikään koko perheen retkeilykohde, saa tuo nuorimmainen kasvaa muutaman vuoden, ennen kuin pääsee uudestaan.

Mammakin selvisi koko reissun.

Muksut yllättivät ja suorastaan juoksivat ylös.

Jopa nuorimmainen jaksoi, melkein alas saakka.

Taukoja pidettiin joka välissä.

Ja ne maisemat, ei niitä kameraan saa tallennettua.

Tirppikin pääsi kuvaan.

Lasten kanssa puistossa.

Mitä äiti edellä

Sitö tyttö perässä.

Pallo tuonne kuuluis, tyttö meni. 

Olen yrittänyt keksiä lapsukaisille tekemistä, että saavat purkaa energiaa. Lauantaina otin aamusta osan lapsista puistoilemaan ja illasta loput. Koulun pihalla on huippu puisto, joka loistaa tyhjyyttä kesäaikaan. Sinne siis.
Peräkonttiin pakattiin pyörät ja kypärät ja lähikiskalta haetiin juotavaa ja vähän namia namipäivän kunniaksi.
Minusta ei ole oikein puistonpenkillä istuskelijaksi, jos ei ole juttuseuraa, joten lasten leikkiessa minäkin leikin. kiipeilin ja keinuin. Hippaakin olisin voinut lasten kanssa olla, mutta kun tuo polvi on nyt levossa, heh heh, niin en voinut tehdä mitään mikä polvea rasittaisi.

Suunnitelmissa olisi loppuviikosta päästä biitsille ihan merenrantaan, katotaan jos vaan sää sallii ja mun jalkaa ei paljoa särje, niin vois vaikka lähteäkkin.

Ihanaa alkanutta viikkoa teille! Meidän vieraat lähtivät mökkeilemään ja palaavat vielä muutamaksi päiväksi meille ennen kotiin lähtöä. 

Hyvaa jussia!

Vihdoinkin verho paikoillaan, toinen kyllakin puuttuu.

Koulu loppu ja loma aloitettiin puumaja juhlilla.

Kesaloman aloitus kakku.

Neidin gym-naytos.

Muutama pomppu trampoliinilla.

Iltaa ja hyvaa jussia! Kai te olette muistaneet saunoa ja olla natisti?

Tanaan oli viimeine koulupaiva, vanhimmainen aloitti omin luvin loman jo eilen, pikkuset oli viela taman paivan koulussa. Tanaan oli viela neidin gymin kauden paatos ja kaytiin katsomassa mita kaikkea ne onkaan vuodessa oppineet. Saatiin nahda kilpailijoidenkin naytoksia ja odotan sydanlaakkeet valmiina sita, kun mun neiti alkaa tekemaan voltteja pukilla. Syksylla taas gym jatkuu, jos neiti haluaa jatkaa.

Illan paalle juhlittiin viela pienen vieraan syntymapaivaa, grillattiin ja syotiin kakkua. Jo oli lystia.

Jussi-illan kunniaksi minakin kavin sitten ulkosuihkussa, ekaa kertaa. Viela kun saunan saisi, niin johan en tarvitsisi sisalle kylpparia ollenkaan.
Meidan vieraat olivat parin paivan reissulla ja tulivat tanaan takaisin, ehti jo tulla ikava. Liuta mun rakkaita pikkusia ja isompiakin. Pari viikkoa saadaan nauttia viela heidan seurasta. Mahtava kesan aloitus.

Yritan postailla vahan useammin, mutta nyt on jumittanut kannykka(kamera), tietokone ja mun paakoppa. Yritan edes jonkun niista saada toimimaan.

Paivakavelylla

Osavaltion rajapyykki.

Jalkapalloilijan kanssa kavelylla.

Me asutaan landella, mun mittakaavassa suorastaa peramettassa. On taalla asutusta, mutta naapurin mukaan meidan pihalla vierailee myos karhuja, joten eikohan sita melko popelikossa asuta. Tanavuonna luulen, etta karhut ja kojootit kiertavat meidan kulmakunnan kaukaa, ollaan me mina sen verran isoaanista sakkia.
Asutaan niin ihanalla alueella, etta voin lahtea lenkille ilman, etta minun taytyisi kuunnella autonikkunoista huutelua, toottailya tai muuten vaan jonkun iskemisyrityksia. Edellisessa paikassa kavelyharrastustani rajoitti tosiaan se huomio, minka naislenkkeilijana sain. Muutamankin kerran on tullut naurettua nuorille pojan kosseille, kun on iskemaan tulleet, etta ymmartaakohan ne ollenkaan, etta voisimpa olla melkein niiden aiti. Taalla kun ajokortin saa jo 16-vuotiaana ja mun vanhin lapsi on 13-vuotias.
Taalla peramettassa saan painella menemaan ja naen muutamana auton, hevosia, kanoja, kukkoja ja kaunista luontoa, no karhuun en halua tormata. Valilla otan jonkun muksuista mukaan lenkille, ihan vaan etta hekin ymmartaisivat kuinka tylsaa on kavella ja kuunnella lintujen sirkutusta. Tai ainakin ne valittavat ensimmaiset 10 minuuttia, kuinka tylsaa kaveleminen onkaan, mutta tunnin paasta ollaan jo eri tuulella.
Tavoitteeni on ollut, etta kayn kolmesti viikossa kiertamassa meidan rundin, joka vie aikaa noin 40 minuuttia. Talla viikolla yksi kerta jai valista, sen verran taas oli kipupaivia, ettei minkaan sortin urheilu kiinnostanut.

Mitas mun lukijakunta harrastaa? Liikuntaa vai liikunnan pakoilua?