keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Autoilua täkäläisittäin (liikaa kuvia)

Täällä liikennekulttuuri on melkoinen, jos vertaa Suomeen. Ruuhka-aikana ruuhkassa on yhtä paljon autoja, kuin Helsingissä yhteensä. Kaikki ajaa ylinopeutta ja vilkku toimii harvassa autossa. Turvaväli on varmaankin jotain syötävää täkäläisten mielestä. Jos pidät vähänkään turvaväliä edellä ajavaan autoon, niin siihen kyllä joku auto tunkee väliin ja tietysti ilman vilkkua ja hurjalla vauhdilla.
Ekalla kerralla kun lähdin täällä auton rattiin, ajelin sillain nätisti moottoritiellä ja eiköhän vain jonkun liittymän kohdalla mun edestä pyyhällä bemari muutaman sentin päästä ja nopeutta oli yli 100km/h. Minulla oli sen vuosimallin vani, joka ei todellakaan ole painava, saatika turvallinen. Sain pienoisen sydärin silloin ja vaadin miestä ostamaan mulle mahdollisimman ison auton, jossa on rautaa tarpeeksi ympärillä. Mies osti itselleen riisikupin, jolla minäkin välillä ajelen.
Punaisia päin ajaminen on täällä ihan normi juttu, johon poliisit ei kiinnitä mitään huomiota. Ylinopeuttakin saa olla melkoisesti, ennen kuin poliisi viitsii edes pysäyttää ja sakoista pääsee, jos osaa kauniisti anteeksi pyytää.
Mulla ei riitä edes sormet siihen, montako kertaa minun yli on meinattu ajaa, eilen viimeksi rekka pyyhälsi puolen metrin päästä, olin siis ylittämässä tietä. Kerran meinasin tuupata muksun auton alle, kun työnsin rattaita ja valot vaihtui vihreälle ja lähdin ylittämään tietä. Onneksi ehdin reagoida, sillä siitä olisi tullut rumaa jälkeä.
Onneksi ei kuitenkaan ole sattunut mitään isompaa, mitä nyt autot vähän naarmuuntuneet ja saaneet muutaman pikkulommon lisää, niin pieniä, ettei niitä viitsi edes korjata.

Viime perjantaina ajelin kaupasta pelikentälle ja alkoi tulla jo pimeää, kaahailin vähän sillä poika odotti pimeällä kentällä. Oli pahin ruuhka-aika ja tajusin, että jos en nyt keskity täysillä ajamiseen ja aja varovasti, niin sattuu vahinko. Siitä meni noin kaksi minuuttia kun näin, että kolmikaistaiselle tielle peruttaa iso pickappi ja vieläpä keskimäiselle kaistalle. Ei viitsinyt kääntää autoansa huoltamon pihassa vaan peruutteli ruuhkaiselle kolmikaistaiselle tielle. Minun edessä ajoi auto, joka yritti väistää tätä pickappia oikealle, mutta pickappi kuski päättikin kiihdyttää ja vaihtaa kaistaa oikealle, joten törmäsi tähän pikkuautoon ja pikkuauto veti katolleen ympäri. Kaikki tallentui minun etukameraan. Minähän en kykene toimimaan tuollaisessa tilanteessa ollenkaan, istuin autossa ja en kyennyt tekemään mitään. Aika nopeasti huoltamon työntekijät ja moni autoilija pysähtyi auttamaan ja tilaamaan apua, joten päätin poistua, sillä jos olisin mennyt katsomaan tilannetta, niin olisivat joutuneet minullekkin lanssin tilaamaan. Kolarissa ei tietääkseni tullut henkilövahinkoja.  Tulin sitten kotiin ja mieheni soitti poliiseille, että meillä on tilanteesta videota, halusivat nähdä sen. Toivon todellakin, että pikkuauton kuski oli selvinpäin ja pickappi kuski joutuu vastuuseen.





Ihan hintsusti pelottaa ajella täällä riisikupilla, joka ei juurikaan paina mitään ja kiihtyy hitaammin kuin kuski. Sanoinkin miehelle, että lukkiudun kotiin ja en enää ajele minnekkään, no eihän sekään täällä toimi, jos meinää elää.


Avoauto toimii hyvin pickappina.
Täällä on ihan laillista ajella ilman kypärää, mutta aurinkolasit täytyy olla.

Keskellä ei mitään.

Tietulli.

Buffalon poliisi, taidettii olla pahamaineisimmalla alueella ajelulla.

Tätä autoa ajoi ihastuttava vanha pariskunta, liekö heidän ensimäinen autonsa.

Kalifornialainen eksynyt Nykiin.

Manhattanin ruuhkassa omalla autolla, en suosittele.

Autoja on paljon ja kerroksittain, sillat on ikuisuuden vanhoja.

4 kommenttia:

  1. No videolla sai pikkuauto kyllä kylmää kyytiä! Vaimon perhe on puhunut, että hankkivat minun käyttööni pienemmän ja kevyemmän auton, kun olen ajokokemuksestani maininnut, että mersu tuntuu välillä ajavan minua eikä toisinpäin. Taidan muuttaa mieltäni, en halua joutua katolleen!
    Losissa näkee ihan käsittämätöntä ajokulttuuria, ja vilkku on kuin jouluvalo: kiva koriste! Parhaiten ajokulttuuria ja vilkunkäyttöä täällä kuvaa jostain netissä lukemani lause: Nobody cares if you make your highway exit or not.
    Pelkääjän paikalla oikeasti pelkään, kun pitäisi reilusti 120km tuntivauhdilla liikkuvassa autovirrassa yllättäen päästä parin kaistan läpi ja ketään ei kiinnosta vaikka olet vilkuttanut jo mailin tai puolitoista.

    Varovasti liikenteessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo video on juurikin siitä tilanteesta mitä näin.
      Ei kannata vaihtaa autoa kevyemmäksi, sillä täällä on niin paljon truckkeja liikenteessä ja ne jyrää kolari tilanteissa.
      Liikenteessä saa kyllä olla valppaana.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Juurikin sitä, mutta siihenkin tottuu.

      Poista

Kiitos kommentista!