keskiviikko 17. elokuuta 2016

Tulipalo



Maanantai-iltana lähetin miehen lasten kanssa jäätelölle, jotta saisin hetken hengähtää. Nautin yksin olosta ja kuulin jossain vaiheessa, että mies tuli takaisin kotiin ja huomasin, että naapurusto isineen leikki meidän pihalla. Katsoin, että ompa hienoa kun isit jaksaa hetken viettää lasten kanssa, sillä kaikilla meillä on ollut liian kiirettä.
 Laitoin muutaman valon päälle kotiin, sillä oli sen verran harmaa päivä. Ihmettelin, kun ensimäinen lamppu alkoi välkkyä. Outoa, ei meillä yleensä lamput välky kuin kovilla pakkasilla. Menin vessaan ja sielläkin lamppu välkkyi, ihmettelin sitäkin ja meinasin mennä sanomaan siitä miehelleni ulos, mutten mennyt. Istahdin koneelle kuvia käsittelemään ja kohta kuulin paloauton äänen, ensiksi en reagoinut siihen mitenkään ja kohta hyppäsin pystyyn. Ei meidän alueella liiku edes poliiseja, niin jotain on pakko olla vinosti ihan lähellä.
Juoksin ulos ja siellähän naapurista nousi paksu musta savu, miehet olivat jo juosseet naapuriin pelastamaan rouvaa sieltä ja toinen naapuri oli soittanut palokunnan, palokunta tuli muutamassa minuutissa. Rouva oli yrittänyt sammuttaa itse tulipaloa ja oli saanut jo lievän häkämyrkytyksen, shokkitilanteen vuoksi ei vaan osannut tulla pois talosta. Onneksi meidän toinen naapuri kantoi rouvan väkisin ulos, sillä aikaa ei enää ollut jaaritteluun.
Liekit löivät jo oviaukosta ja musta savu nousi avonaisesta autotallinovesta. Näky oli surullinen, mutta onneksi kaikki ihmiset selvisivät hengissä ja rouvankaan ei tarvinnut kuin käväistä sairaalassa.
Palosyyn tutkinta on edelleen kesken, kävin ilmoittamassa tutkijalle, että samaan aikaan kun naapurissa syttyi, meillä välkkyi lamput. Epäilevät sähköpaloksi.
Surullista tässä on se, ettei heillä ollut vakuutusta talossa. Ennen kuin kiehut siellä ruudun toisella puolella ja pidät ihmisiä hölmöinä kun ei vakuutusta pidä, niin voin kertoa, että palovakuutus täällä lainattomaan taloon on rahan hukkaa, sillä niitä ei vakuutusyhtiö korvaa. Talossa pitää olla edes pantattu laina, ennen kuin pankki pakottaa vakuutusyhtiön korvaamaan, niin se vaan menee. Lainaa täytyy olla, jotta vakuutukset korvaa mitään.
Onneksi täällä toimii naapuriapu ja yleensäkin vapaaehtoinen apu. Laitettiin jo rahakeräys pystyyn ja autetaan naapuri jaloille.

Muistakaahan tarkistaa palohälyttimet ja hankikaa vaikka vaahtosammutin kotiin, sille voi olla käyttöä, halusi tai ei. Lisäksi pitäkää lattiat ja oven edustat tyhjinä, sillä tulipalon hetkellä, ne voi olla ratkaisevassa asemassa kun talosta pitää poistua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!