maanantai 10. lokakuuta 2016

Kylppäri osa 2

Kylpyhuone remonttihan aloitettiin jo heinäkuussa. Ei sen kauaa pitänyt kestää, muutama viikko ja silleen. No aikataulut, tiedättehän te.
Suunnittelin kylppärin tarkoin ja mies purki vanhan pois. Sitten alkoi uuden rakentaminen. Suunnitelmat muuttuivat, piti kaataa seinää ja lisätä seinää. Mies teki mitä pyysin. Taas menin sössimään väliin ja pyysin miestä varastamaan makuuhuoneen kaapin osuudenkin kylpyhuoneeseen ja mies teki. Meille tulee hivenen isompi kylppäri mitä se oli ja joka sentti tulee tarpeeseen.
Ikkunakin vaihtui. Edellinen ikkuna oli onnettoman kokoinen katonrajassa oleva ikkuna, jota ei saanut edes auki. Halusin ehdottomasti sellaisen ikkunan, minkä saa auki ja mies asensi. Ikkuna hankittiin vanhan ikkunan leveyden mukaan, mutta eipä ajateltu, että korkeus on eri kuin muissa samalla seinissä olevissa ikkunoissa, no mitäpä pienistä. Näyttää kodikkaalta ulkoapäin.
Halusin myös samanlaisen laatoituksen tuonne kuin pikkukylppäriin. Ainoa ongelma oli se, että olin ostanut laattakaupan poistoerästä laatat ja en tietenkään ollut ostanut tuohon kylppäriin niitä. Siitähän on reipas vuosi aikaa kun ne ostin. Ajateltiin kuitenkin kokeilla onnea ja käväistiin laattakaupasta kysymässä olisiko niillä vielä tuota laattaa ja löytyihän sitä varastosta, saatiin satasella laatat.
Kun laattoja ostettiin, niin en ollut vielä tehnyt uusia laajennos muutoksia, joten tietystihän laattoja tuli liian vähän, mutta eipä se lopulta haitannut, käytettiin vähän luovuutta ja saatiin hieno laatoitus tai siis mies teki sen.
Lamput ja kalusteet pyttyä lukuunottamatta on Ikeasta ja samaa mallistoa, mitä meidän toisessa vessassa. Pytty on erilainen, sellainen touch free systeemi, jospa lapset innoistuisivat ja muistaisivat vetää pytyn lähtiessään ;).
Kylpyamme sai häädön. Meille sanottiin, ettei tähän taloon kannata laittaa kylpyammetta imeytyskentän takia ja onhan ne toisaalta ällöttäviä. Täällä niitä on vain joka talossa, vaikka ei juuri kukaan niissä kylve. Laitettiin tuohon sitten suihkukaappi. Ostettiin suihkuallas valmiina ja mies rakensi seinät siihen, lisäksi löydettiin halvalla ovet.
Vielähän tuo ei ole valmis, mutta on valmiimpi, mitä kuvissa. Ehkäpä päästään loppuviikosta uuteen vessaan paskalle.
Ikkuna suurennettiin ja vesieristettiin lattia, vaikka täällä ei ole tapana.

Lisää kuvateksti

Nurkkaan tulee siivouskaappi, täällä kun ei ole tilaa edes ämpärille.

Laitettiin lattiakaivokin, ihan vaan varmuuden vuoksi. 

Tämä oli sitten mun projekti, ostin Ikean halvimman ruman kerrossängyn ja petsasin ja lakkasin sen. Hieno tuli tai ainakin tarpeeksi hieno.

4 kommenttia:

  1. Näppäriä olette, hyvältä näyttää. Odottelen mielenkiinnolla loppukuvia täysin valmiista kylppäristä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ehkä tähän tarvii näppäryyden lisäksi hivenen hulluutta, että tällaiseen ryhtyy :D

      Poista
  2. On se mukavaa sitten ihastella työn tuloksia kun on valmista, varsinkin kun ihan pystyy itse tekemään!
    Teillä tuo taito tuntuu olevan, säästää siinä pitkän pennin kustannuksissa, itse en pysty kuin korkeintaan maalaushommeleihin.
    t. Miiru



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mekään ennen osattu, mutta opetellaan kun ei osata. Youtube on muuten erittäin hyvä opettaja monessa asiassa.
      Mä taas en osaa maalata siististi :D. Se on meinaa taitolaji.

      Poista

Kiitos kommentista!