Mitäpäs minä

Käyn koulua, opiskelen kieltä ja urheilen.
Koulussa käyminen on kivaa, mulla on superkiva opettaja, joka on just sopivasti epäkorrekti ja laukoo hauskoja juttuja. Siis aivan huikee tyyppi. Toinen opettaja on papparainen, hänen tunneilla on tylsää, koska siellä ei puhuta mitään ellei ole ongelmaa, sillä jokainen oppilas tekee töitä omaan tahtiin. Olen kahden kuukauden aikana kysynyt häneltä neuvoa kerran. Varmaan ihmettelee, että mikä hiihtäjä minä oikein olen, kun en turhia höpise. Moikaan ja hyvästelen ja kerran olen kysynyt apua. En vaan osaa höpöttää siellä mitään turhia, sillä opiskelemaanhan olen tullut ja haluan sen aineen nopeasti valmiiksi.
Kielenopiskelu on tuskaa, päätä särkee ja väsyttää kun on opiskellut. Saatan koulupäivän päätteeksi ottaa kahden tunnin nokoset, koska opiskelu väsyttää. Koulupäiväkin on hurjat kolme tuntia. Illalla en voi enää opiskella, sillä seuraavana yönä ei nukuta tai jos nukuttaa niin enkun sanat pomppii päässä ja opiskelen vielä unissanikin ja seuraava päivä menee piloille. Olen siis aika herkkätyyppi.

Kerroin kuukausi sitten mummoilusta, siis sauvakävelystä. Aloitin sen silloin. Sauvat ostin jo
Joulukuussa ja ystävä toi mulle tulpat niihin Suomesta jo Tammikuussa, mutta olen vähän hidas aloittamaan. Olen käynyt vähintään viidesti viikossa kävelemässä ja olkapääkipu on vähentynyt, kunto parantunut ja olen pirteämpi. Hauskaa on se, että puntari näyttää enemmän ja vaatteita kiristää, mutta väliäkös sillä, jos olo on parempi.
Lisäksi aloitin kuntosalilla käymisen alkuvuodesta, mutta se lopahti heti alkuunsa, sillä mulla ei riitä siihen aikaa. Keksin sitten ratkaisun kuntoilulle. Etsin juutuubista pilatesvideoita ja venytysvideoita ja ei muuta kuin olkkarin lattialle jumppaamaan. Saan ihan rauhassa jumpata, koska olen keksinyt kikan miten pidetään lapset omassa huoneessa silloin, kun täytyy keskittyä johonkin. Alan jakelemaan kotitöitä lapsille, jos tulevat mua häiritsemään kysymyksillä tai muuten vaan hengaamaan liian lähelle ja häiritsemään mun keskittymistä. Kummasti häviää lapsukaiset omiin huoneisiin.

Aloitin myös sellaisen itserakkaus-projektin instassa. Otan kuvan kasvoistani päivittän, jolla yritän kuvata tunnetta. Huonosti osaan tunteita kuvata, mut katsotaan kehitynkö. Huomasin sellaisen jutun tässä vähän aikaan sitten, etten tunnista itseäni kuvista, joten päätin alkaa kuvaamaan itseäni.
Melkoisen itserakasta hommaa, mutta kokeilkaapa tekin. Itserakkaus on aika kivaa.

Instaan pääset tuosta sivupalkissa olevasta logosta, ei muuta kuin kurkkimaan ja rohkeimmat seuraamaan. Katsotaan kauanko jaksan tuota projektia. 

Joulupäivänä kaivoin kameran

Sain joululahjaksi uuden kamerarepun, sellaisen jota minäkin voin kantaa. Käytiin joulupäivänä ystäväperheen kanssa ulkoilemassa ja otin kamerani mukaan ja napsin kuvia, miehet pelasi käsimunaa (amerikkalaista jalkapalloa) ja pikkuiset kiipeili katsomon rakenteissa. Oli reipas tunti auringonlaskuun, joten valaistuskin oli mahtava. Alla olevat kuvat on suoraan kortilta julkaistuja, mielestäni onnistuin hyvin. Vai mitäs olet mieltä?

Valokuvausta saksaksi tai hepreaksi.

Aloitin valokuvauskurssin muutama viikko sitten. Minulla kun on hyvä kamera, läjä linssejä ja kolmijalka, mutta ne ovat erittäin pienellä käytöllä, koska en vaan osaa.
Kuukletin valokuvauskursseja lähistöltä ja sen perusteella valitsin paikan. Torstai-iltaisin istun kuvauskurssilla, joka on oikeasti englanninkielinen, mutta opettaja on saksasta ja välillä aksentti taipuu niin saksaksi, etten tajua yhtikäs mitään. Ilta kun lähenee loppua ja muahan tietysti väsyttää, niin opetus muuttuu hepreaksi. Mitään en tajua. Opettaja höpöttää saksalaisella aksentilla kamerasta kummia juttuja ja meikäläisen järki ei ehdi mukaan. Palaan kotiin aivot solmussa ja muka oppineena jotakin.
Saadaan aina kotiläksyjä, eli pitää ottaa tietyillä säädöillä kuvia ja ne nyt sentään olen ymmärtänyt ottaa ja osaan jopa lähettää ne sähköpostilla oikeankokoisina opettajalle. 

Harjoituskuvathan on oikeasti ihan mitä sattuu kuvia, olen räpsinyt niitä vaan menemään ajattelematta lainkaan tuleeko siitä hieno kuva vai ei, näin meitä opetettiin.

Tässäpä on otoksia kuvauskurssin kuvista. Ehkäpä ne kurssin loppumista kohden paranee, muuten on kyllä heitetty rahaa hukkaan. 

Kuuta kuvaamassa

Eilen nähtiin kuunpimennys ja minun piti päästä testaamaan osaanko yhtään kuvata kuuta.

Netistä kaivoin tietoja kuun kuvaamisesta ja tarkan aikataulun, milloin kannattaa kuvata. Aloitin kuun kuvaamisen noin 40 minuuttia ennen pimennystä, itse pimennyksestä ei onnistunut yksikään kuva. Sormet kohmeessa ja silmät sikkuralla yritin, mutta luovutin ja lähdin nukkumaan. Minun taidoilla ja välineillä ei hääppösiä tullut, mutta tuli jotakin. Laitoin parhaimmat otokset tänne, alimpana on miehen otos minusta. Ehkäpä toisen kuu-kuvista lähetän valokuvausopettajalleni ja saan vinkit seuraavaan kertaan, onhan mulla seuraavat  30-vuotta aikaa opiskella.

Postausideoita olisi taas läjä, mutta aika on kortilla. Yritän parhaani mukaan postailla uusia juttuja ja kuviakin tulee kun kuvauskurssille pitää kuvata.