keskiviikko 26. elokuuta 2015

Koulu alkaa kohta


Täällä alkaa koulu ensi tiistaina. Sitä ennen täytyy hankkia koulutarvikkeet, erilaisia kyniä, kumeja, viivottimia, laskin, liimapuikkoja, sakset jne. Lista on pitkä ja niitä on meidän talossa neljä.
Aina ennen olen viimeisenä iltana kipittänyt kauppaan ja ostanut uudet tarvikkeet, ne kun ei oikeasti maksa paljoa. Tänä vuonna päätin kierrättää edellisvuoden tarvikkeet ja nyt on selvitys edessä. Meinaa vaan pänniä kun lyijykynille on määrätty tietty merkkikin, no onhan ne parempia kyniä, mutta meillä nyt sattuu olemaan muita kyniä ja ne saa kelvata, lisäksi liimapuikkoja pitäisi olla 6 kpl per muksu. Eivät todellakaan käytä kuutta isoa liimapuikkoa vuodessa, joten niitäkään en hanki kuin 2 kipaletta per muksu. Vihot on myös viheliäisiä, täällä ne on kirjanpaksuisia ja niistä kulutetaan vuodessa kolmasosa. Oppikirjojahan täällä ei juurikaan ole ja jos on, niin niitä ei pidä itse ostaa. Ainoastaan tarvikkeet ostetaan itse ja tietysti luokaan ostetaan vielä desifiointipyyhkeitä, nenäliinoja...
Vielä pitää tarkistaa vanhat eväslaukut ja ostaa rikkimenneiden tilalle uudet ja tehdä jonkin sortin eväslista, joka helpottaa eväiden tekemistä. Nyt kysynkin teiltä vinkkejä eväisiin. Kouluun tarvii vielä lounaan ja pienen välipalan. Lounasta ei ole mahdollista lämmittää, joten termosmukissa saa pidettyä lämpimänä, jos on tarvetta. Lisäksi kylmäkalleilla saa pidettyä kylmänä esim. jugurtit. Kertokaapa kommenttiboksiin eväsideoita!

3 kommenttia:

  1. Meilla mennaan nykyaan (lapsen toiveesta) paa asiassa sampyla/patonkilinjalla ja taytteeksi joko leikkeleita/salaattia jne tai sitten esim. edellisen illan tahteita kuten jauhelihapihveja tms. Patongin neljannes ainakin tayttaa meidan 12 veen, joskus jaa osa syomattakin. Sitten jotain pahkina/rusina trail mixia (EI niita joissa on suklaata :D), hedelma (tai porkkanaa! tuo polja rakastaa porkkanoita :D) valipalaksi/morning tealle. Tortillatkin on olleet lounaslistalla meilla usein - kun on oman naudan jauhelihaa se on vahemman rasvaista, eli menee kylmanakin tortillan sisalla. Tai kanatortillat on tietty kans herkullisia. Niiiin, ja teinpa myos taannoin pari eri versiota isoja pasteijoita, seka filotaikinasta etta puff pastrysta. Ne oli kans kuulemma mieleisia (meni muuten meidan aikuistenkin evaina hyvin :) ). Ai niin ja tietenkin juusto-pekoni skonssit... koulussa kuulemma joutuu jakamaan niita kavereillekin kun ovat niin hyvia ;) Tallasilla meilla on menty viimeiset 4 vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ideoista! Ensiksi pitää tehdä nuita filotaikina pasteijoita, kuulostaa hyvältä ja täyttävältä. Pähkinöitä täällä ei saa kouluun viedä, joten ne jää pois, mutta rusinat ja kuivahedelmät pitää myös lisätä listalle. Pitääpä heti kirjata nämä ideat ylös ja toteuttaa myös :).
      Mun vanhin poika tekee itselleen yleensä ruisleipää evääksi ja väliin laittaa salaattia ja leikkeleitä, viime kevään eli niillä. Mun vaan täytyi huolehtia, että leipää on aina tarjolla, eli leivottuna .

      Poista
    2. Ruisleipä on aina hyvä eväs! :) Muistuipa mieleen että kun tyttö oli pienempi niin evääksi piti tehdä usein pastasalaattia, joka yksinkertaisuudessaan oli yrttejä, kirsikkatomaatteja, oliiveja ja fetaa pastan ja maukkaan salaatinkastikkeen kanssa :) Mukavaa kouluvuoden alkua sinne! Hassua kun meillä mennään niin eri tahtia... ollaan jo kohta term 3:n lopulla ja innolla odotellaan kesäisempiä kelejä :)

      Poista

Kiitos kommentista!